Kiire on kunnollisen ihmisen merkki

Kun olin työelämässä untuvikko, minulla oli vanhempi työkaveri, jolla oli aina kova kiire. Minua ahdisti hänen jatkuva kiireestä ja ylitöistä vouhkaamisensa: Että jonkun elämä oli niin kauheaa, ettei siihen muuta mahtunut kuin työ. Vähän ajan kuluttua huomasin, että työkaveri vietti päivänsä seurustellen työkavereiden kanssa ja tietenkin mainostamalla kiirettään sekä pitämällä pitkiä ruokatunteja omia harrastusasioitaan hoitaen. Varsinaiset työt hän teki ylitöinä.

Sittemmin opin, että työkaverini oli oikeassa: Ihmisen pitää vähintään vaikuttaa kiireiseltä. Se, että onko töitä paljon tai voisiko kiireelle tehdä jotakin, on sivuseikka. Minulla on omat epäilykseni kiireestä, jonka työn todellinen määrä aiheuttaa. Parhaillaan lähestymme heinäkuuta, jolloin Suomi valmistautuu lomailemaan. Asioiden hoitaminen ja päätösten tekeminen päättyy kesäkuun puoliväliin, koska “pian on kesäloma”. Vastaavasti toisessa päässä on vaikeaa pitkälle syyskuun alkuun kun “kaikki eivät ole vielä palanneet lomilta”. Sama meno jatkuu syksyllä syysloman kahta puolen (viikko ennen, viikko jälkeen). Joulukuussakaan ei tapahdu mitään, koska pian on joululoma ja tammikuussa ei tahdota päästä vauhtiin joululomien jälkeen. Entä ne toukokuun vajaat viikot: Keskellä työviikkoa oleva vappu tai helatorstai halvaannuttaa kaiken kokonaiseksi viikoksi. Ei oikein vaikuta siltä, että töitä sinänsä olisi liikaa. Lähestyviä tai äskettäin pidettyjä vapaita käytetään tekosyynä sille, että asioiden kanssa vatuloidaan ja vetkutellaan. Lopulta saadaan aikaan kiire, jolle olisi voitu tehdä jotakin, mutta ei tehty.

Mihin sitten tarvitsemme kiirettä? Puhelinkeskusteluissa tervehdys (haloo, moi, hei, terve tms.) on 2000-luvulla korvattu kysymyksellä “onko paha paikka tai kauhea kiire, voitko puhua”. Olen joskus erehtynyt vastaamaan, että nyt on ihan hyvä hetki puhua tai ei tässä mikään mahdoton kiire ole – en nimittäin vastaa puhelimeen ellei ole hyvä hetki puhua, vastaaja on olemassa niitä muita tilanteita varten. Sopivan hetken löytyminen puhelinkeskusteluun on kuitenkin etikettivirhe, sen kertoo vastapuolen vaivautuneisuus! Asiat ovat huonosti ellei ihminen ole parhaillaan ryntäämässä jonnekin stressihiki puseron kainaloita syövyttäen. Hän on luuseri ellei ole bookannut itseään kolmeen tilaisuuteen, jotka kaikki menevät vähintään 15 minuuttia päällekkäin.

Kiireestä puhuminen on sitä, että vakuuttelemme toinen toisillemme, että olemme kunnollisia ihmisiä. Pidämme toisemme ruodussa kiireen avulla. Kiire varmistaa, että kaikki juoksevat samalla tavalla pää kolmantena jalkana kuin marsut juoksupyörässä vain siksi, että se juoksupyörä nyt sattuu olemaan siinä. Kiire on myös hyvä tekosyy Riittävän hyvä -kulttuurille. Kenekään ei tarvitse yrittää tosissaan. Haalimme liikaa töitä, koska haluamme tuntea itsemme tärkeiksi. Koska kaikki tekevät samalla tavalla, kukaan ei välitä siitä, että työn tulokset ovat puolivalmiita rääpäisyjä, joista seuraa sortuvia kattoja, murenevia siltoja ja toimimattomia tietojärjestelmiä. Kiire myös suojelee hankalilta ajatuksilta: Jos selviäisimme töistämme esimerkiksi neljässä päivässä viiden sijaan tai kolmessa neljäsosasta nykyisestä työpäivästä, voisimme päätyä miettimään mitä oikeasti haluaisimme tehdä. Se olisi vaarallista.