Blogi ja bloggaaja ovat joululomalla

Ryhdyn valmistelemaan toimistokoirille ja perheelleni joulua, ja sen jälkeen lomailen vähän aikaa. Palaan tuolin ja näppäimistön väliin tammikuussa loppiaisen jälkeen.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää joulua!

Yhteisöllinen tapa toimia on koko organisaation asia

Kurion Some-markkinoinnin trendit 2014 -raportissa on tuotu esille yrityskulttuurin muutos, joka koskettaa jokaista tietotyön tekijää: Sosiaalisen median työkalujen käyttö markkinoinnin ja ulkoisen viestinnän tukena on vaivihkaa pakottanut tarkistamaan käytäntöjä yrityksissä laajemminkin.

Jos yritys haluaa olla uskottava sosiaalisessa mediassa, sen tulee toimia muutenkin kuin markkinoinnissa sosiaalisessa mediassa ja somen toimintatavoilla. On vaikea olla kovin sosiaalinen ulospäin, jos sisäisesti toimitaan vanhan maailman opeilla. (Harto Pönkä.)

Erinomainen kiteytys. Työelämä on muuttunut eivätkä liukuhihnan kultakauden toimintatavat ole enää aikoihin olleet päteviä. Olen nähnyt viime vuosien aikana miten yhteisöpalveluista tutut avoimemmat ja sosiaalisemmat työskentelytavat kiinnostavat, ja niistä puhuminen otetaan koko ajan myönteisemmin vastaan. Työntekijöiltä odotetaan halua jakaa tietoa - myös sitä keskeneräistä.

Yhteisten sisältöjen tuottaminen ja muokkaus vaatii tottakai toisenlaisten työkalujen käyttöä kuin omalle työasemalla asennettu toimisto-ohjelma. Microsoft Office 365 laskeutuu pilvestä yhä useamman ulottuville uusien Office-päivitysten myötä, ja myös Googlen työympäristöistä halutaan ottaa enemmän irti. Pulmiakin tästä on seurannut. Oskari Uotinen toteaa artikkelissaan Yhteisölliset toimintatavat ja kymmenen työkalua miten yhteisöllinen työskentely kyllä kovasti kiinnostaa, mutta samalla tuskaillaan sähköisten työkalujen paljouden kanssa. Keskustelu ja sen mukana myös arvokas tieto hajaantuvat useaan eri välineeseen tai pahimmassa tapauksessa kallis lisenssi maatuu käyttämättömänä.

Oskarin mainitsema ilmiö on valitettavan tuttu: Kun hankitaan uusia työkaluja ja järjestelmiä päivitetään, luotetaan liikaa siihen, että nykyaikaisten välineiden käyttö on helppo oppia. Siispä ihmiset jätetään oman onnensa varaan. Jotkut tietenkin oppivat kokeilemalla itsekseen, mutta tätä ei voi pitää oletuksena. Ellei saanut minkäänlaista työvälinekoulutusta Office-versioon 2000, ei välttämättä osaa käyttää versiota 2013, edes sitä työasemalle asennettavaa. Eikä se riitä, että käy koulutuksessa, jonka jälkeen löytää erilaiset nappulat ohjelmien välilehdiltä. Avoimemmat käytännöt ja joustava pilvityöskentely vaativat uudenlaista ajattelua, johon sisälle pääseminen voi olla suuri muutos. On myös sovittava yhteisistä pelisäännöistä uusien välineiden käyttöönottoprosessin ja mahdollisesti siihen liittyvän koulutuksen aikana: Mikä työkalu on sisäisen viestinnän ensisijainen työkalu, mihin sijoitetaan yhteiset pysyväisohjeet, missä muokataan ryhmän yhteisiä töitä jne. Ei niin, että jotkut ryhtyvät omatoimisesti käyttämään työkalua X ja toimivat avoimesti muiden jatkaessa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut viimeiseen 10 vuoteen. Tällä tavalla tietotyön pullonkaulat ja mustat aukot eivät katoa mihinkään. Ne voivat vaihtaa paikkaa, mutta työn tuottavuuden kannalta ei ole saavutettu mitään.

...koko organisaation täytyy tehdä saumatonta yhteistyötä ja resurssien lisäksi työkalujen ja prosessien täytyy olla kunnossa.” (Aku Varamäki.)

Venettä kumoamassa, ideoimassa ja keksimässä

Perjantaina 13.12. osallistuin tapahtumaan nimeltä Horisontti tässä – kumoa vene. Tapahtumasta vetovastuun olivat ottaneet Sanna Redesan Oy:stä sekä keksimisen asiantuntija/kirjailija Jouni Hynynen.

Tapahtumalla oli metka nimi, mutta mitäs muuta? Kohderyhmänä olivat yrittäjät, yrittäjiksi aikovat tai ne joilla on idea, mutta ei yritystä tai yritys, mutta ei ideaa. Lisäksi päivän kutsussa sanottiin näin:

Tule löytämään omat raiteesi mahdollisuuksien viidakosta. Löydä kova pohja, kumoa vene ja ala toteuttamaan. Unohda laatikot, sekoita, älä ravista.
Lilluminen pois – suunta löytyy kun yrittää. Enää ei ole varaa kelluttaa, vaan on käärittävä hihat ja toimittava virheitä pelkäämättä.
Tuotteista – Yritä – Hanki uusia ideoita – Ideoi uusia yrityksiä – Tee – Toimi.

Päivän aikana tutustuimme mm. omaan visioomme ja tapaamme lähestyä sitä Tuntumaa Oy:n Reettan avulla. Lisäksi harjoittelimme keksimistä Jounin johdatuksella. Opin, että jos haluaa luoda jotakin uutta, pitää lopettaa keksiminen! Aivot eivät käskemällä uusia ideoita tuota vaan ryhtyvät aina muistelemaan menneitä eikä siitä ainakaan mitään uutta synny.

Oma puheenvuoroni käsitteli yrittäjää ja nettiä. Koska tilaisuus oli avoin ja kuka tahansa olisi saanut tulla mukaan, katson, että tilaisuuden diaesityksen voi hyvin julkaista netissä. Tämä ei ole yksittäiselle asiakkaalle räätälöityä materiaalia kuten suurin osa aineistostani muuten on.

En mielelläni lykkää näppejäni digimarkkinoinnin puolelle, koska se ei ole alaani eikä pääasiallinen kiinnostuksen kohteeni. Minulle kiinnostavampaa on se, mitä tapahtuu kun ihmiset tekevät töitä verkossa ja verkostoissa. Koska kuitenkin olen aktiivisesti netissä toimiva yrittäjä. lähdin tästä näkökulmasta ja jaoin omia kokemuksiani siitä miten netti on kohdallani toiminut.

Viestini tiivistettynä oli, että yrittäjän kannattaa näkyä netissä, koska ihmisetkin ovat niin paljon siellä. Myös Google huomioi sen, että toimintamme verkossa on sosiaalista. Lisäksi muistutin siitä, että netissä oman osaamisen ja omien tuotteiden esille tuominen on, tai sen pitäisi olla, hienovaraisempaa kuin pelkkä luukutus. Haluaisin myös, että jokainen muistaa toiseksi viimeisen sivun viestin: Ei ole mitään yhdenkoon nettipresenssipakettia, joka sopii kaikille samanlaisena vaan verkkoviestintä olkoon yrittäjän itsensä näköinen.

Outi lammi kumoavene_ke from Outi Lammi

Linkki sinulle, joka luet tätä outilammi.fi-sivulta.

Toivottavasti näistä jotakin jäi itämään.

Kiitos mukana olleille. Minulla oli hauskaa, tutustuin mukaviin ihmisiin ja opin uutta – siinä ovatkin kaikki onnistuneen päivän tunnusmerkit!

Polar Loop - tietotyöläisen ikioma orjapiiskuri

Olen käyttänyt pari viikkoa tummanharmaata ranneketta. Se ei ole mikään muotiasuste vaan Polar Loop -aktiiviranneke. Vempain mittaa fyysistä aktiivisuuttani sen ajan, jonka käytän sitä, käytännössä siis vuorokauden ympäri.

Pitkin syksyä on kirjoiteltu istumisen vaarallisuudesta, ja ilman lehtijuttuja tai asiantuntijalausuntojakin pitkän istumisen epäterveellisyyden tuntee omassa kehossaan. Juuri omakohtainen kokemus paikallaan istumisen ja erinäköisten ja -kokoisten ruutujen tuijottelun negatiivisesta vaikutuksesta on saanut minut kuluneena syksynä pohtimaan miten voisin edelleen lyhentää työpäiviäni. Nyt jo periaatteeni on, että töiden takia ei öitä valvota eikä liikkumisesta laisteta, mutta jokainen lisäminuutti irti työtuolista on vain kohti parempaa.

Aktiiviranneke on kiinnostanut kauan. Vaihtoehtoja näyttää olevan paljon ja mahdollista olisi näemmä ryhtyä hifistelemäänkin. Omaan valintaani vaikutti se, että minulla on ennestään Polarin H7 -sykevyö ja iPhone, joten rannekkeelle oli olemassa valmis käyttöympäristö. Ranneke näyttää yksinään päivän aikana otetut askeleet ja muuta tietoa kokonaisaktiivisuudesta, mutta siihen voi kytkeä myös sykevyön, jolloin saadaan talteen liikunnan aikainen syketaso. Ranneke synkronoidaan puhelimessa olevan Polar Flow -sovelluksen kanssa, joka näyttää rannekkeen keräämän tiedon visuaalisessa muodossa.

Polar Loop ladataan liittämällä se tietokoneeseen usb-kaabelin välityksellä. Samalla voi kirjautua verkkopalveluun ja synkronoida laitteen Polar-tililleen, jonka näyttämä päiväkirja täydentää kännykkäsovellusta.

Polar Loop on osoittautunut käytännössä luulemaani monipuolisemmaksi. Esimerkiksi unen laatu näkyy kohtalaisen hyvin aktiivisuudesta yön aikana. Jos käy vessassa tai juomassa vettä, se tietenkin rekisteröidään, mutta myös pään nostaminen tyynystä ja kellon katsominen näyttäisi jäävän talteen. Jonkinlainen hento merkintä taitaa tulla myös niistä unen vaiheista, jolloin kääntyilen enemmän.

Sykkeen mittaamiseen liikunnan aikana on olemassa myös Polar Beat -sovellus, joka on tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan sykevyön kanssa. Polar Beat oli etenkin kesällä kiva näyttäessään esimerkiksi pyöräillyn matkan kartalla – tätä Loop ei tee. Toisaalta käsivarressa roikkuva puhelin on minusta hankala kuntosalilla. Sykevyölle tehty erillinen sovellus on toki tarkempi ja monipuolisempi, mutta myös Loop antaa paljon tietoa: Näen selkeästi millä sykealueilla olen käynyt harjoituksen aikana. Olen muutenkin kiinnostuneempi kokonaisuudesta kuin yksittäisen harjoituksen aikana saatavasta nippelitiedosta.

Polar Loop lähettää kännykkään ilmoituksen liian pitkästä yhtäjaksoisesta istumisesta. Se myös kertoo, minkälaista aktiivisuutta ja kuinka paljon tarvitaan päivän aktiivisuustason saavuttamiseen. Kuten huomaat, tavoiteeen saavuttamiseksi annetaan vaihtoehtoja: Voit olla aktiivinen menemällä ryhmäliikuntatunnille, mutta hyötyliikuntakin on arvossaan.

Alla olevassa kuvassa on eräs melko tavallinen vuorokausi. Yö ei ollut parhaasta päästä, koska leikkauksesta toipuva koira oli levoton ja herätti pariin otteeseen. Aamulla kävin kuntosalilla, mikä muuten riitti kyseisen päivän aktiivisuustason saavuttamiseen vaikka askelia ei kyseisenä päivänä tullutkaan ihan suositusten mukaan. Kellotaulun kuvaan piirtynyt sydänsymboli kertoo, että tuolla hetkellä ranneke on ollut kytkettynä sykemittariin ja silloin saatavilla on myös tarkempia tietoja ko. ajanjaksosta. Iltapäivän kello 12 - 16 olin kouluttamassa, ja ilta meni pieniä kotitöitä tehden. Kello 18 aikoihin ranneke oli pois kädestä kun puhdistin suksiani ja pelkäsin puuhassa käytettävän liuottimen vahingoittavan ranneketta. Onnistuin näemmä saamaan myös varoituksen istumisesta!

Ranneke on armoton. Olen esimerkiksi kuvitellut, että koulutuksen aikana tepastelen niin paljon, että askelia tulee paljon, mutta kuvitelmani ei pitänyt paikkaansa. Toisaalta askelia saa kertymään yllättävän paljon kunhan vain muistaa olla jumittumatta työtuoliinsa. Ranneke kannustaa kieltämättä skarppaamaan ja välttämään turhia nettihaahuiluja, sillä jokaisen istutun minuutin vaikutuksen näkee.

Nyt on varmaankin pakko mainita, että kaikki tässä kirjoituksessa mainitut laitteet ovat omiani. Enkä kyllä muutenkaan hehkuttaisi erityisesti Polar Loopin puolesta vaan tällaisen ostoksen kohdalla suosittelen tutkimaan miten omat jo olemassa olevat laitteet tukevat sitä minkä aikoo hankkia. Joka tapauksessa aktiiviranneke vaikuttaa hyödylliseltä keksinnöltä. Kun mittaa, on vaikeampi pettää itseään.

Miten menetin uskoni tyhjään Saapuneet-kansioon

Inbox Zero eli tyhjä Saapuneet-kansio on tila, jota ajanhallintaa käsittelevissä kirjoituksissa pidetään täydellisen ihmisen tunnusmerkkinä. Mitä tyhjä Saapuneet-kansio sitten osoittaa: Onko se merkki siitä, että on toimittu tehokkaasti vai kertooko se, että on vietetty tovi siirtelemällä viestejä muihin kansioihin?

Vielä muutama vuosi sitten minäkin järjestelin sähköpostejani kansioihin työprojekteittain. Jossakin vaiheessa tajusin, että huonoimpina päivinä sähköpostin käsittely tarkoitti pelkästään viestien siirtelemistä paikasta toiseen eikä asioille tapahtunut mitään. Moinen työnteon teeskentely ei käy.

Tuon oivalluksen jälkeen otin käyttöön menetelmän, jota voi kuvata lyhenteellä PTA eli Poista heti, Toimi, Arkistoi. Olen kuvannut sitä tarkemmin artikkelissa Liittoudu Delete-näppäimen ja Arkisto-kansion kanssa. Nykyisin minulla ei ole edes kansiota arkistoitaville viesteille vaan merkitsen lisätietoja odottavat, lisäselvityksiä kaipaavat tai muuten vain säilytettävät Outlookin väriluokilla, ja viestit saavat olla Saapuneet-kansiossa. Tietenkin tähän käytäntöön vaikuttaa kohtalaisesti Gmailista saamani tartunta toimia ilman kansioita, mutta sehän on kätevä tapa etenkin kun tätä nykyä Outlookin hakutoiminnolta saa sille hyvän tuen. Kansio saattoi olla kätevä arkistoinnin apu vielä 10 vuotta sitten, mutta ratkaisut ja välineet muuttuvat, joten työtapojakin sopii tarkistaa.

Saapuneet-kansioni ei suinkaan repsota liitoksistaan, sillä en kerää sinne mitään turhaa. Olen kehittynyt armottomaksi viestien poistajaksi. Edelliseen kappaleeseen linkittämässäni artikkelissa vielä kerroin säilyttäväni viestit, joissa on jotakin ohjeeksi tulkittavaa sisältöä, mutta nykyisin lähetän pysyväisohjeet aiheesta riippuen OneNoteen tai Evernoteen, joten niitäkään ei tarvitse säilytellä postilaatikossa.

Näin tavoin pystyn noudattamaan periaatetta, jonka mukaisesti Poista heti ja Toimi -tyyppisiin viesteihin ei tarvitse koskea kuin kerran.

Ajanhallinnan tavoite on antaa ihmiselle tilaa keskittyä tärkeimpiin tehtäviin. Tarkoitus ei ole ryhtyä puuhastelemaan ajanhallinnan ja tuottavuuden nimikkeellä varustettujen uusien tehtävien parissa. Pidä kiinni Inbox Zero -periaatteesta vain jos pystyt tekemään sen kurinalaisesti ja käsitellyille viesteille tapahtuu muutakin kuin että niiden sijaintipaikka vaihtuu.

Puheenvuoro sähköpostimarkkinoinnin kohteella

Sain hiljattain kutsun webinaariin, jonka aiheena oli sähköpostimarkkinoijan kolme kuolemansyntiä. En koskaan ehtinyt lukea mikä tarkalleen oli webinaarin sisältö puhumattakaan siitä, että olisin osallistunut. Voin kuitenkin sähköpostimarkkinoinnin kohteena kertoa 3 asiaa, jotka ovat pielessä ja antavat huonon kuvan lähettäjästä:

Kohdentaminen on olematonta. Olettaisi, että asiakasrekistereissä on tieto yrityksen toimialasta, koosta ja kotipaikkakunnasta. Mitä esimerkiksi minä teen haponkestävillä säiliöillä ja teollisuusaidalla? Kolme pientä koiraani pysyvät takapihalla tavallisen verkkoaidan takana. Olen myös saanut viestejä, joissa tarjotaan pikkujouluja yrityksen henkilökunnalle toisella puolella Suomea olevassa juhlapaikassa. Vaikka minusta on autuuden huippu olla kuntosalilla aamulla 6:30 aivan yksin, se ei tarkoita sitä, että minusta olisi ratkiriemukasta resuta yksinäni 400 kilometrin päässä, olipa miljöö kuinka hulppea hyvänsä.

Tekninen osaamattomuus näkyy monin tavoin: Viesteissä on raskaita liitteitä ja yleensäkin liitteitä käytetään turhaan. Eikö tehokkaan viestin pitäisi houkutella verkkosivulle, josta voi jo tilata? Viestit sisältävät myös html-muotoiluja, kuvamateriaalia ja kaikenlaista muuta sälää, jonka minunlaiseni vainoharhainen on määritellyt automaattisesti torpattavaksi sillä seurauksella, että viesti näyttää kamalalta. Ulkoasu ei yhtään parane mobiiliaitteen sähköpostiohjelmalla luettuna. Teknistä osaamattomuutta on sekin, että saan selvästi uudelle asiakkaalle suunnattua postia yritykseltä, jonka asiakas jo olen. Rekistereistä voi poimia tietoja.

Jotkut sanovat, että kirjoitusvirheet eivät haittaa. Kyllä ne haittaavat. Jos ihminen osaa kirjoittaa äidinkieltään jotakuinkin oikein, virheitä vilisevä teksti on hänelle sama kuin jos soittaisi kohtalaisella sävelkorvalla siunatulle epävireisellä pianolla. Kärsimystä. Yritykset ostavat verkkosivujen ylläpitoa, käyntikorttien painatusta ja siivousta. Miksi kielenhuoltoa ei voisi ulkoistaa ellei siihen löydy osaamista itseltä?

Toimistokoira Essi vahtimassa kirjoitusvirheitä.

Tuliko kavereista riesa?

Eero Leppänen toteaa Lapin Kansan kolumnissaan:

Miltä kuulostaisi sosiaalisen median ympäristö, jossa olisi vain kymmenen kontaktia? Yhä useammasta se kuulostaa hyvältä.

Mitä on tapahtunut? Tuliko laajoista kaveripiireistä ja tuhansista seuraajista riesa?

Kieltämättä merkitykselliset asiat vaikuttavat tätä nykyä tapahtuvan pienissä piireissä, vaikkakin on tunnustettava, että kaikkia pieniä piirejä ei olisi olemassa ilman laajoja piirejä, joissa alunperin tutustuttiin.

Kymmenen kontaktia voisi kieltämättä riittää merkityksellisen tiedon liikuttamiseen, sillä samat uutiset uivat vastaan monta kertaa päivässä. Palvelua ei muutenkaan tahdo toisesta erottaa paitsi logosta. Monipuolisin sisältö tulee tätä nykyä omasta syötteenlukijasta. Sitä ei sorkita millään algoritmilla, joka nostaa “tärkeän” sisällön päällimmäiseksi.

Ne edelläkävijät, jotka muutama vuosi sitten olivat innolla saattelemassa yrityksiä sosiaaliseen mediaan, näyttävät löytäneen muita asioita tai he ovat palanneet juurilleen uusilla näkökulmilla rikastuneina.

Ne edelläkävijät, jotka muutama vuosi sitten riemuitsivat avoimesta ja epäitsekkäästä kulttuurista potevat somekrapulaansa kaikessa hiljaisuudessa ja heittelevät tikkaa röyhkeimpien ideavarkaiden ja pyrkyreiden kuvilla somistettuihin tauluihin. (Siis ihan oikeasti: Luuliko joku, että some muuttaisi ihmisen perusluonteen miksikään?)

Entä eräs jyväskyläläinen kouluttajanplanttu? En edelleenkään ole lukenut Himas-raporttia, en ole selvillä Talvivaaran viimeisimmistä käänteistä ja jos juuri nyt on Twitterissä alkanut uusi #huuhaagate, olen siitä viattoman tietämätön. Moiselle umpioitumiselle on hyvät selitykset: Olen mm. ryhtynyt tietoisesti vähentämään tietokoneen edessä kököttämistä ja se on ollut naurettavan helppoa, sillä kuntosalitreenin tuottama endorfiini on huumeista koukuttavin. Näinä päivinä yritän myös kuroa erinäisiä dediksiä kiinni ja myydä kalenteriani mahdollisimman pitkälle ensi kevääseen. Siinä tuoksinassa on kuulkaa yksi hailee mitä Himanen on sanonut raporttinsa sivulla 17. Lentoliikennettä uhkaavien lakkojen neuvottelukäänteistä olen perillä, mutta se johtuu siitä, että tytär on lähdössä Berliiniin viikonloppuna.

Ihan vakavissani en usko, että vanhaan voisi palata – mikä se vanha sitten olisikaan. Moni on vain löytänyt verkosta omat hengenheimolaisensa ja nyt satsataan itselle tärkeiden asioiden tekemiseen hyvien tyyppien kanssa. Uskallamme kyseenalaistaa kuulumisen ja avautumisen pakot, sillä oli pakko todeta ettei virtuaalisuus antanut olennaista lisäkapasiteettia merkittävien ihmissuhteiden ylläpitämiseen.

Hyvästi iGoogle, entä nyt?

Marraskuun ensimmäisenä päivänä iGoogle-sivuni haihtui pois ilman dramatiikkaa. Sivulla oli yhteensä 4 välilehteä, joista päällimmäinen sisälsi uutissivujen gadgeteja eli vimpaimia (Yle, Wired, Tietoviikko, PC World, Social Media Today jne.) Toisella sivulla olivat työkalujen vimpaimet (Gmail, Evernote, Drive etc.) ja kaksi muuta sivua sisälsivät erinäisten blogien ja verkkolehtien syötteitä omissa vimpainlaatikoissaan. En ottanut varmuuskopiota jatkuvista kehotuksista huolimatta vaan järjestelin asiat siirtämällä blogien ja verkkolehtien syötteet Feedlyyn. Itse iGooglen korvasin kuvassa olevalla selaimen aloitussivulla, jota käytän nyt toista viikkoa ja jolla aion pärjätä ainakin toistaiseksi. Jos tämä näyttää ihan uudelta ja oudolta jutulta niin tällaisen pääsee kokoamaan valitsemalla Chromen oikean ylänurkan kolmella poikkiviivalla merkityn painikkeen valikosta Työkalut/Laajennukset.

Tärkeimmät työkalut ovat nopeasti saatavilla samalla periaatteella kuin taulutietokoneessa. Tämän ratkaisun myötä pääsin myös eroon kaikenlaisista huomiota kerjäävistä ja työn keskeyttämiseen houkuttelevista palikoista, joissa näkyisi ajantasainen tieto uudesta sähköpostista tai tuore uutisotsikko. Se olen nyt minä, joka päätän mitä kulloinkin kurkitaan! Yhteisöpalveluiden uutisvirran seuraaminen onnistuu kätevästi Hootsuiten avulla yhdeltä välilehdeltä. Kun haluan lukea verkkolehtien uutisia ja tuorempia blogitekstejä, avaan Feedlyn. Määrittelin vielä Chromeen kaksi muuta aloitussivua:  Yle Uutiset ja Guardian Tech – ne luultavasti riittävät vakuuttamaan aamuisin, että maailma on vielä paikoillaan. Selaimen työkalupalkissa on painikkeita, joilla lisään sisältöä Evernoteen, Instapaperiin yms.

Jos pidät minun ratkaisuani liian minimalistisena, saat myös vaihtoehtoja tutkittavaksesi. Alla oleva kolmen kärki näkyy nousevan esiin iGooglen-korvikkeita käsittelevissä artikkeleissa, googlaa myös igoogle alternatives jos haluat löytää lisää.

Netvibes

Symbaloo

igHome

Ai niin, sinä monen tietokoneen loukussa elävä tietotyöläinen! Tiesithän, että voit kirjautua Google-tunnuksellasi myös selaimeen, jolloin selaimen asetukset, työkalujen kuvakkeet ja laajennusosat seuraavat sinua missä ikinä haluatkin käyttää suosikkityökalujasi. Kirjautumaan pääset siitä valikosta, joka aukeaa sillä kolmella poikkiviivalla merkityllä painikkeella.

Imelda-rouvan kengät ja inspiraatiolainaukset

Kaikki alkoi alla olevasta kuvasta. Kokeilin jonkun ilmaissovelluskampanjan tuloksena iPadiini kulkeutunutta Phoster-appia ja paremman idean puutteessa väsäsin mietelmän, joka on mielestäni tyyppiesimerkki Facebookissa kiertävästä sisällöstä: Kenen tahansa suuhun voidaan laittaa mitä tahansa eikä ihmisiä tunnu häiritsevän onko sanotun esittäjäksi väitetty henkilö todella sisällön takana. (Tässä tapauksessa ehkä näin olisi voinut olla.)

Kengistä Facebook-seinäni keskustelu kulkeutui positiiviseen elämänasenteeseen, mikä voi vaikuttaa melkoiselta hyppäykseltä, mutta ainakin minun seinälläni tämä on ihan tavallista. Marko Suomi heitti ilmoille kiinnostavan kysymyksen:

Onkohan joku tehnyt tutkimusta siitä että miten inspiroivien lainauksien postaaminen vaikuttaa postaajan omaan tunteeseen onnellisuudesta tai sitten mahdollisten lukijoiden tunteeseen? Kyseessä on kuitenkin aika yleinen ilmiö. Onko tämä moderni tapa tavallaan jakaa perimätietoa eli sanontoja, jotka ovat kliseisiä mutta usein tosia (paitsi osa sanonnoista, jotka ovat pelkkää höttöä). Vai onko kyseessä tapa tuoda esille omaa arvomaailmaa?

Yhteisöpalveluissa on kieltämättä vaikea välttyä inspiroivilta aforismeilta ja lainauksilta. Ne saavat paljon tykkäyksiä, mutta samalla niiden jakamista pidetään nähtävästi mitä ärsyttävimpänä käytöksenä. Pikainen googlauskierros osoitti, että inspiraatiolainauksia pidetään kliseinä, niistä on tullut suosittu parodian aihe, ja yritysten nettipresenssissä niitä pitäisi kuulemma varoa!

On muuten mielenkiintoista, etten saa näkyviin kuvan mukaista listaa aloittaessani haun tekemisen suomeksi. Onko syynä pieni kielialue vai olemmeko me yrmyiksi väitetyt suomalaiset salapositiivisia?

Ilmeisesti inspiraatiolainausten jakaminen kuitenkin vaikuttaa myönteisesti sekä jakajaan että lukijaan, muutenhan ihmiset eivät niitä internetin paheksunnan uhalla jakaisi eivätkä peukuttaisi. Eräs positiiviseksi psykologiaksi kutsuttua suuntausta kansantajuistava teos on Sonja Lyubomirskyn The How of Happines (Kuinka onnelliseksi, Basam Books). Teoksessa on lueteltu kaksitoista onnellisuutta lisäävää aktiviteettia, joiden joukossa ovat mm. kiitollisuus, optimismi ja elämän pienten ilojen arvostaminen. Pitäisin todennäköisenä, että nämä ovat jollakin tavoin yhteydessä inspiraatiolainausten jakamiseen. Sitä en tiedä ketkä kaikki niitä alun perin laskevat liikkeelle ja millaiset heidän motivaationsa ovat, mutta ainakin lukijoiden kiitollisen ja optimistisen elämänasenteen tavoittelua inspiraatiolainaukset tukevat. Lukijat saavat niistä jotakin (=tykkäys) ja tunne halutaan välittää muillekin =(jako).

Miten sitten on mahdollista, että tällainen rakastettu sisältö koetaan myös ärsyttävänä? Olenko itsekin jotenkin viallinen, kun en tahdo jaksaa kaikkea ”lämpöistä ja pörröistä” positiivisuutta? Tähänkin löytynee selitys Lyubomirskyn teoksesta, mikäli sen lukee loppuun saakka. Kirjassa nimittäin sanotaan, että kaikki onnellisuusaktiviteetit eivät toimi kaikilla ihmisillä samalla tavoin. Tämä puoli on harmillisen usein jätetty vähemmälle kun kirjaa on referoitu. Onnellisuutta edistävät toimintatavat kulkevat kiinnostavalla tavalla nippuina. Jos esimerkiksi flowkokemukset tekevät minut onnelliseksi, todennäköisesti myös elämän pienistä iloista nauttiminen ja tavoitteisiin sitoutuminen ovat onnellisuuteni kannalta edullisia. Sen sijaan optimismin ja kiitollisuuden korostaminen voi olla vähemmän merkityksellistä. Helpotus. En olekaan vakavasti kyynistynyt vaan pelkästään erilainen kuin Coelhoa fanittava kaverini.

Lyubomirskyn näkökulma onnellisuuteen on tietenkin vain yksi monista. Kirja kuitenkin muistuttaa, että ehkä meidän vain pitää hyväksyä erilaisuus toisissamme. Jos kaverini rakastaa ääripositiivisuutta, suotakoon se hänelle. Hän toivottavasti kestää sen, että minua hykerryttävät toisenlaiset asiat.

***
Tiesitkö muuten, että mahdollisesti olemme onnellisuuden suhteen pakkomielteisiä jopa omaksi vahingoksemme?  Mikäli tämä näkökulma kiinnostaa, suosittelen seuraavia: Onnellisuusansa (Russ Harris)ja Joustava mieli (Arto Pietikäinen).

Tuliko uusi Office? Nämä kolme asiaa haluat ehkä muuttaa.

Olen tykännyt kovasti Microsoft Office 2013 -versiosta ja etenkin sen ulkoasusta, mutta esimerkiksi käynnistysnäytön tuijottelu alkoi piankin kyllästyttää ja Backstagella hortoilu tuntua tarpeettomalta hidasteelta. Kokeile miten sinun käyttäjäkokemuksesi muuttuisi seuraavilla muutoksilla:

1. Käyttöliittymän teeman vaihtaminen

Microsoft Office 2013 ja Windows 8 on suunniteltu flat look -tyyliin, jota Office-ohjelmien valkoinen käyttöliittymä korostaa jo liikaakin. Jos valkoinen väritys tuntuu sinustakin tasapaksulta, vaihda asetuksista käyttöliittymän  teema. Tumman teeman avulla saat kontrastia dokumentti-ikkunan ja muun käyttöliittymän välille, ja koko ohjelmaikkuna muuttuu miellyttävämmäksi katsella. Asetuksiin pääset klikkaamalla vasemmasta ylänurkasta Tiedosto ja valitsemalla Backstage-näkymästä Asetukset. Teemat löytyvät Yleiset-välilehdeltä.

2. Käynnistysnäytön ohittaminen

Oletus on, että ohjelmat käynnistetään aloitusnäkymään, jossa on tarjolla tyhjän dokumentin kuvake ja joukko valmismalleja. Halutessasi voit ohittaa käynnistysnäytön ja siirtyä suoraan tyhjään dokumenttiin tai oletusteemaan. Valitse tällöin asetusten ikkunassa Yleiset-välilehti ja poista valintamerkki kohdasta Näytä käynnistysnäyttö kun sovellus käynnistyy.

3. Backstagen ohitus pikatyökalurivin komentoja käytettäessä

Jos et halua kulkea Backstage-näkymän kautta kun avaat tiedoston tai tallennat sen pikatyökalurivin painikkeilla tai näppäinkomennoilla (Ctrl+O, Ctrl+S), mene jonkun Office-ohjelman asetuksiin kohtaan Tallentaminen ja lisää valintamerkki kohtaan Älä näytä Backstagea tiedostoja avattaessa tai tallennettaessa.

Mitään näistä määrityksistä ei tarvitse tehdä kuin kerran jossakin Office-osaohjelmassa. Sen jälkeen ne ovat käytössä niissä kaikissa!

Kolme tapaa sabotoida omaa oppimistaan

Olen onneton valokuvaaja. Pöllökytkin päälle ja kamera laulamaan. Jälki onkin ollut sen mukaista, latteaa ja tasapaksua.

Minulla on tämmöinen Joka vuosi jotakin uutta -projekti, jonka käynnistin muutama vuosi sitten ja jota aion jatkaa hautaan saakka. Projekti tarkoittaa sitä, että opettelen uuden taidon tai perehdyn syvemmin johonkin pintapuolisesti osaamaani. Digikameran käyttökurssi sopi hyvin projektin henkeen, joten vietin viime viikonlopun kurssilla kameraan tutustuen ja kuvaten.

Vielä perjantaina ajattelin, ettei se kuvaaminen kauhean vaikeaa voi olla, koska homma vaikutti sujuvan laskemalla ja loogisesti päättelemällä. Lauantaina tehtiin käytännön harjoituksia, ja huomasin, että ajattelen joko kuvaa tai kuvan ottamiseen tarvittavia kameran asetuksia - molempien huomioiminen yhtä aikaa ei onnistu.

Sunnuntaina kävimme ryhmässä läpi harjoitustehtävien tuloksia ja totesin taas kerran miten ihmisen on joskus annettava itselleen lupa olla ihan säälittävän huono, jos hän haluaa oppia jotakin. Ei ollut kiva katsella omia mokiaan ja vielä julkisesti näytettynä, mutta sietämällä sen tuskan sain paljon eväitä myöhempiin kuvaustilanteisiin tai kai pitäisi sanoa kuvausharjoituksiin.

Onnellisuushan on tavoiteltavin mahdollisin olotila, joten eikö pitäisi pyrkiä minimoimaan kaikki itsetuntoa järsivät ikävät tunteet? Toki. Olisin voinut välttää itseni säälittävän huonoksi tuntemisen tuskan ainakin kolmella tavalla.

1. Olisin voinut torpata oppimisen tarpeen kokemukseen vedoten. Minähän olen sentään yli 20 vuotta ottanut matkakuvia ilman mitään kursseja. Just! Sehän se onkin arvokasta kun on pitkän aikaa tehnyt samaa asiaa samalla tavalla. 
2. Aina voi vähätellä taitoa, jossa tietää itse olevansa surkea. Valokuva ei ole enää mitään koska kuka tahansa osaa kuvata ja Photoshop hoitaa loput - jos on tällainen harhaluulo, suosittelen lämpimästi samanlaista kurssia, jonka juuri kävin. Valokuva on lisäksi pilattu kaikenmaailman Instagramhöpsötyksillä - tähän en olisi oikeasti voinut vedota, sillä olen nähnyt, että myös Instagram-kuvien joukosta löytyvät sekä ferrarit että ladat.
3. Oman osaamattomuuden aiheuttaman kiukun voi aina ulkoistaa jonkun syyksi. Tämä se vasta helppoa ja hauskaa on, sillä syytettäviä riittää: Olosuhteet, laitteet, käsikirjat, ohjelmat, muut ihmiset, hallitus,  globalisaatio ja paremman puutteessa sää. Opettaja laittoi tekemään osan harjoituksista ulkona eivätkä kuvat onnistuneet kun sormia paleli; kamera oli jo monta vuotta vanha ja muutenkin ihan kakka vehje; manuaalin järjestys oli epälooginen.

Nämä kaikki kolme oman oppimisen sabotointitapaa olen tunnistanut myös silloin kun asetelma on toinen ja minä olen se, joka auttaa muita oivaltamaan uusia asioita! Ainakin kahden ensimmäisen taustalta löytyy näkemys, että on ollut olemassa jokin piste, jonka jälkeen maailma ei olisi saanut muuttua. Kolmas taas viittaa siihen, että ihmisen ei pitäisi itse joutua olemaan vastuussa mistään. “Jonkun” pitäisi hoitaa optimaaliset olosuhteet valmiiksi.

Kuvan lähde: Morguefile (www.morguefile.com)

Työelämässä on vielä paljon ihmisiä, jotka ovat kasvuvuosinaan sisäistäneet maailmankuvan, jonka mukaisesti ihminen voisi olla jollakin tietyllä hetkellä “valmis” ja että kokemuksen kertyminen tarkoittaa samaa kuin relevantin osaamisen lisääntyminen. Tätä näkemystä löytää hämmästyttävän nuoriltakin. Ehkä viimeistään nyt olisi opittava kestämään se, että tuon tuostakin pitää olla ihan sikahuonona ja osaamattomana ihmettelemässä uutta asiaa. Parempi ikuinen betaversio kuin päivittämätön lopullinen versio.

Veikö peli rahat?

Olen lukenut melkoisen epäuskoisena parikin artikkelia, joiden aiheena ovat mobiililaitteiden pelien tai sovellusten sisäiset ostokset. Juttujen henki on jotensakin holhoava. Pelin sisältä tehtävän ostoksen mahdollisuutta nähtävästi pidetään huijaukseen verrattavana asiana. Iltasanomat 17.10 lainaa kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiestä Katri Väänästä: “Väänäsen mukaan pelinsisäisten maksujen säänteleminen ei kuulu tällä hetkellä minkään viranomaisen toimialaan.”

Niinpä niin. Tarvittaisiinko ihan virkamies suojelemaan ihmisiä näiden omalta huolimattomuudelta?

Pelihän ei oikeasti vie kenenkään rahoja eikä pelien sisältä tapahtuvan ostamisen pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jo useimpien pelien esittelyissä mainitaan mahdollisuus ostoksiin (in app purchase) ja itse ostotapahtuman nyt viimeistään pitäisi saada hälytyskellot kalkattamaan. Kyllä se on pelaamiseen käytetyn laitteen haltija, joka tekee päätöksen ostaa tai antaa jonkun muun törsätä sallimalla ohjelmien sisältä tehtävät ostokset. On kieltämättä kehnohkoa suunnittelua(*, että laitteiden käyttäjätilillä sovelluksen sisäinen ostotapahtuma on oletusasetuksin sallittu ilman uuden salasanan syöttämistä jonkin aikaa ostoksen jälkeen (iOS 30 15 minuuttia). Ehkä tässä on ollut tarkoitus säästää käyttäjä vaivannäöltä, mutta tuskin olisi mahdoton tehtävä koodata käyttöjärjestelmään vaihtoehto, jolla tili suljettaisiin jokaisen yksittäisen ostoksen jälkeen. On siis teoriassa mahdollista, että laitteen käsiinsä saanut piltti pelaa ja shoppaa iskän luottokortin laulaessa taustalla.

Holtittoman kaupankäynnin estämiseen ei kuitenkaan tarvita montaa hipaisua. Seuraava ohje koskee iOS7-käyttöjärjestelmää:

1. Valitse Asetukset-kuvake. 
2. Valitse vasemmasta laidasta Yleiset.
3. Valitse oikealta Rajoitukset.
4. Valitse Ota rajoitukset käyttöön.
5. Syötä pääsykoodi, jota tarvitaan rajoitusmääritysten muuttamiseen. Sitä kysytään kahdesti. Kirjoita pääsykoodi talteen ja laita piiloon. Piiloon ei ole sama kuin liimalapulla jääkaapin ovessa.

Valitse kuvan mukaisella näytöllä toiminnot, joita haluat rajoitusten koskevan. Poista ainakin Ostot ohjelmissa. Tarpeen mukaan voit määritellä rajoituksia muillekin asioille. Esimerkiksi ohjelmien asentamisen ja poistamisen esto saattaa olla tarpeen.

Kun seuraavan kerran yritetään ostaa peliä varten rahaa, timantteja tms. valuuttaa, käy näin:

Jos taas olet antanut lapsille luvan ostaa peleihin valuttaa tai varusteita jollakin tietyllä rahasummalla ja tämä toistuvasti ylitetään, ehdotan, että pistät laitteen jäähylle. Lasten kasvatus ei ole helppoa, mutta silloin kun ratkaisu on yksinkertainen, ei kannata väkisin tehdä asioista monimutkaisia.

*)LISÄYS kello 18:58: Ystävällinen somesukulainen Jari muistutti, että Rajoitukset-osiossa alhaalla on myös kohta Vaadi salasana, josta tuon 15 minuutin rajoituksen voi muuttaa valinnaksi Välittömästi, jolloin piikki ei jää auki. Todellakin! Kiitos. Perun anteeksipyydellen huomautukseni puutteellisesta suunnittelusta.

Pari kirjoitusta muualla

Tällä viikolla tuolin ja näppäimistön välistä on livahdettu kirjoittamaan taas muualle. Suomen Yrittäjien Yrittäjähuoltamon blogipostauksessa pohdin asioiden priorisointia. Juttu kannattaa lukea jo ihan DIY-ajanhallintatyökalun teko-ohjeen takia: Uskalla valita.

Paikallisessa Suur-Jyväskylän lehdessä peräänkuulutan jonkinlaista vanhan Netiketin korvaavaa ubiikkietikettiä ja päädyn toteamaan, että sellaisen laatiminen on tehtävänä aika epäkiitollinen. Parempi vain kehittää tilannetajuaan: Netiketistä ubiikkietikettiin.

Onko produktiivinen lopputinka ongelmasi?

Viime viikolla ihmettelin ties kuinka monennen kerran ihmisen tapaa vitkastella. Minulla oli kahden kirjoitustyön deadline perjantaina, ja selvästi välttelin niiden viimeistelyä. Mielenkiintoista on, että vitkastellessani deadline-asioiden kanssa, saan paljon valmiiksi kaikenlaista muuta. Facebookista ja Twitteristä löytyi tähän vaivaan runsaasti vertaistukea, mistä päättelin, että ilmiö on yleinen.

Siihen miksi lykkään asioiden tekemistä löydän kaksi isoa syytä, joiden alkuperät ovat toisilleen päinvastaiset. Syitä vitkasteluun ovat

• tylsä tehtävä
• tehtävä, jonka haluan tehdä hyvin 

Tylsän tehtävän kanssa vitkastelua ei tarvitse ihmetellä. Ihminen tekee sitä, minkä hän kokee palkitsevaksi. Yleensä palkitsevuutta tulee laskettua lyhyehköllä aikahaitarilla. Tylsä tehtävä ei prosessina ole kovinkaan virikkeellinen, joten se ei myöskään ole palkitseva. Jos kyse on suuresta urakasta, tehtävän valmistuminen on todellisuutta ajankohtana sitten joskus, mikä on epämääräinen ja kaukainen. Paljon palkitsevampaa on kahlata läpi juuri nyt Feedlyä ja Ziteä, kurkkia Twitteriin, ruokkia HayDayn kanat ja possut, järjestellä kuitit kirjanpitoon tai imuroida työhuonesta koirankarvat ja kantaa tyhjät muumimukit pois.

Mikä neuvoksi? Kun huomaan itseni vitkastelevan tylsän tehtävän parissa, yritän ylipuhua itseni pitkän aikavälin palkitsevuuslaskennan moodiin: “Kun nyt saat tämän selkäytimellä tehtävän äkkiä pois tieltä, jää enemmän aikaa jollekin uudelle ja jännittävälle”. Auttaa myös mikäli voin rahan voimin viekotella itseni kiirehtimään: “Saat sitten kirjoittaa laskun vähän aikaisemmin.”

Vitkastelu mieluisan tehtävän parissa on outoa. Käsillä on jotakin, joka inspiroi, joten miksi sabotoin omaa työtäni? Vitkastelu ei ole ajanhallintakysymys vaan se on mielessä. Kyse on  minusta, siitä millainen olen ja mikä haluaisin olla. Kyse on peloista ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta. Kun käsillä on tehtävä, jonka haluan tehdä kunnolla, vitkastelu antaa vielä vähän lisäaikaa. Kun vain miettisin ja ideoisin lisää, voisin tuottaa maailman nerokkaimman vertauksen, hersyvän kielikuvan - tietenkin typerän ajatus- tai kielioppivirheen huomaaminenkin olisi hyvä juttu. Niin kauan kuin tehtävä on kesken, minulla on mahdollisuus olla mitä vaan. Vaikka seuraava Margaret Atwood. Sitten on laitettava piste loppuun ja lähetettävä työ eteenpäin. Siinä se oli. Minä tässä vain, tätinörtti.

Mikä neuvoksi? Kun huomaa olevansa itseä koskevien vaatimusten ja epärealististen odotusten angstimoodissa, pitää olla oikeastaan iloinen. Jos tehtävän tekemisen lykkääminen on sen vastustelua mitä olen nyt, on selvästi olemassa asia, jossa haluan kehittyä. Olen siis  elossa. Minulla saattaa olla jokin intohimo. Itseä koskevat vaatimukset ja odotukset voisivat osoittaa uutta suuntaa, mikäli kovapäisenä suostun katsomaan.

Tämän riemastuksen jälkeen on kuitenkin syytä komentaa itsensä tekemään tehtävä valmiiksi, sillä se mitä tuotan on sellaista mitä nyt pystyn tuottamaan. Usein siinä lopputiimellyksessä syntyy jotakin hyvää, mutta jos se jää syntymättä niin se jää. Asiat on kuitenkin saatettava eteenpäin ja elämä jatkuu.

***
Facebook-vertaistukiryhmäni jäsen kertoi vitkastelulle osuvan nimen: “Produktiivinen lopputinka” Se on kuulemma hyödyllinen. Kaikesta päätellen vitkasteluun kannattaa muodostaa positiivinen suhde.

Olen yksinyrittäjä ja ylpeä itsestäni

Arvostan muita ihmisiä työllistäviä kasvuyrittäjiä. Sitä enemmän, jos he aikaansaavat pysyvää työllistävää kasvua oman yrityksensä tuloilla – jos yrityksen pääasiallista osaamista vielä vuosia toiminnan aloittamisen jälkeen on tukihakemusten kirjailu, jotakin on pielessä.

Toivoisin kuitenkin arvostusta myös meille yksinyrittäjille. Yrittäjyys sinänsä on valinta. Siis vapaaehtoista. Suomessa on monia yritysmuotoja, joista vapaaehtoisesti yrittäjäksi ryhtynyt voi valita itselleen käytännöllisimmän. Yritysmuodoissa on sopivaa niin pienimuotoiseen kuin suurimuotoiseenkin toimintaan. Olen kyllästynyt riivinrautoihin, jotka jankkaavat miten kaikki muut kuin kasvuyrittäjät ovat surkeaa rupusakkia. Tämän tueksi on tietysti helppo vetää esille pakkoyrittäjiksi ulkoistetut työntekijät.

Jos menestystä yrittäjänä mittaa sillä, että voi valita kenen kanssa tekee töitä, saa päättää itse omista aikatauluistaan suurimman osan ajasta ja toisinaan voi myös poimia töistä mielenkiintoisimmat, pidän itseäni kohtalaisen menestyvänä. Rahaa on riittänyt elämiseen, uusiin laitteisiin ja matkustelemaankin on päässyt. Valitsemani yritysmuoto ja laajuus sallivat joustavan elämisen, jossa on sijaa työlle, harrastuksille ja itsensä kehittämiselle. Joku toinen taas kokee elävänsä hyvää elämää olemalla vastuussa kymmenestä työntekijästä ja yritystään kasvattamalla, mutta en minä koe sitä uhkana itselleni tai kadehdi. Tällaisella yritäjällä on luultavasti parempi tulotaso, mutta tuossa edellä juuri kerroin ne asiat, joista muodostuu minun arvojeni mukainen elämä.

Omassa tapauksessani kasvuyrittäjyydessä ei olisi mitään mieltä edes jatkuvuuden näkökulmasta: Tyttäreni opiskelee kahta tutkintoa, joista kumpikaan ei liity millään tavalla minun yritystoimintaani  – ne ovat paljon trendikkäämpiä juttuja.  Miehen osa-aikaisesta yritystoiminnasta, jossa minäkin olen osittain mukana, saattaisi sen sijaan syntyä perheen kasvuyritys, koska siinä on kosketuspintaa tyttärenkin tulevalle osaamiselle. Siitä ei tällä kertaa sen enempää, aika näyttäköön.

Kasvuyrittäjä työllistää, sehän on selvä. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että jokainen yksinyrittäjä työllistää itse itsensä ja on pois työvoimaviranomaisten jaloista. Hänelle ei tarvitse etsiä työpaikkaa olemattomien työpaikkojen joukosta eikä hän nosta työttömyyskorvausta. Moni yksinyrittäjä myös hoitaa suurempia projekteja yhdessä toisten samanlaisten kanssa - työllistämistähän sekin on sikäli kuin ymmärrän.

Sanotaan, että Suomi voisi olla yrittäjyysmyönteisempi maa. Tällöin katseet kohdistetaan hallitukseen ja päättäjiin. Ehkä yrittäjät itse voisivat käydä kohdistamassa katseensa peiliin ja tutkia omien näkemystensä ahtautta. Parantaako keskinäinen kyräily erilaisten yrittäjien kesken yrittäjyydelle myönteistä ilmapiiriä?

Syysuutta Evernotelta

Uudistunut Evernote Clipper

Jokin aika sitten Evernote Clipperini alkoi nikotella. Ex-it-helpparina otin tietenkin avuksi parhaan tietämäni keinon: Poista ja asenna uudelleen. Kun perinpohjaisen siivousoperaation jälkeen hain Clipperin uudelleen Chrome-kaupasta, huomasin kapulan muuttaneen melkoisesti muotoaan ja toimintaperiaatettaan. Uusi Web Clipper valtaa näytön oikean laidan lähes kokonaan ja siinä on mukana aikaisempaa enemmän vaihtoehtoisia toimintoja.

Yläosasta voit valita leikkeen tyypin seuraavien vaihtoehtojen joukosta:
Artikkeli  –  leikkeeseen otetaan sivu kuvineen siten, että mahdolliset mainokset, sivupalkit ja  taustagrafiikka jätetään pois.
Yksinkertaistettu artikkeli – sivu muotoillaan uudelleen näyttämään Evernote Clearly -työkalulla siistityltä sivulta
Koko sivu – artikkeli tallennetaan alkuperäisessä ulkoasussaan
Kirjanmerkki – leikkeeseen otetaan mukaan artikkelin otsikko, linkki sekä muutama rivi  tekstiä.
Kuvakaappaus – sivusta otetaan grafiikkakuva.

Kaikkiin leikevaihtoehtoihin tallentuu linkki alkuperäiseen lähteeseen, ei pelkästään kirjanmerkkiin!

Keskellä Merkitse-osiossa on työkaluja, joilla voit tehdä korostuksia ja merkintöjä pääasiasssa kuvakaappauksiin. Tosin HTML-korostustyökalua voi käyttää tekstileikkeiden merkkaamiseen. Merkintätyökaluun saa vaihdettua värin. Nuolityökalulla piirrettävä objekti on ainakin Evernote Skitch -käyttäjille tuttu ja mukava lisä kuvakappausten käsittelyyn. Leimatyökalulla voit lisätä leikkeeseen jonkun viidestä erilaisesta leimasta.  Pikselöintityökalu toimii nimensä mukaisella tavalla, ja kätkee pikselöimällä leikkeestä kohdat, joiden yli vedetään hiirellä.

Tiedosto-osiosta valitaan muistikirja mikäli se on jokin muu kuin oletus, sekä annetaan tunniste(et). Leikkeen voi omaan Evernoteensa tallentamisen lisäksi jakaa myös eri yhteisöpalveluihin.

Alkuvaiheen tutustumishankaluuksien jälkeen ja parista pikkuärsytyksestä huolimatta olen tykännyt uudesta leikkurista. Kun vielä saisin kuvakaappauksen toimimaan myös silloin kun joudun vierittämään pitkää artikkelia. Tällä hetkellä artikkeli vierähtää takaisin sivun alkuun välittömästi kun otan kuvakaappaustyökalun käyttöön.

PostIt Camera

Jos päivitit iPhonesi tai iPadisi uuteen käyttöjärjestelmään (iOS 7.02), olet mitä todennäköisimmin saanut myös Evernote-päivityksen mukana PostIt Cameran. Se tallentaa PostIt-muistilapuista otetun valokuvan leikkeeksi, tunnistaa värin ja niin tahdottaessa liittää leikkeeseen automaattisesti muistutuksen. Työkalu toimii Evernoten sisältä samalla tavalla kuin olet aikaisemminkin voinut ottaa kuvan suoraan muistiinpanoksi. Kun haluat ottaa PostIt-leikkeen eli kuvan PostIt-muistilapusta, vaihdat vain kameran tyypin ja näyttö muuttuu helpottamaan muistilapun rajausta. Evernote tunnistaa PostIt-lapun värin, ja asetuksista voit määritellä eri väriset leikkeet tallentumaan automaattisesti tiettyyn muistikirjaan.

Tuntuuko ajatus paperilapuista ja Evernotesta ristiriitaiselta? Miksi kummassa digitaalisen muistikirjan pitää tukea vanhanaikaisia lippusia? Minusta idea on nerokas ja kuvastaa kehittäjänsä ymmärrystä todellisesta elämästä: Esimerkiksi puhelinkeskustelun aikana tulee kirjattua asioita muistilapuille. Niiden sisällön siirtäminen talteen Evernoteen muuttui juuri astetta vaivattomammaksi.

PS Jos Evernote on edes vähänkään tuttu, mutta tämän postauksen asiat kuulostavat oudoilta, aloita Evernoteen tutustuminen artikkelista Viritä Evernote työympäristösi. Lue sen jälkeen muut Evernote-tagilla merkityt postaukset.

Digifitness - terveyden uusi ulottuvuus

Online- ja offline-maailma, jotka vielä muutamia vuosia sitten olivat kaksi erillistä maailmaa, ovat yhdistymässä. (Tuija Aalto: Kuinka olla avoin, työelämän uudet viestintätaidot)

Tämä blogipostaus on minun ja Varpu Tavin yhteinen kirjoitus:

Tutustuimme virtuaalisesti viime keväänä, ja aloimme hyvin nopeasti vaihdella ajatuksia terveydestä, istumatyöstä, hermohälystä, someoppimisesta, nettiriippuvuudesta.... Pyörittelimme ja pallottelimme ajatuksiamme edestakaisin, ja päädyimme luomaan uuden käsitteen: Digifitness.

Puhumme fyysisestä kunnosta ja mielenterveydestä. Olemme myös sujuvasti sisäistäneet ihmisen kokonaisuudeksi, jossa molemmat yhdistyvät. Entä maailmamme digitaalinen ulottuvuus? Toimintakykyyn kuuluvat fyysisen ja psyykkisen terveyden lisäksi myös asenteet, taidot ja tieto, joilla selviydytään digimaailmassa.

Olemme molemmat lähteneet innolla mukaan virtuaalimaailmaan ja kokeneet sen avanneen lukuisia uusia mahdollisuuksia. Erityisen kiinnostavana ja hyödyllisenä olemme pitäneet virtuaaliyhteydenpitoa eri alojen ammattilaisten kanssa. Internet mahdollistaa eri tietolähteiden ja näkökulmien yhdistelemisen täysin uutta luovalla tavalla, minkä kumpikin olemme työssämme havainneet.

Koska kuitenkin olemme täysjärkisiä ja meillä on molemmilla elämä, olemme alkaneet yhä enemmän pohtia, millä työkaluilla ja työtavoilla me hallitsemme digitodellisuutta eikä se meitä. Näitä työkaluja ja työtapoja kehittelemme parhaillaan.

Ihmisen terveys ja hyvinvointi on perinteisesti jaettu fyysiseen ja henkiseen kuntoon. Fyysinen kunto on sitä, että ihminen pystyy tekemään asioita, joita haluaa tehdä. Mikäli haaveet ovat vaativia, hän joutuu tekemään enemmän enemmän fyysisen kuntonsa eteen. Tavoitteiden ja tekemisen pitää olla tasapainossa. Istuen töitä tekevien ajatustyöläisten fyysisistä haasteista tärkein on istumatyön terveystuhojen minimoiminen.
Psyykkinen fitness on toimintakyvyn säilyttämistä silloinkin, kun elämä silkkihansikkaitten sijaan tarjoaa rautanyrkkiä. Psyykkiseen kuntoon kuuluu mielenrauha, maltti valita ne taistelut, joihin osallistuu, ja toisarvoisten kähinöitten silleenjättäminen. Psyykkiseen fitnessiin kuuluu myös digivälineiden käyttäminen viisaasti, niin että ihminen hallitsee laitetta eikä laite ihmistä. Siihen liittyy olennaisena osana sen muistaminen, että mieli tarvitsee sopivissa suhteissa virikkeitä, haasteita ja lepoa.

Digifitnessissä tärkeintä on asenne: halu ymmärtää, miten maailma toimii nyt ja miten mahdollisesti tulevaisuudessa. Kanssakäymisen, työnteon ja viihteen kuluttamisen uudet tavat asettavat uudenlaisia haasteita terveydelle. Digikuntoinen ihminen ottaa vastuun omasta osaamisestaan, hän on motivoitunut uusien teknologioitten haltuunottamisesta. Digifitit ovat terveen kriittisiä, kaikkea ei pidä ottaa annettuna eikä kaikkeen pidä rynnätä mukaan – tai kaikkea torjua ihan periaatteesta.

Hyvinvointi ja elämänlaatu asetetaan usein vastakkaisille puolille kuin maailman digitalisoituminen.
Digiajan hyvä elämä on ajassa ja muutoksessa mukana pysymistä, digisyrjäytymisen ennaltaehkäisyä, elämän ja virtuaalielämän tasapainoa, internet-kuplaan ajatumisen välttämistä, ja ennen kaikkea ajankäytön ja ajattelun ohjaksien pitämistä omissa käsissä.

Digifitness – terveyden uusi ulottuvuus from Outi Lammi

(Diaesityksen linkki niille, jotka lukevat tätä verkkosivuni uutisvirrasta.)

Digifitness tulee olemaan keskeisessä roolissa lähivuosien ja vuosikymmenien terveysjattelussa. Ilman digikuntoa ei ole kuntoa.

Outi Lammi ja Varpu Tavi

Ensin BYOD, sitten LOYO

BYOD (Bring Your Own Device) tarkoittaa sitä, että työntekijä voi tehdä töitä omilla laitteillaan ja itse valitsemillaan ohjelmilla. Jälkimmäisestä onkin saatu jo seuraava trendilyhenne eli CYOA tai BYOA (Choose/Bring Your Own Application).

Monesti valistuneen tietotyöläisen itsehankkimat laitteet ja kokeilujen kautta hyväksi havaitsemat ohjelmat ovatkin paljon käytännöllisempiä ja joustavampia kuin työnantajan tarjoamat. BYOD ja CYOA vaativat joka tapauksessa sen verran osaamista, että niiden toteutuminen merkitsisi samalla perusosaamisvaatimusten hinautumista taas pykälän verran ylöspäin. Onko seuraava trendilyhenne sitten LOYO = Learn On Your Own?

BYOD:n yhtenä etuna mainitaankin yleensä vähenevä koulutustarve mikä on ymmärrettävää. Vahvoilla ovat ne, jotka muutenkin tarvitsevat koulutusta vähiten. Entä ne, joiden asenne tieto- ja viestintätekniikkaan on negatiivinen, mistä väistämättä seuraa olematon motivaatio ottaa vastuuta omasta osaamisesta ja sen kehittämisestä? Tulevatko BYOD/CYOA ja LOYO olemaan uusi työmarkkinakelpoisuuskriteeri? Jos onnistuu pysyttelemään kärryillä, on mukana pelissä.

Työuran pidentämispuheita kuunneltuani haluan myös väistämättä kysyä, että miten vakavasti otettava työntekijäkandidaatti olisi hyvillä BYOD/LOYO-valmiuksilla varustettu viisikymppinen? Voisiko hän jopa olla työnantajan silmissä houkuttelevampi kuin kolmikymppinen, joka ilmoittaa ettei “laitteiden lääppiminen” kiinnosta tippaakaan?

Toteutuu BYOD täysimittaisena tai ei, viimeistään nyt on syytä uskoa, että tieto- ja viestintätekninen osaaminen eivät ole enää valintakysymys. Aina jostakin löytyy joku, joka on omasta mielestään sellaisessa asemassa ettei hänen tarvitse liata hyppysiään “nörttijutuissa”. Kuitenkin moni 15 vuotta sitten nörttijuttuna pidetty asia alkaa olla perusosaamista. Hyvä esimerkki tästä on sisällön julkaisu verkkoon: Aikanaan puhuttiin miten julkaisujärjestelmät tekevät asiat helpoksi kun ei tarvitse tietää koodista mitään. No jaa. Enpä ole vielä törmännyt yhteenkään verkkojulkaisujärjestelmän editoriin, joka toimisi niin luotettavasti ettei koskaan tarvitsisi kurkistaa miltä sisällön html-koodi näyttää!

Hootsuitella tolkkua Twitteriin

Hootsuite on selaimessa toimiva sovellus, jolla voi viestiä keskitetysti useisiin yhteisöpalveluihin. Se muistuttaa TweetDeckiä, jota minulla oli tapana suositella aikaisemmin. Siirryin kuitenkin viime keväänä Hootsuiten käyttäjäksi, koska TweetDeck muuttui ja se lakkasi toimimasta sillä tavoin kuin haluaisin tuollaisen sovelluksen toimivan. Hootsuitesta on olemassa eri tavoin hinnoiteltuja vaihtoehtoja, joista ilmaisella perusversiolla pääsee alkuun ja vähän pidemmällekin. Hootsuitesta on saatavana myös appsit mobiililaitteille, jotka valitettavasti eivät synkronoidu keskenään tai selainversion kanssa. Käyttöönotto vaatii siis pientä askartelua minkä toisaalta voi kääntää edukseenkin: Haluatko viestiä esimerkiksi mobiilisti eri periaatteella kuin tietokoneesi äärestä?

Vaikka Hootsuiteen voi yhdistää useita tilejä, käsittelen tässä postauksessa Hootsuitea Twitter-clientina. Hootsuiten mahdollisuuksien esittelyyn yksi blogipostaus kun ei riittäisi alkuunkaan.

Hootsuiten tehokas käyttö perustuu listoihin. Jotkut sanovat, että kun seuraa oikeita ihmisiä niin ei tarvitse listoja. Tässä ilmeisesti listojen ajatellaan olevan ennen kaikkea hälyn suodattamista varten. Ovathan ne sitäkin, mutta listojen avulla voi myös ryhmitellä uutisvirtaansa tilanteen mukaan. Itselläni on useita aihelistoja. En usko, että kukaan meistä on niin yhdenasianihminen, että Twitter-virrassa kaikki olisi joka päivä samanarvoista. En suinkaan joka päivä tarvitse uusimpia uutisia mindmappauksesta tai esitysaineistoista. Ehkä huomenna oppiminen, työkalut tai trendit ovat tärkeämpiä. Juuri listat auttavat minua poimimaan kulloinkin tärkeimmät uutiset esille. Hootsuiten kaltaisen sovelluksen käyttäjä voi myös helposti lisätä uutisvirtaansa päivän kuuman puheenaiheen tai tietyn tapahtuman hashtagin, tai lisätä hakuehtoon perustuvan sarakkeen. Hootsuite vapauttaa minut tekemään töitäni siksi aikaa kun se kerää sarakkeisiin tilaamani tiedon.

Kesällä ostin iBooks-kirjastooni Alexandra Samuelin e-kirjan Work Smarter with Twitter and Hootsuite. Suosittelen teosta jokaiselle, joka haluaa käyttää Twitteriä tehokkaasti mahdollisimman vähällä vaivalla. Alla oleva diaesitys sisältää Alexandra Samuelin kirjasta poimittuja neuvoja, joilla pääsee alkuun Hootsuiten kanssa:

Outi lammi hootsuitella tolkkua twitteriin from Outi Lammi

Noksu ja minä eli tuotteen nimen merkitys

Kuulin Nokia-kaupasta tiistaiaamuna kuopiolaisessa hotellissa ja oli vähällä, etten pistänyt itseäni ripsivärillä silmään. Tosin saattoihan tuon arvata.

Aiheesta käytävässä keskustelussa nousevat esille Nokiaan liittyvät suuret tunteet. Ymmärrän sen, koska Nokia on vaikuttanut suomalaisten elämään monin tavoin. Silti tunnustan, että Nokia ei ole koko olemassaolonsa aikana onnistunut herättämään minussa äärimyönteisiä fiiliksiä, ja syynä tähän on erään puhelinmallin huono nimivalinta. Olin hankkimassa ensimmäistä matkapuhelintani 90-luvun alkupuolella. Nokian puhelimista minulle tarjottiin laitetta nimeltä Cityman. Ärsyynnyin sillä tavalla kuin parikymmentä vuotta nuoremmalla minälläni oli tapana ärsyyntyä. CityMAN! Oletus puhelimen käyttäjän sukupuolesta oli ilmiselvä – myyköön rauhassa puhelimiaan miehille. Toinen varteenotettava vaihtoehto oli ruotsalaisen Ericssonin puhelin, jonka valitsin vain siksi, että nokialaisen nimivalinta sai minut suivaantumaan. Puhelin toimi ja palveli hyvin aikansa. Sen jälkeen minulla oli neljä nokialaista, mutta vaihtoehtojahan ei käytännössä oikein ollut.

Ensimmäisen älypuhelimeni oli iPhone. Siihen päädyin lähinnä testikäytöstä saamani kokemuksen ansiosta, lisäksi valintaan vaikutti se, että tiesin iPhonelle olevan saatavissa hyviä sovelluksia toisin kuin muille merkeille siihen aikaan. Sanottakoon vielä, etten ole mikään laite- tai käyttisfundamentalisti. En ole esimerkiksi koskaan ymmärtänyt Applen tuotteiden ympärille muodostunutta kulttia vaikka niistä pidänkin. Minun on ainakin osan aikaa käytettävä PC-laitetta töissäni, mutta kakkoskoneena on Mac, josta käyttökokemuksen ja tarjolla olevien ohjelmien vuoksi on hyvää vauhtia tulossa tasaveroinen vaihtoehto – noin puolet koulutuksistakin on jo sellaisia, ettei ole mitään väliä minkä laitteen kanssa olen liikkeellä. Pidän ratkaisevina asioina nimenomaan sovelluksia ja käyttökokemusta, joka sekin vaikuttaa olevan hyvin henkilökohtainen asia – käytettävyysasiantuntijoiden lausunnoilla ei välttämättä ole mitään tekemistä asian kanssa.

En ole hetkeäkään ajatellut, että olisi pitänyt puhelinvalinnoissa suosia nokialaista siksi, että se oli suomalainen, mutta olisiko asia toisin, jos aikoinaan Cityman-nimen tilalla olisi ollut jokin muu, tästä en ole varma. Ehkä en sittenkään toimi päätöksissäni järkisyiden pohjalta sillä tavalla kuin kuvittelen. Moni luulee olevansa rationaalinen, mutta päätöksiä tehdään tunteiden varassa useammin kuin välitämme myöntää.

Tämän kirjoituksen opetus on se, että kun valitset tuotteelle tai palvelulle nimeä, mieti tarkkaan kenelle olet sen suunnitellut. Ellet halua sulkea jotakin tiettyä käyttäjäryhmää pois potentiaalisten asiakkaiden joukosta, älä anna tuotteelle nimeä, joka tekee sen puolestasi. Olikohan Nokialla Cityman-puhelimen markkinoinnista vastaavassa tiimissä yhtäkään naista?

Me tylyttäjät

”Miksi meidän on niin vaikea olla ystävällisiä kirjoittaessamme”, kysyi Ville Seuri perjantain Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla. Seuri päätyy yhteisten sääntöjen puutteeseen. Kun kirjoitimme paljon kirjeitä, käytössä oli niin paljon vakiiintuneita ilmaisuja, että lukijan oli helppo päätellä lähettäjän tarkoitukset. Kun viestintämahdollisuudet lisääntyivät ja moninaistuivat, ei ollut enää yhtenäisiä sääntöjä: ”Kukaan ei ollut oppinut koulussa, miten Facebookissa kirjoitetaan.”

Digiviestinnän käytännöt hakevat varmasti vielä muotoaan. Vaikka unohdettaisiin vihakirjoittajat ja kaikenlaiset pahaa oloaan oksentavat nettirettelöitsijät, tavanomaisessakin sähköisessä viestinnässä on paljon hiomista. Seuri tekee huonoista vuorovaikutustaidoista ikäkysymyksen, mutta ikään vetoaminen on selityksenä löysä. Toki 90-luvulla syntyneet ovat altistuneet digitaaliselle vuorovaikutukselle pienestä pitäen ja siihen nähden heidän taitojensa pitäisikin olla kohtalaiset. Kyllä kai kuitenkin on kyse siitä, miten hyvin on sisällä digitaalisessa kulttuurissa, sekä missä määrin yleensä osaa ja haluaa olla kohtelias. Ei ole mitään sellaista tekijää, joka estäisi motivoitunutta ja uusiin asioihin myönteisesti suhtautuvaa aikuista hallitsemasta digiviestinnän kuvioita.

Olemmeko joskus myös lukijoina pahantahtoisia? 

Toisinaan vaikuttaa siltä, että ihmiset myös hakemalla hakevat tilaisuutta närkästyä ja pahoittaa mielensä. Twitterissä ja Facebookissa on helppo yhtyä paheksuntaan ja kauhisteluun, joka ei aina tunnu suhteelliselta. Aina on jokin möläytysgate meneillään.

Pahantahtoinen lukemistapa voi olla myös tahatonta ja johtua huonoista digitaidoista. Vuorovaikutukselle on annettu hienoja välineitä, mutta luku- ja kirjoitustaidon kehittäminen ei ole juurikaan näyttänyt kiinnostavan. Nykyaikaista lukutaitoa on ymmärrys käytössä olevan välineen luonteesta. Viestintäkanava vaikuttaa siihen, millä tavalla toimitaan ja tottumattomalle oudot käytännöt voivat olla järkytys. Seuri käsittelee kirjoituksessaan sanavalintoja, mutta lyhytsanaisuuskin voidaan ymmärtää tylyydeksi. Pikaviestissä suoraan asiaan menevä työkaveri on lyhytsanainen, koska – hyvänen aika – hänhän käyttää pikaviestiohjelmaa. Tai monta kysymystä käsittävään sähköpostiin saatu vastaus “palaan asiaan huomenna” ei välttämättä tarkoita sitä, että vastaanottaja ei pitäisi viestin käsittelyä tärkeänä. Ehkä hän istuu tutisevassa ja tärisevässä linja-autossa kosketusnäytöllinen puhelin kädessä, jolloin viesteihin vastaillessa ei tee mieli rustata yhtäkään ylimääräistä korulausetta tai vitsinpoikasta. Tietysti lyhyenkin viestin sanat voi valita monella tavalla.

Hymiöiden kohtuukäyttäjä on taitava viestijä

Seuri muistuttaa hymiöistä, jotka ovat kehittyneet kompensoimaan luonteeltaan suullista viestintää muistuttavan nettiviestinnän eleiden ja ilmeiden puuttumista. Haluan korostaa tekstin kohtaa ”taitava hymiöiden käyttö”. Hymiöiden liikakäyttö se vasta hämmentävää on. Joillakin ihmisillä on tapana täplittää viestinsä aivan kuin heillä olisi hallussaan hymiöitä ampuva haulikko: Voisitko lähettää asiakirjan X mitä pikimmin :). Olisi tärkeää :) saada laskelma mukaan jo tämän viikon projektitapaamiseen :). No oliko sillä asiakirjalla kiire vai eikö sillä ollut? Jostakin syystä hymiöammuntaa harrastavat etenkin naiset. Hymiön tarkoitushan on sanotun loiventaminen tai osoittaminen jopa vitsiksi. Kuulkaa sisaret, jos jatkuvasti kuulette tytöttelyä tai koette tulevanne ohitetuksi, niin ehkä kannattaisi katsoa kriittisellä silmällä omaa viestintätyyliään. Onko ihme ettei oteta vakavasti, jos kokee tarpeelliseksi pehmentää joka ikinen sormistaan lähtevä työasioihin liittyvä neutraali lause?

Uudelleentviittauksen etiketti (Remix)

Toukokuussa 2009 kirjoittamaani artikkelia Twitteriä vasta-alkajalle: retweet ja risuaita käydään edelleen lukemassa niin usein, että huolestuin: Onkohan kirjoittamani päässyt pahasti vanhenemaan. Ainakin uudelleentviittaus* (retweet) näytti kaipaavan tarkennuksia, joten kirjoitin remixversion.

Uudelleentviittaus on jakamista hyvästä syystä

Uudelleentviittaus on yksinkertaisesti tviitin ja siihen mahdollisesti sisältyvän linkin jakamista omille seuraajille. Jakamisen syyksi riittää, että tviittiä pidetään jakamisen arvoisena: Se on hyödyllinen, hauska, rohkaiseva, nokkela tms. Uudelleentvittausta voi siis pitää kiitoksena hyvästä sisällöstä. Olen huomannut, että jotkut ymmärtävät suosikkeihin lisäämisen samaksi kuin peukutus Facebookissa, mutta näin ei ole. Mielestäni uudelleentviittauksessa yhdistyvät sekä Facebookin jakamisen ja peukutuksen idea, koska ne ovat verkostolle näkyvää toimintaa. Suosikiksi merkkauksesta menee tieto alkuperäisen tviitin lähettäjälle, jos hän näin tilinsä sähköpostiasetuksissa pyytää, mutta verkoston muut jäsenet eivät tätä näe elleivät mene varta vasten katsomaan. Jos siis on tarkoitus antaa mahdollisimman näkyvät krediitit hyväksi koetusta sisällöstä, parempi tapa on uudelleentviittaus.

Suosikiksi merkkaus on kiinnostavan linkin tallentamista, jotta siihen voi palata – tässä mielessä se kieltämättä on kiitos tviitin lähettäjälle. Tosin verkon palveluita kukin käyttää omalla tavallaan: Itse saatan kasvattaa suosikkilistaani tunnissa kymmenillä tviiteillä hakiessani tietoa jostakin aihepiiristä. Kun käyn merkitsemäni linkit läpi, siirrän parhaat Evernoteen ja usein poistan lopuksi kaikki merkinnät.

Onko uudelleentviittauksen tavalla väliä?

Uudelleentviittaukseen on olemassa kaksi tapaa:

1. Vanha tai "manuaalinen" RT, jolloin tviittiä voi muokata. 
2. Erillisellä painikkeella toteutettava, jolloin tviitti lähtee sellaisenaan.

Vanha RT sisältää alkuperäisen viestin, sen lähettäjän tunnuksen, merkinnän RT sekä uudelleentviittaajan tiedot ja tämän mahdollisesti lisäämän kommentin. Twitterin varhaisvuosina tämä oli ainoa tapa välittää hyvä tviitti seuraajille. Nyt yleinen käytäntö on, että RT-merkintää käytetään kun halutaan kommentoida tviittiä ja muulloin käytetään painiketta. Painikkeeseen tulee turvauduttua  myös silloin kun tviitti on niin pitkä, ettei siihen saisi enää mahtumaan järkevää kommenttia ja alkuperäisen lyhentäminen muuttaisi asiaa. Ja kaikkiin tviitteihin ei yksinkertaisesti ole mitään lisättävää.

Uudelleentviittauksen tapa varmasti riippuu siitäkin, mistä tviittaa.  Mm. Twitterin webversiossa on pelkästään painike ja RT-viestin lähettäminen vaatisi alkuperäisen kopioimista ja RT-merkinnän lisäämistä käsin – harva taitaa viitsiä? Twitter-apuohjelmissa ja mobiilisovelluksissa on yleensä vaihtoehdot joko vanhaa RT-menetelmää tai uudempaa varten. Kuvassa Yes vastaa uudelleentviittauspainikkeen käyttöä ja Edit RT-viestiä.

Asiat eivät ole koskaan mukavan yksinkertaisia, somessa eivät ainakaan. RT-viestin ja painikkeen avulla tehtävän uudelleentviittauksen välisen eron ympärille on syntynyt kokonaisia kuppikuntia. Olen pariinkin otteeseen todistanut kiihkeää väittelyä tästä aiheesta. Suuria tuntoja herättää mm. se, että jos RT-viesti merkitään suosikiksi, krediitit menevät uudelleentviittaajalle eivätkä alkuperäisen kirjoittajalle. Samaten RT:nä uudelleentviitatun viestin uudelleentviittauksesta ansio menee "väärälle" ihmiselle. Mm. Klout laskee Twitter-käyttäjän mainepisteitä painikkeella tehtyyn uudelleentviittaukseen perustuen, joten tässä pitää olla tarkkana. Twitterkin on todellakin muuttunut. Se Twitter, johon menin reilut neljä vuotta sitten oli paikka, jossa enimmäkseen toisensa löytämisestä ilahtuneet samanhenkiset iloitsivat vuorovaikutuksesta sen itsensä vuoksi. Nyt Twitter on yhä useammalle totinen areena, jossa taistellaan huomatuksi tulemisesta.

Tapa, jolla Twitter toimii, voisi tilanteesta riippuen puolustaa molempia uudelleentviittaustapoja. Tviitin jakaminen painikkeella vähentää hälyä uutisvirrassa, koska saman viestin jakoja ei näytetä useita kertoja toisin kuin RT-menetelmää käytettäessä. Juuri häly ja toistohan ovat Twitterin kaltaisen palvelun riesoja, joten niiden väheneminen ei sureta. Vastaavasti manuaalinen eli RT-menetelmä nostaa tärkeän viestin paremmin  esille juuri siksi, että se toistuu – tietyissä tilanteissa tämä voi olla tärkeää. Manuaalisen RT-viestin huono puoli on taas se, että jos on tarkka lähteistään, alkuperäisen viestin lähettäjän tietojen tarkistaminen vaatii muutaman ylimääräisen hiirenklikkauksen. RT näyttää pelkän käyttäjänimen eikä avatarkuvaa, mikä voi jo kertoa paljon. Tätä pähkäilyä hyvistä ja huonoista puolista voisi tietenkin jatkaa loputtomiin.

Entä pitääkö uudelleentviittauksesta kiittää? 

Kuuluin pitkään siihen koulukuntaan, jonka mielestä RT sinänsä on jo kiitos hyvästä sisällöstä ja kiitoksesta ei tarvitse kiittää. Toisaalta jokainen tykkää saada kiitosta, ja varmasti käytännöt ovat muuttuneet, koska Twitterkin on muuttunut. Esimerkiksi näkyvyydestä taisteltaessa kiitosten jakaminen on hienovarainen keino kertoa, että katsokaas miten minä liikutin ihmisiä tänään. Se, että ovatko kiittämiset hälyä vai eivät, on minusta tarpeetonta  vänkäystä. Twitter on joka tapauksessa täynnä hälyä. Se, joka haluaa käyttää Twitteriä tehokkaasti, käyttää Hootsuitea, Tweetdeckiä tms. ja seuloo uutisvirtaansa sen, mikä juuri sinä päivänä kiinnostaa.

Lue myös:
Laita Twitter töihin puolestasi (listoista, tosin postauksessa suositeltujen apuohjelmien joukkoon lisäisin ehdottomasti Hootsuiten)
Twitterin hakutoiminnot
160 merkkiä ja turhautuminen

*)Kotimaisten kielten keskuksen suosituksissa kelpuutetaan tweet-sanan suomennokseksi sekä tviitti että twiitti. Mielestäni tviitti istuu paremmin suomenkieleen, joten käytän sitä.

Excel 2013 -opas on arvottu

Vastausaika Excel 2013 -oppaan arpajaisiin loppui reilut puoli tuntia sitten ja osallistuneiden kesken suoritetussa arvonnassa kirjan voitti Marja-Liisa Kaihola. Onnittelut!

Voitko lähettää minulle osoitetietosi vaikka Facebook-viestinä, myös verkkosivuni palautelomaketta voi käyttää tähän tarkoitukseen. Kirja lähtee täältä liikkeelle ASAP. Kiitos kaikille osallistujille.

Jaa Excel-vinkkisi ja osallistu kirjan arvontaan

Jaa blogikommentissa tai Facebook-sivullani hyväksi havaitsemasi Excel-vinkki. Ellei vinkistä käy suoraan ilmi mitä se tekee, kuvaa vähän sen käyttötarkoitusta. Esimerkiksi näppäinkomennot ovat käteviä, mutta eivät sellaisenaan kerro itsestään mitään. Olisi mukava lukea myös siitä, minkälaisessa tilanteessa opit tuon vinkin. Vinkki voi koskea perinteistä työasemasovellusta tai Web App -sovellusta.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvon 144-sivuisen Excel 2013 -oppaan. Kirja tuli viime viikolla painosta ja nyt sitä saa mm. Pienestä kirjapuodista. Käy tutustumassa myös kirjan sisällysluetteloon.

Jotta kommentointi olisi mahdollisimman vaivatonta, otan blogista pois tuon kammottavan kirjainvahvistuksen, joka valitettavasti piti laittaa päälle kaikenlaisten kehonrakennustuotekauppiaiden aktivoiduttua viime keväänä. Arvontaan voi osallistua sunnuntai-iltaan 25.8. kello 21:00 saakka.

Tuottavuutta oikealla ajoituksella

Ajankäytönhallinnasta puhuttaessa korostetaan tehtävien priorisointia. Jokainen tietää mitä tämä tarkoittaa: Määritellään työpäivän tai viikon tärkeimmät asiat, jotka vähintään pitää saada valmiiksi. Muita urakoidaan sen mukaan kuin ehditään ja tulipalonsammutustilanteissa siirretään vähemmän tärkeitä tehtäviä. Tuottava ajankäyttö on kuitenkin muutakin kuin tehtävien tärkeysjärjestyksen määrittely ja tehtyjen töiden ruksiminen pois työlistasta. Se ei ole pelkästään sitä, että työpäivän jokaiseen väliin ahdetaan tekemistä. Tuottavuus on myös oikeaa ajoitusta.

(LUE LOPUT Yrittäjähuoltamon blogista, jonne kirjoitan elokuusta alkaen joka toisen kuukauden 15. päivä.)

Visuaalisesti ryhmässä: Mural.ly

Matt Fluent Brain -blogista vinkkasi kivasta työkalusta nimeltä Mural.ly: "Google Docs for visual people". Kyseessä on virtuaalinen valkotaulu tai seinä, johon voi luoda taulun (mural) ja lisätä siihen virtuaalisia post-it -lappuja. Lappujen sisältönä voi olla tekstiä, verkkolinkkejä, kuvia tai dokumentteja Google Drivesta. Perustili on maksuton. Maksamalla saa Pro-tilin tai Org-tilin.



Mural.ly toimii henkilökohtaisena inspiraatioseinänä tai storyboard-työkaluna, joka on saatavilla siellä missä vain on nettiyhteys. Tauluja voi myös jakaa muiden kanssa, jolloin siitä tulee visuaalinen ryhmätyöväline. Ne, joille "liimalapputyöskentely" on tuttua, voivat nyt siis ideoida myös etänä.



Mural.ly-seinän voi yhdistää Evernote-tiliinsä. Postauksen lopussa olevasta videosta puuttuu Evernote-kuvake, mutta minulla se näkyi heti Mural.lyn käyttöönoton jälkeen. Liekö selaimessa oleva Web Clipper riittänyt kertomaan, että tämä käyttäjä on myös Evernote-ihmisiä?

Mural.ly on helppokäyttöinen. Lyhyt video kuvaa työkalun perusidean hyvin:



iPhonea varten on tehty sovellus, jonka avulla voi lähettää aineistoa tauluihin. Leikkeet menevät erilliseen Mobile Inboxiin, josta ne vedetään tauluun. Tähän saakka vaikutelma on ollut positiivinen. Ryhmätyökäytön kokemuksia tarvitsen vielä lisää nähdäkseni miten tämä toimii raskaammassa kuin parin ihmisen satunnaiskäytössä. 

Google Drive -sovellusten uusi työkalu auttaa linkittämisessä

Tuskin kukaan enää tulostaa asiakirjaa lukeakseen sen. Ainakin ensimmäinen lukukerta tapahtuu yleensä suoraan ruudulta, joten asiakirjoissa olevista verkkosisältöihin vievistä linkeistä voi olla paljon apua. Google Driven tekstinkäsittely- sekä esitysgrafiikkaohjelmaan on hiljattain ilmestynyt linkitystä helpottava toiminto. Se toimii näin:

Kirjoita merkkijono, josta haluat luoda linkin ja valitse se. Avaa pikavalikko ja valitse Linkki, vaihtoehtoisesti voit käyttää myös työkalurivin komentoa tai Ctrl/Cmd+K-näppäinyhdistelmää. Näet valmiita ehdotuksia, mutta jos näistä ei mikään ole sopiva, valitse Etsi lisää. Näytön oikeaan oikeaan laitaan aukeaa Tutkimus-ruutu, jota voit käyttää haun tekemiseen.



Tottakai linkki toimii myös Google Drivessa sisäisesti ja tarjoaa sinne tallentamiasi asiakirjoja tai niissä olevia kirjanmerkkejä linkin kohteeksi.

Linkkisanan ei välttämättä ei tarvitse olla asiakirjassa valmiina vaan voit kirjoittaa sen pikavalikosta aukeavan valikon Teksti-ruutuun. Tämä toimii parhaiten kun linkki luodaan yksiselitteiseen merkkijonoon, kuten erisnimeen.

Kulttuuri ja mobiili ne yhteen soppii

Matkustelin heinäkuussa Etelä-Saksassa ja Itävallassa. Pääasiallinen kaupunkikohde oli Salzburg, josta matka jatkui pienempien kylien kautta takaisin Saksaan. Tiedossa oli paljon nähtävää, joten ennen matkaa tutkiskelin mitä kaikkea löytyisi iPhoneen helpottamaan kohteiden valintaa ja niiden löytämistä. Salzburgin omat infosivut esittelivät kokonaisen Apps für Smartphones -osaston, mutta loppujen lopuksi eniten hyötyä oli juuri noista kaupungin omista sivuista (tässä englanniksi), sillä ne toimivat erinomaisesti mobiilikäytössä. Siinä vaiheessa kun löysin Mozart-museosta QR-koodin lisätietojen hakemista varten, huomasin olevani luvattoman huonosti perillä siitä, mikä on kulttuuripuolen tilanne Suomessa. Taatusti on muutakin kuin Kansallisoopperan YouTube-kanava.

Joidenkin mielestä taidenäyttelyyn tms. tapahtumaan liittyvä verkkosivu tai mobiilisovellus on tarpeeton, taide-elämyksen pitäisi riittää sellaisenaan. Olen tästä jonkin verran eri mieltä. Useimmille ihmiselle luontevin tapa hakea lisä- tai taustatietoa on etsiä sitä verkosta. Museot, tapahtumat yms. löytyvätkin jo netistä ja useimmat myös yhteisöpalveluista, vähintään Facebookista. Verkossa oleva sivu tai verkkoon yhdistetty app löytyvät vielä silloinkin kun paperina saatu esitemateriaali on hävinnyt. Verkkosivun tai mobiilisovelluksen avulla voidaan myös hyödyntää kaikkea sitä tietoa, mitä on kerätty verkkoon vapaasti saataville esimerkiksi eri kielillä. Itse olen taustatietojen suurkuluttaja. Nähtyäni hyvän elokuvan, kuultuani kiinnostavaa musiikkia tai luettuani ajatuksiani liikuttaneen kirjan googlaan ahkeraan lisätietoja: Mitä muuta tämä ihminen olikaan tehnyt, keiden kanssa hän on työskennellyt, mitä arvostelijat ovat sanoneet? Ja voihan olla mahdollista, että digitaalisen maailman kautta löytynyt reitti madaltaa jonkun kynnystä tutustua asioihin, jotka on aiemmin tullut ohitettua. Koskaanhan ei tiedä, mitä omista raameistaan poistumalla löytää, suunnassa tai toisessa.

Tietenkään pelkkä app tai verkkosivu ei riitä. Tarvitaan kulttuurin osaajien tuottamaa sisältöä ohjelmakoodin lisäksi. (Jostakin syystä koin tarpeelliseksi taas kerran muistuttaa tästä asiasta!)

Oma kulttuuriharrastukseni pyörii pääasiassa musiikin ja elokuvan ympärillä, joille verkko on jo jonkin aikaa ollut itsestään selvä sisällön jakelun ja lisätiedon tarjoamisen kanava. Muiden osa-alueiden suhteen tarvitsin itsekin päivitystä, joten kyselin asioista perillä olevilta kavereilta vinkkejä. Niitähän löytyi (suurkiitokset Jukalle, Petrille, Eijalle ja Marille):

• Tampereella Vapriikissa meneillään olevassa Kiinan terrakotta-armeijaa esittelevässä näyttelyssä saa mobiiliesittelyn älypuhelimeen sekä taulutietokoneelle, joko omalle tai näyttelystä lainatulle. Vinkin antaja kertoi, että esittelyäänitteet ja lisäteksti on toteutettu todella hyvin.
• Mäntässä Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omistamista julkisista veistoksista saa kuulemma lisätietoa QR-koodilla: Älypuhelin avaa tietoa Serlachius-museoiden julkisista veistoksista. Itse kävin katsomassa Paperiperkele-nimisen näyttelyn, joka etenee kahdeksan dramatisoidun kohtauksen muodossa. Sovellus ei hyödynnä mobiiliteknologiaa samalla tavoin kuin muut esimerkit tässä, mutta toteutus oli onnistunut. Ilahduin myös huomatessani, että museon työntekijät bloggaavat! 
• Mobiilisovellus AaltoSites esittelee Alvar Aallon töitä (iOS, Android). Voit esimerkiksi Helsingissä ollessasi katsoa mitä Aallon suunnittelemia rakennuksia löytyy olinpaikkasi läheltä. Kuulemma samanlainen on tulossa Tampereelle ja Jyväskylään. 
• Tampereen Työväen Teatteri tarjoaa ohjelmistoa esittelevän mobiilisovelluksen iPhonelle ja Androidille. 
• Ateneumin äänioppaita voi ladata mp3-tiedostona vaikka omaan älypuhelimeensa. 

Lue myös Eija Mäkisen blogista kuvaus Kiasman Wikimaratonista. Wikipediaan suhtaudutaan turhan penseästi, se on lähdekritiikin hallitsevalle hyvä työkalu.

Yllä oleva lista on pienen pieni otos. Jos tiedossasi on toimiva esimerkki kulttuuripuolen mobiilisovelluksesta tai oivaltavasta somen hyödyntämisestä, täydennän listaa enemmän kuin mielelläni. Jätä linkki blogin kommenttiin tai mihin tahansa somepalveluun, joihin jaan tämän postauksen (Twitter, Facebook, Google+, LinkedIn).