Tänään tuli esille asia, josta päädyin ajattelemaan eilisen blogikirjoitukseni teemaa nimittäin digikäytöstapoja. Juontaja kertoi erään päiväkodin (oliko hänen oma kokemuksensa, en tiedä, meni ohi) henkilökunnan pyynnöstä, ettei lasta haettaessa puhuttaisi kännykkään – onhan lapsen ja vanhemman tapaaminen pitkän päivän jälkeen tärkeä hetki. Päiväkotityöntekijät huomaavat kuulemma selvästi lapsen pettymyksen, kun hakemaan tuleva isä tai äiti ei ehdikään kuuntelemaan hänen asioitaan, jotka ovat lapselle tietenkin yhtä tärkeitä kuin luurin toisessa päässä posmottavan pomon tai työkaverin asiat ovat vanhemmalle.
On selvää, että teknologia muuttaa käyttäytymistapoja sekä sitä mitä pidetään ns. sopivana. Välillä tulee kuitenkin sellainen tunne, että nimenomaan ajattelematonta ja tökeröä käytöstä mieluusti puolustellaan ja sille haetaan tekosyitä. Paljon vähemmän pohditaan sitä, mikä on hyvä digikäytöstä. Usein käytöstapojen pohtimisen aloittaa sellainen, joka on jo periaatteessa vastaan kaikkea uuteen viestintäteknologiaan liittyvää. Minusta käytöstavoista pitäisi kuitenkin puhua kriittisesti juuri meidän, jotka olemme aktiivisia viestintävälineiden käyttäjiä.
Toki siinäkin, mitä hyvänä käytöksenä pidetään on jonkin verran tulkinnanvaraisuutta, mutta ainakin toisen paikalla olevan ihmisen huomioimisen pitäisi olla ensisijaista silloin, kun paikalla ollaan yhteisestä sopimuksesta. Edelläkävijyyskorttia ei kannata vetää esiin. Olen istunut samalla lounaalla tai kahvipöydässä monenkin edelläkävijäksi luokiteltavan ihmisen kanssa. Osa heistä jaksaa istua laitteitaan näpelöimättä koko tapaamisen ajan ja keskittyä keskusteluun, osa taas tirkistelee kännykkäänsä jatkuvasti tai lääppii levottomana täppäriään. Mahdollisesti näiden jälkimmäisten yhteinen nimittäjä on jokin muu kuin edelläkävijyys.
LISÄYS: Tästä käydyssä Facebook-keskustelussa Marko Suomi heitti ilmoille hyvän termin: Ubiikkietiketti. Tykkäsin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti