Sellainen oli MOOC

Maaliskuussa aloitin kaksi MOOC-kurssia (Massive Open Online Course): Gamification ja Surviving Disruptive Technologies. Gamification-kurssin tein tunnollisesti viimeistä tehtävää myöten, mutta disruptiivisista teknologioista ei todistusta tule näkymään. Tähän vaikutti pääasiassa kurssin vetäjien tyyli ja valinnat. Voisi ajatella, että videoiden, Google Hangoutien ja verkkokeskusteluiden välityksellä toteuttavan kurssin pitäjällä ei paljon vaihtoehtoja ole, mutta toisin on. Surviving Disruptive Technologies oli minusta mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta unettava, ja päätin keskittyä sieltä osioihin, jotka liittyvät minun kannaltani tärkeisiin asioihin. Tätä vielä helpottaa se, että kurssien jälkeen kaikki materiaali ja verkkokeskustelut jäävät osallistujan käyttöön – ehkä ei ikuisiksi ajoiksi, mutta pitkäksi aikaa kuitenkin.

Gamification sen sijaan tempaisi mukaansa. Se oli käytännönläheinen, kiinnostava, haastava ja hauskakin. Tehtävistä osa oli monivalintatehtäviä kuten toisellakin kurssilla, mutta näiden lisäksi tehtiin pieniä esseetehtäviä. Viimeisenä tehtävänä teimme suunnitelman kokonaista pelitoteutusta varten.

MOOC-kurssit tuntuvat jakavan mielipiteitä. Toisten mielestä ne ovat huikea mahdollisuus ja edistävät koulutuksellista tasa-arvoa. Toiset sitten kauhistelevat, että eikö massaluennoista ole saatu jo riittävästi huonoja kokemuksia, pitikö ne vielä verkkoonkin laittaa. Toki videovälitteinen kurssi on haastava sekä järjestäjälle että osallistujalle.  Keskusteluissa pääsee tietenkin vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa, mutta melko yksinäistä puuhaa MOOC-opiskelu kuitenkin on. MOOC-kurssilaisella motivaation pitää olla kunnossa. Se, että opiskelu etenee viikkotahtia helpottaa niiden urakkaa, jotka tarvitsevat hellävaraisia potkuja persuuksilleen.

Minusta tällainen kurssi sopii johdattelemaan kiinnostavaan uuteen aiheeseen tai esimerkiksi tietojen päivittämiseen aiheesta, jossa ne ovat päässeet rapistumaan. Santtu Toivonen on kirjoittanut MOOC-kursseista elinikäisen oppimisen juhlapuheiden ja ankean käytännön välisenä sillanrakentajana. MOOC-kurssien avulla olisi mahdollista yhdistää työtä ja opiskelua joustavammin, mikä onkin elinikäisen oppimisen eräs edellytys. Omalla kohdallani MOOC-opiskelu varmasti jatkuu.

Pelillisyyttä minun on tarkoitus käsitellä toistaiseksi määrittelemättömästä näkökulmasta vielä ennen blogin kesätaukoa. Sen verran sanon jo tässä, että

• useimpien ellei peräti jokaisen koulutusalalla toimivan kannattaa suhtautua pelillisyyteen vakavasti, kyse ei ole välttämättä “nuorten jutusta”
• teknologia tekee mahdolliseksi hienot verkkosovellukset niihin liittyvine älypuhelinsovelluksineen, mutta pelillisen ratkaisun toteuttaminen ei välttämättä vaadi teknologiaa – tästä hyvänä esimerkkinä olivat Gamification-kurssin opettajan, Kewin Werbachin, videolla esittämät tehtävät, jotka hän toteutti taustalla näkyvän kirjahyllyn sisältöä järjestelemällä
• pelillisyyden käyttöön liittyy myös eettisiä kysymyksiä
• kaikki se, mikä pelilliseksi nimetään ei välttämättä sitä ole.