Blogin joulutauko

Tuolin ja näppäimistön välistä siirrytään vähitellen joulun viettoon. Töiden pariin palaan jo 2. tammikuuta, mutta blogi huilaa tammikuun puoleen väliin saakka.

Ensi vuoden teemoja en ole lyönyt lukkoon yhtään sen tiukemmin kuin toisen bloginikaan osalta. Joka tapauksessa tietotyöhön ja tietotyöläisen työvälineisiin jutut keskittyvät jatkossakin. Eräs aihe on varmasti Microsoft Office 2013 ja Evernotea seurataan tarkasti. Kiintoisaa tulee olemaan myös nähdä mihin sosiaalinen media on menossa. Kissavideot on nyt katsottu ja ehkä olemme entistä valmiimpia somen työkäytöllekin.

Tapani mukaan olen korvannut joulutervehdykset lahjoituksella. Tänä vuonna kohteena on WWF:n Operaatio Merenneito, joka on Itämeren suojeluun suuntautuva projekti. Hyvinvoiva luonto on ihmisellekin voiman lähde.

Mukavaa ja kiireetöntä joulua sekä energistä vuotta 2013.

Mikä Doodle on ja miten se toimii

Olin eilen kertomassa miten Outlookia voisi käyttää sillä tavalla, että se auttaisi pitämään kaaoksen kurissa eikä pelkästään tuottaisi sitä. Tässä yhteydessä tuli esille tapaamiskutsujen lähettäminen eri organisaatioissa oleville ihmisille. Kalenterin tapaamismerkinnäthän kulkevat kyllä järjestelmien välillä kohtalaisesti, mutta selvästi tarvittaisiin muitakin ratkaisuja. Tässä kohdassa marssitin esille Doodle-nimisen palvelun, joka taisi olla joillekin osallistujille uusi tuttavuus. Laitan tänne muistiin Doodleen liittyviä asioita ja pistän tiedoksi koulutukseen osallistuneille, ja jospa samalla muutama muukin löytäisi tämän näppärän palvelun.

Näin Doodle toimii:

• Mene osoitteeseen www.doodle.com ja luo tapahtuma. 
• Doodle ohjaa sinua avaamalla eri työvaiheille uuden sivun. Valitse ensin päivät ja syötä sitten valituille päiville tarkempia ajankohtia.
• Jos haluat muuttaa jotakin, voit palata taaksepäin.  
• Kun tapahtuma on valmis, voit lähettää sähköpostilla linkin kaikille, joilta toivot vastausta.
• Saat myös omaan sähköpostiisi ns. ylläpitolinkin. Älä hukkaa sitä, koska sen kautta pääset poistamaan tekemäsi kyselyn kun se on käynyt tarpeettomaksi.

Ja kaikki tämä ilman, että sinun on vielä pitänyt kirjautua mihinkään! Doodleen voi myös luoda käyttäjätilin, jolloin käyttöön saa enemmän toimintoja kuten esimerkiksi mahdollisuuden synkronoida Doodle kalenteriin. Doodle tarjoaa myös maksullista Premium-palvelua.

Jos haluatte estää minua päätymästä tietoturvaihmisten mustalle listalle, niin käytättehän Doodlea järkevästi: Itse esimerkiksi kirjoittaisin tapahtumasta vain sen verran kuin on ehdottoman välttämätöntä. Yksityiskohdat  sikseen, jos on kehittelemässä esimerkiksi jotakin fiksua nanopartikkeleihin liittyvää. Ja jos luotte Doodle-tilin, niin antakaa sille oma salasana. Minun kantani on, että Facebookin ja muiden olemassaolevien sometilien tarjoamaa valtuutuspalvelua ei käytetä muissa palveluissa.

Lähdekritiitin erittäin lyhyt oppimäärä

Olen pyöritellyt käsitteitä mediakasvatus, verkkolukutaito ja lähdekritiikki. Jos pitäisi antaa mahdollisimman lyhyt ja yleispätevä ohje kuullun, luetun tai katsellun arvioimiseksi, niin lähtisiköhän viestin luotettavuuden asteen määrittely seuraavasta listasta. Mielestäni listaa voi soveltaa kaikkialla, ei pelkästään verkossa.

Arvioi aina viesti kolmesta näkökulmasta:

1. kuka sen sanoo
2. mistä asemasta käsin hän sen sanoo
3. kenelle viesti on suunnattu.

Pictures: stock.xchng 

Onko listassa kaikki tarpeellinen vai liikaa?

Yksinkertaisemmin ja havainnollisemmin (haastepostaus)

Tämä kuvasarja on vastaus Markon esittämään haasteeseen, josta sain tiedon Twitterissä.

Kuvat ovat melkein kolmen vuoden takaa, mutta rss-syöte on ollut viime aikoina esillä. Olen perustellut kuvilla sitä, miksi syötteenlukijaa kannattaa käyttää. Ennenkuin kiinnostuu riittävästi syötteenlukijasta määritelläkseen sen asetukset kuntoon ja hakeakseen sinne sisältöä, pitää tietenkin ymmärtää mitä hyötyä koko vehkeestä on!

Kuvat täyttävät haasteesta ainakin seuraavat ehdot

• yksi keskeinen työhöni liittyvä käsite
• se neuvoo niitä, jotka tietävät vähemmän

(Kuvasarja olisi voinut yhtä hyvin olla myös toisessa blogissani, koska se on esimerkki esitysgrafiikkaohjelman käyttötavasta, jonka koen itselleni sopivaksi. Autan myös mielelläni sinua löytämään omasi!)

Hapanta, sanoi professori Excelistä

Minulle soitti rouva, joka kertoi tyttärellään olevan pulmia yliopiston tietotekniikkakurssin Excel-tehtävän kanssa. Rouva kysyi olisiko minulla aikaa neuvoa. Arvostan sitä, että hän sentään kysyi mitä neuvominen maksaisi – valitettavan moni suhtautuu minuun kuin olisin tietokoneeseen kahlittu zombie, jolla ei ole muuta tekemistä kuin antaa ilmaista ohjelmatukea.

Ensinnäkin olen tällä hetkellä kipeä – poden reipasta joulunalusflunssaa. Toiseksikin on töitä, joista osa on kertaikaikkisen pakko saada valmiiksi ennen joulua, joten mihinkään tulipalonsammutustöihin ei ole kapasiteettia. Se mikä vei loputkin auttamishalut oli kysyjän puhetapa, jonka koin alentuvaksi ja vähätteleväksi. Hän toi esille, että

1. tyttären isä on professori ja opettaa tilastotiedettä eli hänestä olisi voinut olla apuakin, sillä tehtävä sivuaa kuulemma tilastomatematiikkaa
2. hra professori oli kuitenkin todennut, ettei voi auttaa tytärtään, koska pitäisi ensin opetella Excel, mutta Excel on liian lapsellinen ohjelma.

Rouva toisteli kovin, miten alkeelliseksi ja kelvottomaksi perheenpää oli Excelin todennut. Tässä vaiheessa päättelin olevani tekemisissä, en pelkästään aviomiehensä sanaan uskovan rouvan, vaan myös vakavan omahyväisyysummetustapauksen kanssa. Mistä isukki voi tietää Excelin olevan alkeellinen ja lapsellinen, jos osaaminen on sitä tasoa, että ohjelma pitäisi ensin opetella? Kuulopuheista? Entä minkähän version ajalta tämä käsitys oli peräisin? Koska tyttären tietotekniikan kurssin tehtävä oli määritelty Excelillä tehtäväksi, kurssin opettaja on varmasti katsonut ohjelman sopivaksi työkaluksi siihen. Ei sovellusten kelvollisuutta voi arvioida sen perusteella mitä henkilö X osaa vaan sen mukaan, mikä on käsillä oleva tehtävä.

Excel ei ole mikään supertilastotyökalu, mutta ei sitä ole ensisijaisesti sellaiseen käyttöön suunniteltukaan. Se on taulukkolaskentaohjelma, jonka uusimmissa versioissa on paljon hyviä työkaluja isojen datamäärien käsittelyä varten, ja myös jonkin verran tilastotyökaluja. Excel on monien tietotyötä tekevien ihmisten keskeisimpiä työkaluja yrityksissä ja muutenkin aika hottis juuri nyt, ks. Datajournalismi, Excel ja kiksit.

Ei kerta kaikkiaan huvita auttaa ihmisiä, jotka alkavat viimeistään kolmannessa lauseessaan vähätellä asioita, joiden parissa toimin puhumattakaan siitä, kuinka monia muita työtään tekeviä tuollainen asenne väheksyy. Kai minun olisi pitänyt ajatella positiivisesti ja käyttää hyväkseni tilaisuus päästä antamaan valistusta kansalle, joka ennakkoluuloissaan vaeltaa, mutta en nyt jaksanut. Sääli tietysti tytärtä, mutta jahka hän suivaantuu tilanteeseensa riittävästi ryhtyäkseen itse kyselemään apua, hän löytää sitä varmasti.

*****
Tämä tuo mieleen episodin, joka sattui joskus 90-luvulla internetin ollessa uusi ja ihmeellinen: Tuttu kieltenopettaja pyysi minua hakemaan häntä varten netistä, miten eri kielillä sanotaan hyvää joulua. Opettajille oli kuulemma järjestetty koulutustakin nettikäyttöön, mutta mitä sitä nyt sellaiseen hölynpölyyn aikaansa käyttämään. Mitähän hän ajatteli? Jos internet hänen mielestään oli vain hölynpölyä niin olinko minä sitten jotakin alempaa kastia, joka hyvin joutaisi istumaan mokoman parissa. Siltä hän ainakin sai sen kuulostamaan. Jos nolottaa, ettei osaa, tilanne ei korjaannu sillä, että vähättelee sitä, joka osaa.  Kun työpaikoillakin muistettaisiin sellainen pieni juttu kuin toinen toistemme arvostaminen niin mitähän tapahtuisi työilmapiirille ja työn tuottavuudelle?

Opi ja työskentele verkossa

Tätinörtin nettiniksikirjan työnimi on vaihtunut nimeksi Opi ja työskentele verkossa, jolla se näyttää löytyvän jo useista verkkokirjakaupoista.  Nimeen jäi sitten myös merkintä "Tätinörtti opastaa". Tätinörtti-nimityksen taustasta voit käydä lukemassa Nörttitytöt-blogiin kirjoittamastani postauksesta Tätinörttiys on häiriö. Nimitys on itseironinen ja eräänlainen keskisormennosto valitettavan yleiselle ja hysteeriselle tarpeelle yrittää käydä teini-ikäisestä, vaikka silmänympärysvoiteita olisi käytetty jo eräitäkin purkillisia.

Kirja alkaa olla nyt siinä vaiheessa, että syyskuussa käynnistämäni kysely on tehtävänsä tehnyt ja suljen sen. Mahdottoman paljon kiitoksia kaikille vastanneille. Joukossa oli pelkästään asiallista tekstiä ja todella hyviä kommentteja. Pidetään ne arpajaiset kunhan kirja tulee ulos painosta, mikä tapahtuu kevättalvella.

Kirjaan on tulossa höysteeksi sen eri teemoja havainnollistavia pieniä kirjoituksia ja haastatteluita myös muutamilta tietotyön edelläkävijöiltä. Kirjan sisällysluettelokin on tarkoitus julkaista tässä pikapuoliin, mutta juuri nyt niiskutan ja köhin kunnon joulunalusflunssan kourissa! Seuraavaksi aionkin keittää kuumaa mehua ja hautautua sohvalle uskottelemaan flunssalle, että otan sen tosissaan – yleensä flunssa ei siedä tätä, vaan luikkii tiehensä jonkun jääräpäisemmän työn sankarin kimppuun.

Kun työtilat ovat pilven päällä, tarvitaan ryhmätyötaitoja

Työ verkossa on usein ryhmätyötä. Siihen tarvitaan taitoja, joita ilman työskentely yhteisen tavoitteen eteen on vähintään hankalaa.

Olen itse tehnyt useita työprojekteja siten, että ryhmän jäsenet toimivat verkossa joko suurimman osan ajasta tai osittain. Jotkut projektit ovat menneet hyvin ja jotkut huonosti. Koska ihminen oppii, hyvä ja huono ovat kokemuksina aivan yhtä arvokkaita.

Valmius jakaa

Verkossa tehtävän työn edellytys on, että ollaan valmiita jakamaan omaa osaamista. Asenteet vaikuttavat muuttuvan tässä suhteessa yllättävän hitaasti.

Oman osaamisen ja työn tulosten jakamisen tuskaa voi selittää mm. itseen kohdistuvista täydellisyyden vaatimuksista ja arvostelun pelosta.

Se, että muut saavat omasta työstä hyötyä on myös yksi jakamisen este. Tässä kohden haluaisin kyseenalaistaa johtamis- ja palkitsemiskäytäntöjä. Miksi puhutaan kollaboraatiosta jonakin hyvänä ja edistämisen arvoisena asiana kun samalla palkitseminen perustuu pääasiassa yksilösuorituksiin? Yksilöt ovat myös niitä, jotka irtisanotaan. Pitäisi sekä kilpailla yksilönä ensimmäisestä palkinnosta että olla valmis jakamaan osaamistaan. On pelkästään inhimillistä, että tällaisessa tilanteessa ihmiset laskevat tarkkaan paljonko kannattaa antaa yhteisen eteen.

Keskeneräisyyden sietäminen

Nykyaikaisen tietotyön eräs piirre on siihen liittyvä vuorovaikutus, toisin sanoen, työ on avointa ja läpinäkyvää. On hyvin vähän sellaisia tehtäviä, joiden tekeminen tai tekemättä jättäminen ei vaikuttaisi jonkun toisen tehtävien etenemiseen. Yhä useammin myös todetaan, ettei ole aikaa odottaa, että joku tai jotkut saavat työnsä täysin valmiiksi, vaan prosessi halutaan avata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Sisältöjen muokkaus yhteistyönä tarkoittaakin käytännössä keskeneräisen tekeleen jakamista. Tässä voi olla suuri kynnys ylitettäväksi: Oman puolivalmiin työn paljastaminen hirvittää, koska sitähän voi joku vaikka arvostella. Tämänkin asenteen voisi palauttaa johtamiskäytäntöihin, joiden koodistossa virheen tekeminen on synti ja siitä rankaistaan viimeistään seuraavalla yt-kierroksella. Moka ei ole lahja keskivertoesimiehelle! Kuitenkin yhdessä tekeminen ja avoimuus parhaimmillaan tehostavat tietotyötä, koska esimerkiksi odotettavissa olevista pulmakohdista päästään keskustelemaan ajoissa eikä vasta sitten kun deadline häämöttää ja mahdolliset korjausliikkeet voivat olla jo myöhässä.

Luottamus

Keskinäinen luottamus on ryhmätyön alkuainetta. Luottamus syntyy kun ryhmän jäsenet kunnioittavat toisiaan ja arvostavat toistensa osaamista. Jo keskeneräisen työn alistaminen toisten arvioinnille ja tiedon jakaminen vaativat luottamusta. Yhteistyön lopputulos tuskin on kaksinen, jos osapuolet pitävät päätavoitteenaan voittaa keskinäisessä kilpailussa sen sijaan, että pitäisivät kunnia-asianaan parhaan mahdollisen sisällön tuottamista. Hyvän lopputuloksen saavuttaminen voi merkitä myös sitä, että on puollettava päätöksiä, joita ei itse alun perin kannattanut.

Yhteisissä tuotoksissa on myös unohdettava täydellisen tasapuolisuuden toteutuminen jokaisessa työvaiheessa. Jotkut ryhmästä voivat jäädä taka-alalle tänään, mutta huomenna on heidän vuoronsa loistaa. Jos on epävarma, kärsimätön ja ylenpalttisen kilpailuhenkinen, vaikeuksia on tiedossa. Pitäisi pystyä luottamaan siihen, että kokonaisuutta tarkasteltaessa ryhmän jokaisen jäsenen panos kuitenkin osoittautuu yhtä merkitykselliseksi.

Viestintätaidot

Ryhmätyössä on osattava tuoda omat näkemyksensä esille ja niitä saa puolustaakin, mutta vaikuttamatta hyökkäävältä tai provosoivalta. Hyvää viestintää on taito kuunnella, antaa tunnustusta ja kiittää avusta.

Myös vaikeista kysymyksistä on pystyttävä keskustelemaan. Itse olen ainakin oppinut kyselemään. Muuten ei voi olla varma siitä, että olen toisten kanssa samalla aaltopituudella ja että olemme ymmärtäneet asiat samalla tavalla. Hyvä viestintä ja luottamus ovat toisiinsa yhteydessä. Ellei ole luottamusta, ennen pitkää on tiedossa myös kommunikaatiokatkoksia.

Kyky tehdä työtä itsenäisesti

Itsensäjohtamisen taidot ovat ajattomassa ja rajattomassa tietotyössä arvokasta osaamista. Moni ei tule ajatelleeksi, että työryhmän toiminta verkkoympäristössä vaatii osallistujilta myös kykyä työskennellä itsenäisesti. Vaikka aineistot ja tarvittava tieto jaetaan, työtä joutuu tekemään myös yksinään. Jos on sitä tyyppiä, että jonkun pitää koko ajan hiillostaa ja muistuttaa deadlinesta, ei sovellu verkkoympäristöihin. Parempi pysytellä perinteisissä kellokorttiympäristöissä niin kauan kuin sellaisia jostakin vielä löytää.

Facebook-käytön minimointitestin loppuraportti

Facebook-käytön minimointiviikko ja myös omien itsensäjohtamistaitojen testaus on saatu päätökseen. Tässä loppuviikon raportti ja johtopäätöksiä.

Keskiviikko 28.11.2012

Aamulla puoli tuntia syötteenlukijan kimpussa. Pari tviittiä suoraan ja muutama ajastuksella loppupäiväksi. Lähetin väliaikaraportin tästä testistä blogiin. Muistiinpanojen tutkimista ja kurinalaista kirjoittamista kello 9–11. Tunnustan, että Facebook houkutteli, mutta voitin kiusauksen ilman, että piti pyytää naapuri sitomaan pakkopaita kiinni.

Noin kello 11 tein lyhyen joogaharjoituksen, kävin Moodlessa, luin sähköpostit ja luin viestit Yammerista. Kävin Facebookissa, vastasin kaverin viestiin ja luin tiistaiseen Pinterestiä koskevaan kysymykseeni tulleet vastaukset. Sainkin nerokkaan vinkin – ilmeisesti tämä on niitä syitä, joiden vuoksi Facebookia kannattaa sietää! Lounaan jälkeen jatkui intensiivinen kirjoittaminen.

Twitter oli auki koko päivän, mutta hälytykset olivat pois päältä. Tweetdeckin sarakkeissa oli päällä pari hashtag-hakua ja tarkistin saaliin iltapäivällä. Facebookissa kävin vastaamassa viesteihin ja yrityssivun kommenttiin. Se siitä. “Pakolliset” työt olisin voinut lopettaa 3 varttia aikaisemmin kuin yleensä, mutta juutuin piirtelemään mindmappeja.

Torstai 29.11.2012

Aamupäivällä palaveri, jonka jälkeen tarkistin kaikki somesivut ja sähköpostin. Puolen päivän aikaan haastattelin Mäkelän Pauliinaa Skypessä kirjaani varten. Tämän jälkeen Facebook oli hetken auki, vastailin viesteihin ja tutkin mihin ryhmiin sitä oikein kuulunkaan, niitä oli aika paljon! Suljin Facebookin jatkaessani koulutuksen valmistelua. Työpäivä loppui ajoissa, koska piti lähteä kirjaston kautta joogatunnille.

Perjantai 30.11.2012

Aamulla uutislinkki yrityssivulle, statuspäivitys, pari kommenttia ja sitten Facebook kiinni. Käytin vähän aikaa mm. muiden bloggaajien saiteilla ja kommentoin, mitä en ole aikoihin tehnyt (ei muka ole ehtinyt).  Osa päivästä menikin koulutushommissa esitysgrafiikan parissa. Päivän aikana vilkaistiin osallistujien kanssa mm. SlideSharea, Preziä ja Pinterestiä. Kiusauksia facebookata oli vähänlaisesti.

Mitä testi todisti

• Facebookiin tulee kieltämättä ajauduttua useammin kuin muihin somepalveluihin ajantappomielessä ja sijaistoimintona, mutta tämä on mahdollista pitää kurissa kunhan asian tiedostaa ja haluaa tehdä sille jotakin.
• Facebook on omanlaisensa ekosysteemi. Sitä mikä siellä on huonoa, ilmeisesti tarvitaan lannoittamaan se hyvä, joka siellä kukoistaa.

Mikä ylipäätään motivoi tähän testiin?

Sen lisäksi, mitä maanantaina kirjoitin vireystilasta ja keskittymisestä, oli pari muutakin syytä:

1) Ihmisten valitus siitä, että Facebook (tai joku muu netissä) on aikasyöppö, kyllästyttää.

Kulunut viikko vahvistaa Saku Tuomisen toteamuksen siitä, miten tietotyössä ja ajanhallinnassa tärkeintä on vastuun ottaminen omista tekemisistään. Ei se ole Facebook, joka saa jumittumaan tietokoneen eteen vaan oma henkinen vetelyys. Eikä se ole “tämä työ”, joka pitää Facebookissa tai jossakin muussa nettipalvelussa tuntikaudet ja saa takapuolen leviämään. Me valitsemme sen istumisen ihan itse jonkin muun edelle.  On tietysti otettava huomioon, että Facebook on yhä useammalle myös työväline – minullakin osittain. Enkä halua arvostella somesivujen kurkkimista “huvin vuoksi”, sillä tällaiset tuokiot ovat joskus osoittautuneet varsinaisiksi löytöretkiksi. Tätä ei kuitenkaan pitäisi käyttää puolustuksena sille, jos ei kerta kaikkiaan pysty kontrolloimaan tekemisiään. Jos Facebook syö aikaasi, get up and fight!

2) Facebook itsessään on kyllästyttänyt minua pitkään.

Halusin astua askeleen etäämmälle nähdäkseni paremmin mistä koko Facebookissa ja virtuaaliyhteisöllisyydessä on kysymys. Olenko niin vapaa toimiija kuin kuvittelen vai ohjaudunko muiden pyrkimysten perässä enemmän kuin haluan myöntää. Tätä pitäisi jokaisen pohtia, vaikka tällaisesta yllytyksestä ei taatusti pidetä – yrittäähän yhä useampi saada elantonsa sillä, että mahdollisimman moni saataisiin huokuteltua jonkun päätelaitteen eteen aukomaan mainoksia ja jakamaan tietoa, jonka pohjalta hänelle voidaan kohdistaa taas uusia mainoksia (minultahan tunnetusti puuttuu itsesuojeluvaisto, joten siinä se nyt tuokin tuli sanottua).

Kakkoskohtaan en osaa antaa viisasta johtopäätöstä, koska se tuotti vain nipun uusia kysymyksiä, sinänsä kiinnostavia. Ehkä tässäkin voi vedota hra Tuomisen kehotukseen ottaa valta itselleen. Tuli myös mieleen pari vuotta sitten tunnemyrskyjä nostattanut teos You’re Not a Gadget, jota haluan vilkaista uudestaan. Jaron Lanier ei välttämättä ole vanha hippi, joka on helppo ohittaa sanomalla miten ukki horisee niistä ajoista, kun netti oli vielä hyvä.

Facebook-käytön minimointitestin väliaikaraportti

Täysissä sielun ja ruumiin voimissa ollaan. Seuraavassa tunnelmia maanantailta ja tiistailta:

Maanantai 26.11.2012

Ensimmäinen testipäivä sujui hyvin. Noin kello 11 kävin julistamassa mäyräkoiraväen joulukuvakisan päättyneeksi. Vilkaisin parin sivullisen verran Facebook-listani sisältöä. Jaoin Brain Pickings -sivun viesteistä löytyneen linkin, joka sanoi kirjoittamisesta kaiken tarpeellisen:

“A writer who waits for ideal conditions under which to work will die without putting a word on paper.“

Iltapäivällä n. kello 16 vein blogipostauksen linkin Facebookiin ja kävin tarkistamassa onko koirankuva jo tullut muokattavaksi. Lopetin päivän työt n. puoli tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti. Olin saanut tehdyksi kaiken mitä olin päivän varalle suunnitellut.

Tein illalla mielenkiintoisen havainnon: Kun venyttelin lenkin jälkeen käsi kurottui kuin itsenäinen elävä olento kohti pöydällä olevaa puhelinta. Tajusin, että Facebookin kurkkiminen on samanlainen paha tapa kuin salmiakin syönti. Sitä tekee jos puhelin on saatavilla samalla tavalla kuin salmiakkia lappaa suuhunsa, jos sitä on näkyvissä. Kysyin itseltäni moniko Facebook-päivitys tai viesti on tähän saakka ollut sellainen, ettei se olisi voinut odottaa seuraavaan päivään. Vastauksen voinee päätellä siitä, että pysyin kuin pysyinkin kaukana puhelimesta.

Tiistai 27.11.2012

Aamulla iGoogleen kirjautuessani jaoin Facebookiin saman kirjoituksen, jonka tviittasin. Puolen päivän aikaan kävin hakemassa mäyräkoiraliiton joulukuvan, rajasin sen sopivaan kokoon ja sijoitin paikoilleen. Kommentoin parin kaverin statuspäivitystä ja suljin Facebookin.

Korviketoimintaa selvästi: Iltapäivällä löysin itseni iPadin ja Amazonin Kindle Cloud -palvelun kautta lataamani e-kirjan kimpusta. Olin vahingossa avannut e-kirjan edellisenä iltana selaimeen ja halusin välttämättä siirtää sen Kindle-appsiin heti paikalla tässä ja nyt! Lukeminen olisi onnistunut sekä online että offline myös selainsivulta. Ilmeisesti väsymys ja turtumus riittävän pitkän työrupeaman jälkeen saa hakemaan vaihtelua muodossa tai toisessa – ellei se ole Facebook, etsitään jotakin värkättävää. Sen perusteella mitä ihmisen aivoista tiedän, parempi olisi syödä vaikka omena. Kirja on joka tapauksessa nyt oikeassa paikassa, joten vaihtelunhaluni tuli kanavoitua hyötykäyttöön.

Facebookissa hetki työt lopetettuani. Linkki yrityssivulle, henkilöprofiiliissa huhuilin kavereilta ideoita Pinterest-yrityssivun käyttöön, pari tykkäystä, kommenttia ja synttärionnittelu kaverille. Lopetin työt n. tunnin aikaisemmin kuin tavallisesti ja olin myös ulkoillut jo aikaisemmin päivällä koirien kanssa. Mitähän minä tällä kaikella ylimääräisellä vapaa-ajalla vielä teenkään!

Facebook-käytön minimointitesti

Ryhdyin koekaniiniksi itselleni. Minimoin Facebook-käyttöni työviikon ajaksi 26. – 30.11. Valitsin tämän viikon siksi, että sain lopultakin raivattua itselleni peräkkäisiä päiviä kirjoittamista varten ja nimenomaan kirjoitusjaksoina Facebook on sekä ystävä että vihollinen. Ystävä siksi, että se korvaa perinteisten työpaikkojen kahvitaukojen juttuseuran, vihollinen siksi, että se viettelee päämäärättömään uutisvirran vilkuiluun heti kun kirjoittaminen jumittaa.

(Kuva: hottabov@stock.XCHNG)

Uskon vahvasti, että voisin selviytyä nykyisistä töistäni vähemmällä tuntimäärällä ja arvelen voivani päästä tähän virtaviivaistamalla sosiaalisen median käyttötapoja entisestään (paljon olen jo tehnytkin tämän asian eteen). Haluan lisäksi selvittää voisiko Facebookin käytön vähentäminen vaikuttaa esimerkiksi keskittymiseen ja yleiseen vireystilaan. Olen monestakin syystä alkanut uskoa tähän mahdollisuuteen. Minua myös häiritsee kun huomaan yhä useammin pohtivani, että "mitenkähän minä silloin vuonna se ja se ehdin tekemään työni, opiskelemaan, käymään ratsastamassa 2 kertaa viikossa, juoksemaan, lukemaan jne. jne." Ettei vain monipuolisen elämisen vihollinen olisi hyvin lähellä!

Entä miksi testini kohdistuu nimenomaan Facebookiin? Facebookiin on helpointa jumittua, luultavasti siksi, että siellä on niin helppoa kehittää itselleen näennäistekemistä (kommentointi, peukutus ja linkin seuraaminen), vaikka asiat sinänsä eivät mitenkään edistäisi pyrkimyksiäni. Esimerkiksi työskentelyn aikana avoinna oleva Twitter ei aktivoi samalla tavalla, vaan sitä on paljon helpompi käyttää hieman etäämmällä pysyen.

Testin säännöt

• Facebook ei saa olla avoinna selaimen välilehdellä
• hoidan yrityssivuni, mikä tarkoittaa blogipostausten linkkien ja muiden “työasialinkkien” viemistä n. kerran päivässä
• hoidan Suomen Mäyräkoiraliiton sivun monitoroinnin, johon riittää 2–3 tarkistusta viikossa.
• uutisvirtaa saan vilkaista korkeintaan kahdesti työpäivän aikana samassa yhteydessä kun tarkistan sähköpostit ja viestit Yammerista sekä Moodlesta
• kommentointi on sallittua mikäli arvelen tuovani keskusteluun jotakin lisää
• työpäivän lopuksi on sallittu vilkaisu muutaman IRL-kaverin kuulumisiin ja tarkistus viesteistä onko jollakin heistä asiaa esim. harrastusmenoihin liittyen
• hupiselailua ei sallita lainkaan tällä viikolla, vaan ajanvietteenä ja huvina ovat nyt ne asiat, joille ei muka koskaan ole aikaa

Lupaan raportoida rehellisesti testin etenemisestä. Raportti ilmestyy tänne blogiin viimeistään testijakson päätyttyä. Itse en epäile, ettenkö pystyisi minimoimaan Facebookin käyttöaikaa. Lähinnä kiinnostaa se mitä seuraa:  Tulenko kokemaan, että jotakin puuttuu, paraneeko työteho todistettavasti.

Tässä on myös haaste sinulle, joka haluat testata oman elämäsi ajankäyttöä!

Erottaahan vastaanottaja viestisi roskapostista

Sain sähköpostin, jonka aihekentässä luki Joulutarjous! Viestirunko näytti tältä:

Viestissä oli yksi ainoa linkki, jonka Outlook oli – aivan kuten on tarkoituskin – poistanut käytöstä. Tällaisten viestien lähettäjä päätyy myös estolistalle, koska tapa viestiä  muistuttaa erehdyttävästi roskapostitusta. En minä ryhdy arvailemaan kuka mitäkin oikeasti tarkoittaa.

Jos sähköpostia käyttää markkinointivälineenä, kannattaisi perehtyä käytäntöihin sen verran, että viesti on mahdollista erottaa roskapostista.

Huonot taidot ovat syrjäytymisriski

Eilisen Hesarin artikkelissa “Tehokas netinkäyttö jo ajokorttia tärkeämpi taito” taloussosiologian professori Pekka Räsänen ilmaisee olevansa huolestunut etenkin tiedonhakutaidoista:

“Sitä varten nettipalvelut on kehitetty, että ne helpottavat ihmisten arkea. Netinkäyttötaito on huomattavasti tärkeämpi nykysuomalaiselle kuin ajokortti.” 

Huonot tiedonhakutaidothan ovat tulleet esille jo aikaisemmin tänä syksynä. Niiden surkea tila ainakin vahvistaa sen, että seuraava kirjani tulee tarpeeseen.

Myöhemmin samaisessa artikkelissa todetaan, että Tilastokeskuksen mukaan suurin syy olla käyttämättä nettiä on se, että netti ei tunnu tarpeelliselta eikä kiinnostavalta.

Kiinnostuksen puute on huolestuttavaa, sillä on mahdotonta elää nyky-yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä ja saada asiansa hoidettua ilman kohtalaista nettiosaamista tai verkkolukutaitoa, joka on pelkkää sisälukutaitoa monipuolisempaa osaamista. Verkkolukutaidosta on olemassa useita määritelmiä, mutta yleensä kyseisen osaamisen katsotaan muodostuvan tiedollisista, viestinnällisistä, sosiaalisista ja teknisistä taidoista. Verkkolukutaito on myös onnistunut nimitys, koska kyseessä on taito, joka on yhtä tärkeä kuin perinteinen luku- ja kirjoitustaito olivat ihmiselle 1960-luvulla.

Niin. Se kauhea tekniikka. Minulla on sellainen näkemys, että huonojen tiedonhakutaitojen ja teknologiakammon välillä on yhteyttä. Jotenkin ymmärrän ihmisten tekniikkapelkoja, mutta en kuitenkaan ymmärrä, koska itsekin selviydyn kaiken tämän teknologian keskellä humanisti–kasvatustieteilijätaustallani.

Kun ihan suoraan sanon niin on aina vain  vaikeampi nyökytellä ymmärtäväisenä joutuessaan kuuntelemaan miten aikuiset ihmiset tyytyväisinä ja jopa ylpeinä kehuskelevat, miten meillä tuo Janipetteri 8 vee hoitaa äidin iPhonen päivitykset ja Turovaltteri 11 vee laittoi digiboksin toimimaan kun “nuo nuoret oppivat nämä asiat niin paljon nopeammin kuin me vanhat”. Kyseiset ikäloput itse ovat vielä täysillä työelämässä mukana! Se mitä tuollaisessa tilanteessa mielessäni mietin ja varmasti vielä jonakin päivänä ääneen sanon on: “Minkä takia te ihmiset syrjäytätte itsenne ihan vapaaehtoisesti?” Ensinnäkin: Mikä lemmon nopeuskilpailu on laitteiden ylläpitotoimien opettelu? Toiseksikin: On tärkeää tulla sinuiksi laitteiden kanssa, koska niillä me tulevaisuudessakin asioita hoidamme. Muutenkin arkipuheessa elävä jako “tekniikkaihmiset” ja ”tavalliset” – mitä näillä tavallisilla sitten tarkoitetaankaan – on käymässä yhä keinotekoisemmaksi.

Ehkä osittain on kyse väärin valitusta puhetavasta, joka pitää ihmiset loitolla välttämättömistä apuvälineistään. Teknologiasta voidaan nimittäin puhua ainakin kahdella tasolla. Yksi taso on täsmällinen ja teknisiä yksityiskohtia korostava tapa, jota tarvitaan mm. järjestelmiä suunniteltaessa, ylläpidettäessä ja huollettaessa. Tämä puhetapa harvemmin palvelee sitä, joka käyttää teknologiaa työn tekemiseen, juoksevien asioiden hoitamiseen, opiskeluun ja viihtymiseen. Käyttäjä arvioi laitteita ja sovelluksia toisesta näkökulmasta kuin kehittäjä ja ylläpitäjä. Käyttäjäläheinen tapa puhua teknologiasta onkin pohtia, mitä kaikkea sen avulla voi tehdä ja miksi sitä hyödyntäessään kannattaa toimia tietyllä tavalla. Tosin teknologian termistö hivuttautuu koko ajan arkikäyttöön. Esimerkiksi vielä kymmenen vuotta sitten suurimman osan ihmisistä ei tarvinnut välittää sellaisesta asiasta kuin synkronointi. Elämä sujui vaikka sanan merkityksestä ei olisi ollut vähäistäkään aavistusta. Nyt on toisin.

Excelin pivot-taulukko ei ole turhake

Excelin pivot-taulukoiden mainitseminen on aika varma tapa saada ihmisten silmät lasittumaan. Sen vuoksi onkin hyvä, että tästä aiheesta puhuessani minulla on yleensä mahdollisuus näyttää tykillä miten helppo toiminto loppujen lopuksi on kyseessä ja mitä kaikkea pivot-taulukolla voi tehdä. Demonstraation jälkeen harvempi nukkuu vaan pyytää kertomaan lisää ja haluaa kokeilla itsekin.

Kuvitellaanpa esimerkiksi, että sinulla on laaja taulukko, jonka yksi sarake sisältää päivämääriä. Voit tietysti lajitella päivämäärät, mutta ei lajittelu muuta tietojen katselemista paljonkaan miellyttävämmäksi. Sen jälkeen kun olet opetellut pivot-taulukoiden perusteet, tiedät mm. sen, että päivämäärät voi ryhmitellä kuukausien, neljännesvuosien, vuosien tai vaikka näiden kaikkien perusteella:

(Napsauta kuva suuremmaksi, siitä voi olla muuten vaikea nähdä mitä tapahtuu.)

Office-koulutuksista suurin osa on erilaisia teemapäiviä (suuret taulukot, pitkät asiakirjat) tai muuten vaan yleisiä sparrauspäiviä. Kuulen seuraavan kommentin niin usein, että olen harkinnut sen painattamista t-paitoihin, joita sitten jakaisin koulutuksiin osallistuville:

“Voi miten paljon olen tehnyt turhaa työtä kun en ole tätäkään tiennyt.”

Word ja tyylin kopioiminen asiakirjasta toiseen

Jos etsit raivokkaasti Wordista sitä valintaikkunaa, jonka kautta voit kopioida tyylejä tiedostosta toiseen niin anna olla. Muotoile mieluummin kappale tyylillä, jota haluat käyttää toisessa asiakirjassa ja kopioi kyseinen kappale kohdeasiakirjaan. Tyyli siirtyy mukana ja tallentuu muiden tyylien joukkoon.

Tyyleihin liittyviä edistyneitä toimintojakin toki tarvitaan ja joskus niiden käyttö säästää jopa aikaa, mutta yhden tai kahden tyylin kopioimiseen ei tarvita monimutkaisia proseduureja. On turha hakea sinkoa, jos kärpäslätkällä pärjää!

Talvi tulee, haluan ilmaiset villahousut

Yrittäjyyden ympärille on rakentunut valtaisa julkisista varoista rahoitettava virkamieskoneisto. Meillä on keskus Sitä sun tätä, on hanke Ripaus tuotakin sekä projekteja niin, että nimet menevät sekaisin muiltakin kuin meiltä blondeilta. No eihän siinä mitään, hankkeethan työllistävät. Joskus vain kyrsii se, että hankkeet ja keskukset kilpaa opettavat yrittäjiä siihen, että koulutus ei saisi maksaa mitään tai jos maksaa niin pilahinnalla menee. Minkä ihmeen takia se on juuri koulutus, jonka pitää olla yrittäjille ilmaista tai halpaa? Kummitteleeko tässä joku 70-lukulainen tasa-arvoihanteen haamu, jota ei saatu edes peruskoulussa toteutumaan?

Ilmiö harmittaa. Sen perustelemiseksi olen kyllä kuullut kaikenlaisia argumentteja, jotka löysyydessään vetävät vertoja Saul Schubakin lapsilisäpuheille ja etenkin niiden jälkiselittelyille. En kuitenkaan tyydy valittamaan ja pistelemään neuloja voodoonukkeihin kuten Suomessa tapana on vaan teen rakentavan ehdotuksen: Sotketaan markkinat ja kilpailu vuorovuosina eri aloilta! Tänä vuonna esimerkiksi hanke, johon ensimmäisenä ilmoittautuneet saavat ilmaiset villahousut – tosin minulla on herkkä iho ja tarvitsen sekaan silkkiä, mutta voisin maksaa itse väliä tavallisista villakalsareista ja silkkivillasellaisista. Ensi vuonna alennusmyyntiin Mobile Ready -webbisivustot. Vuonna 2014 odotamme ilmalämpöpumppua kustannusvapaasti paikalleen asennettuna.

Kiittäminen on on ryhdikästä

Valaistuin. Ymmärsin nimittäin miksi elvistely blogipostausten tuottamilla kävijäpiikeillä, e-kirjojen latausmäärillä tai SlideShare-katsojamäärillä toisinaan ärsyttää ja toisinaan taas ei. Näin jokin aika sitten statuspäivityksen, jonka julkaisija iloitsi eräästä määräsaavutuksestaan ja KIITTI kaikkia niitä joiden ansiosta tuo oli mahdollista. Siinähän se pieni ero!

Kiittäminen osoittaa tietynlaista nöyryyttä, mikä onnistuu vain ryhdikkäiltä. Jotkut yhdistävät kiittämiseen nöyristelyyn, mikä ei ole lainkaan sama asia kuin terve nöyryys. Ellet ymmärrä tätä eroa, minun käy sinua sääliksi.

Jos joku on pystynyt auttamaan sinua ongelmassasi, kiitä siitä vaikka statuspäivityksessäsi. Saatat saada apua toisenkin kerran, koska sosiaalisen median valuuttaa ovat tykkäykset, peukutukset, uudellentviittaukset, plussien jakaminen yms. maininnat. Etenkin yrittäjäkaverille avoimesti esitetty kiitos auttamisesta voi olla monta kertaa arvokkaampi kuin hinta, jonka hän on kehdannut sinulta velkoa.

Jos jaat toisen Facebook-seinältä linkin, kiitä linkin löytäjää edes tykkäämällä. Jos linkki kelpaa jakoon, miksi siitä ei voi kiittää?

Yksinkertainen mutkaton kiitos ei ole keneltäkään pois. Se on toisten ihmisten arvon tunnustamista. Kukaan ei täällä ole omavarainen.

Paranna sivusi näkyvyyttä kuratoimalla kiinnostavaa Facebook-listaa

Kulutusjuhla-blogissa neuvotaan konsti, jolla varmistaa tykkäämänsä sivun linkitysten näkyminen: Lisää sivu kiinnostuksen kohteidesi listaan. Tämä on siis eri asia kuin kaverilistat, joiden avulla säätelet jakamasi aineiston näkymistä. Näidenkin tekemisestä olen blogannut, mutta näytti olevan jo sen verran vanhentunutta, että jätänpä linkittämättä.

Kiinnostuksen kohteiden listat muistuttavat jossakin määrin Twitter-listoja tai Google+ -palvelun piirejä. Löydät kiinnostuksen kohteiden listat Facebookin henkilöprofiilista kuvasi alta vasemmalta alhaalta. Jos olet tilannut jonkun julkisia päivityksiä, näkyvissä on ainakin yksin lista nimeltä Tilaukset. Kun viet hiiren Kiinnostuksen kohteet -otsikon päälle näet Lisää-linkin ja pääset luomaan uuden listan haluamallesi aihealueelle.

Olen pitkään miettinyt, että mikä on pienen yrityksen Facebook-sivun kohtalo tästä eteenpäin. Harkitsin jo oman sivuni lopettamista ja siirtymistä henkilöprofiilin julkisiin tilapäivityksiin, joiden tilaaminen on muuten nytkin mahdollista (jaan kokeiluna ainakin toistaiseksi samaa sisältöä kuin yrityssivuni kautta). Sivun lopettaminen tuntuu kuitenkin periksiantamiselta, joten olen päättänyt vain sinnikkäästi roikkua mukana. Eikä ole sanottua, etteikö hinnoitelluille tilapäivityksille vielä tulisi käyttöä. Kaunis kiitos muuten sivuni tykkääjille, joiden ansiosta loikkasin hiljattain 400 maagisen rajan yli ja sain ainakin teoriassa mahdollisuuden hyödyntää tuota toimintoa.

Meille pienten sivujen ylläpitäjille saattaa kuitenkin löytyä vetoapua juuri noista kiinnostuksen kohteiden listoista. Evernoten kätköissä oli PCWorld-lehdessä julkaistu artikkeli Why You Should Be Interested In Facebook Interest Lists, jossa Tony Bradley toteaa kiinnostuksen kohteiden listojen helpottavan kiinnostavan sisällön systemaattista seuraamista (vrt. Kulutusjuhlan neuvo). Lisäksi lista voidaan jakaa tai ihmiset voivat tilata sitä, joten esimerkiksi hyvät kiinnostuksen kohteiden listat voivat osoittautua todella arvokkaiksi tiedon hankinnan resursseiksi.

Kolmas listoihin liittyvä hyvä juttu on huomionarvoinen sivujen ylläpitäjille: Kiinnostavan listan kuratoijana voit saada myös omalle sivullesi näkyvyyttä Facebookissa. Bradley neuvoo kokoamaan henkilöprofiilissa tiettyyn alueeseen keskittyvän listan ja sisällyttämään oman sivunsa mukaan. Jos ylläpidät hyvää listaa, jota ihmiset innostuvat tilaamaan, saat samalla omat tilapäivityksesi näkyviin. Tätä mahdollisuutta kannattanee tutkailla!

Tallennuskin on osa verkkolukemista

Verkkolukemisen eräs tärkeä tai suorastaan kriittinen työvaihe on luetusta seulotun tallennus, joka etenee ainakin minun työtavoillani kahden portaan kautta: Kun olen arvioinut sivun pikalukemisen jälkeen kiinnostavaksi enkä ehdi tutkia sitä tarkemmin, tallennan sen yleensä lukuohjelmaan. Tässä vaiheessa minun ei tarvitse olla 100 % varma siitä onko teksti hyödyllinen, riittää kun se vaikuttaa sellaiselta.

Lukuohjelmasta muistikirjaan

Omassa käytössäni oleva lukuohjelma on nimeltään Instapaper. Olen valinnut sen siksi, että palvelu toimii iPadille tehdyn appsin kanssa. Sillä voin lukea tallentamiani artikkeleita esimerkiksi työmatkoilla. Sovellus ei vaadi verkkoyhteyttä, joten lukeminen onnistuu vaikka junaverkko pätkisi tai jos istun bussissa, jossa verkkoa ei kerta kaikkiaan ole.

Artikkeli, joka Instapaperista tarkemmin luettaessa osoittautuu tärkeäksi ja josta arvelen olevan hyötyä myöhemmin, tallennetaan Evernoteen samoin kuin ne, jotka heti löydettäessä totean arvokkaiksi. Evernoten tilalla voi tietysti olla mikä tahansa muistikirjasovellus, OneNote, Springpad tai Simplenote. Muitakin hyviä varmasti on. Itselläni OneNote on käytössä Evernoten rinnalla. Vien siihen mm. Office-projekteihin liittyvät linkit ja muistiinpanot ylläpitääkseni koulutuksia varten tarpeellista käyttökokemusta.

Mihin kirjanmerkkipalvelut jäivät?

Miksi sitten olen jättänyt kirjanmerkkipalvelut vähemmälle käytölle ja siirtynyt lukuohjelmaan + muistikirjasovellukseen, jotka ovat on kirjanmerkkipalveluita epäsosiaalisempia välineitä tai näin ainakin väitetään. Instapaperista voi nykyisin jakaa mm. Facebookiin ja Twitteriin, lisäksi Evernote-muistikirja on mahdollista jakaa luomalla julkinen linkki tai kutsumalla ihmisiä sen käyttäjäksi. Syy muistikirjan suosimiseen on ensinnäkin se, että tiedon haku, sen käyttö ja tuottaminen jakautuvat nykyisin niin monen eri päätelaitteen välille, että yksittäisten sovellusten sijaan minun on ajateltava tekemistä jonakin työympäristössä tapahtuvana. Deliciousin ja Diigon iOS-appseilla ei toimivaa systeemiä saa aikaiseksi. Poltan niiden kanssa vain piuhani. Esimerkiksi Diigo iPadille riemastuttaa minua kaatumalla joka ikisellä sisäänkirjautumisyrityksellä  - käytä nyt sitten sellaista.

Tallennettu on hyödyllistä vasta metatiedolla varustettuna

Asiantuntija verkkolukijana -artikkelin kommentissa Juha totesi näin: “Oleellinen osa informaation elinkaaressa on linkin pelkän tallentamisen lisäksi sen luokittelu ja/tai varustaminen metatiedoilla kuten tageila tai kontekstilla, minkä yhteydessä se löytyi.”

Tässä on se toinen syy siihen, miksi suosin hyvää muistikirjasovellusta. Siinä pitää olla mahdollisuus luoda ja käyttää tunnisteita, lisäksi leikkeeseen on tarvittaessa pystyttävä kirjoittamaan huomautuksia. Koska Evernotessa on tunnisteiden lisäksi mahdollista luoda kansioita, saan muistiinpanojen tallennuksen toteutumaan sen verran monen ulottuvuuden avulla, että tiedon pitäminen järjestyksessä alkaa olla jo vaivatonta. Tämä helpottaa ymmärrettävästi myös tallennetun käyttöä, mikä on edellytys sille, että koko tallennussysteemissä on yhtään mitään mieltä.

Onko RSS museotavaraa?

Aikanaan RSS tuntui mullistavalta. Ajatella, että kiinnostavien sivujen päivityksestä sai tiedon omaan selaimeensa. Tätä ihanuutta täydensi syötteenlukija, jossa kiinnostavaa aineistoa pystyi käsittelemään vielä monipuolisemmin kuin selaimessa. Yhtäkkiä sanottiin, että verkostot Facebookissa ja Twitterissä nostavat hyvän sisällön esiin ja syöte on menettänyt merkityksensä.Siltä tosiaan hetken vaikutti.

Sitten astui näyttämölle Facebookin Edge Rank ja ryhtyi tuomaan käyttäjälle juuri häntä kiinnostavaa sisältöä. Tämä on siis Facebookin väittämä. Statuspäivitysten näkyvyyttä säädellään jotakuinkin seuraavin periaattein:

• Sisältö vaikuttaa statuspäivityksen painoarvoon siten, että kuvat ja videot saavat suuremman painoarvon kuin pelkkä teksti.
• Suosittu sisältö on etusijalla ja suosituimmuus taas perustuu kommentteihin, tykkäyksiin ja jakoihin. Kommentti lasketaan arvokkaammaksi kuin pelkkä tykkäys.
• Reagointiaika on ratkaiseva. Ellei sisältö tuota reaktioita tietyn ajan sisällä, se lakkaa näkymästä viestivirrassa.
• Aikaisempi vuorovaikutus tietyn käyttäjän kanssa vaikuttaa siihen, näkyvätkö hänen viestinsä.

Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä systeemi on suunniteltu palvelemaan markkinointia ja myyntiä. Monipuolisen tiedonsaannin kannalta Facebook on lasketellut alamäkeä. Määrä ja pöhinä kun ei aina ole sama kuin laatu. Toki fiksu verkosto auttaa seulomaan esiin hyvää sisältöä ja kiitokset omalle verkostolleni kaikesta kiinnostavasta, jota olen saanut lukeakseni. Mutta jostakin syystä omissa Facebook-kavereissa on minimaalisen vähän vaikkapa Microsoft Office tai Mindjet-uutisia seuraavia (tai jakavia) ihmisiä, joten Facebook-verkoston kautta en saa noista aiheista uutta tietoa vaikka se olisi minulle tärkeää. Voin toki seurata ohjelmatalojen sivuja, mutta koska en ole hoksannut peukuttaa tarpeeksi niiden päivityksiä eli en ole ollut aktiivisessa vuorovaikutuksessa niiden kanssa, sisältö tahtoo hävitä viestivirrasta. Onkin paljon helpompaa seurata esimerkiksi Office 2013  kehittäjien blogia RSS-syötteen varassa tai seurata keskustelua LinkedIn-ryhmissä.

Moni hyvä blogi on muuten kokenut saman kohtalon: Tässä välillä pystyin seuraamaan niitä Facebookin välityksellä, mutta en enää. Olisi pitänyt peukutella enemmän. Ehkä Edge Rank opettaa meidät lopultakin suodattamaan. Pitää tykätä vain siitä, mistä oikeasti tykkää ja on kiinnostunut, jotta saa lisää samanlaista. Tässä mielessä Facebook muistuttaa iPadin älykästä Zite-lukijaa. Ja onhan tarjolla ollut monenlaisia ratkaisuehdotuksia siihen, miten pitää oman viestivirtansa sellaisena kuin haluaa – näkyvissä olisivat myös harvemmin päivittävät ja hiljaisemmat kaverit, joiden sisältö ei laajoja kansanjoukkoja villitse mutta inspiroi minua. Ilmeisesti pitäisi jaksaa käydä joka sivulla erikseen askartelemassa määritysten kanssa, mutta kenellä sellaiseen on aikaa. Sitäpaitsi minusta vaikuttaa siltä, ettei se askartelu auta kuin hetken vai olenko väärässä?

Onneksi on vaihtoehtoja. Hyvien tyyppien ScoopIt- ja Paper.li-sivut. Ja se syötteenlukija! Minulle RSS ei ole museotavaraa. Syötteenlukija on viritelty uudelleen käyttöön. Macillekin löytyi syötteenlukija, jonka nimi on Cappucino. Söpöä!

Asiantuntija verkkolukijana

Asiantuntijatyön tiedonhakuun ei enää riitä suljettujen tietokantojen koluaminen ja 6 kertaa vuodessa ilmestyvien ammattilehtien selailu. On hallittava verkkolukeminen. On pystyttävä etsimään ja seulomaan esiin arvokasta luettavaa ja on myös osattava valita tarkoituksenmukainen lukutapa. Verkkolukemisen sosiaalinen ulottuvuus asettaa omat taitovaatimuksensa. Lukeminen on myös ymmärrettävä laajasti: Aineisto voi olla tekstiä tai erimuotoisia kuvallisia esityksiä. Eikä pidä vähätellä teknisiä taitoja, jotka läpäisevät kaikki verkkolukemisen vaiheet. Esimerkiksi aineiston filteröinti hälystä tai löydettyjen tietolähteiden hallinta eivät onnistu ilman kohtalaista välineosaamista.

Seuraava jaottelu on omani ja otan mielelläni korjausehdotuksia vastaan. (Jaottelua on kyllä tarkoitus vielä hioa ilman korjausehdotuksiakin.)

Verkkolukemistapahtuman päätasot:
Aineiston haku (ei voi lukea ellei löydä luettavaa, taidot tällä tasolla vaikuttavat lukemisen laatuun)
Lukeminen

AINEISTON HAKU

A) Päämäärätön haahuilu
B) Linkkiloikkiminen
C) Taitava navigointi

Päämäärätön haahuilu on toivottavasti mahdollisimman vähäistä. Se on sitä kun istutaan tietokoneen edessä paremman tekemisen puutteessa ja klikkaillaan laiskasti Facebookin tms. uutisvirtaa. Päämäärätön haahuilu voi tuottaa löytöjä, mutta sen hyöty suhteessa käytettyyn aikaan voi yhtä hyvin olla olematon. Koska tiedon haulla on sosiaalinen ulottuvuutensa, verkosto voi vaikuttaa merkittävästi päämäärättömän haahuilun tuloksiin.

Linkkiloikkiminen alkaa kun menet osoitteeseen, jossa on jotakin sinulle tärkeää ja päädyt etenemään aiheeseen liittyvien linkkien varassa jonnekin muualle. On mahdollista, että teet mahtavia löytöjä. Yhtä mahdollista on, että löydät itsesi kohdasta A.

En pidä linkkiloikkimista huonona harrastuksena, sillä se voi viedä todella mielenkiintoisiin maisemiin. Tärkeintä on, että tiedostat milloin sinulla on aikaa tällaiseen ja että olet varautunut sattumiin. Tarvitset verkkoselailun ja -lukemisen tueksi toimivan ja helppokäyttöisen linkkien tallennussysteemin. Linkki, jota ei ole saatu talteen on hyödytön linkki.

Taitava navigointi edellyttää ymmärrystä siitä, mistä minkäkin tyyppistä tietoa kannattaa hakea. Tiedonhakuhan ei missään nimessä ole pelkkää googlausta. Hakukoneiden parissa askarreltaessa on osattava muodostaa hakulausekkeita. Lisäksi tiedon hakijan on ymmärrettävä vaihtaa toimintatapaansa jos hän huomaa pyörivänsä ympyrää (kasvatustieteen kielellä: tarvitaan metakognitiivisia taitoja). Jyväskylässä tehtiin hiljattain väitöstutkimus lukiolaisten internetlukemisen taidoista ja tuloksista päätellen suurimmat puutteet olivat juuri taitavan navigoinnin käytännöissä. Tämä ei yllätä ja vastaa sitä mutu-tuntumaa, mikä minulle on muodostunut myös työikäisten aikuisten taidoista.

LUKEMINEN

A) Vilkuilu
B) Pikaluku
C) Tarkka tutkiminen

Vilkuilu on sivun arvioimista pääotsikon ja yleisilmeen perusteella. Se on myös oiva konsti seuloa pahimmat akanat, sillä jo sivun yleisilme voi kertoa omaa kieltään. Paljon voi esimerkiksi päätellä jos sivun tekstiä saa hakea suurennuslasilla deittisivumainosten joukosta. Pikalukua on ingressin ja keskeisten väliotsikoiden tutkiminen tai videon esittelytekstin lukeminen. A- ja B-kohtien perusteella aineisto voidaan joko hylätä, ottaa tutkittavaksi tarkemmin tai siirtää sen tarkka lukeminen myöhemmäksi tallentamalla itse aineisto (esim. pdf) tai tieto sen sijaintipaikasta (linkki). Jotta C-tasolle tulisi hyvää materiaalia, verkkolukijan on oltava kriittinen.

On myös huomattava, että toisinaan vilkuilu ja pikaluku riittävät, mutta syvällisen tiedon muodostaminen vaatii myös tarkkaa tutkimista. Taitavaan verkkolukemiseen kuuluu siis myös kyky arvioida millainen tietämisen taso on riittävä.

Mistä tahansa online-lukemisen vaiheesta aineistoa voi jakaa ja siitä voi käynnistyä keskustelu. Onko sitten väliä mistä lähtien pitää muut ajan tasalla? Toisaalta tarvitsemme sattumahdollisuuksia, jotta emme päätyisi elämään kuplassa. Toisaalta arvostamme hyviä kuratoijia. Pikalukuun tai tarkkaan tutkimiseen otettu tieto on jo seulottua, mutta entä se tieto, joka on itseni kannalta vain vilkuiltavaa, mutta joka voisi kuitenkin kaverille olla jotakin muuta? Verkkolukemisen sosiaalinen ulottuvuus vaatiikin tekemään myös jakamista koskevia päätöksiä: Missä kulkee hälyn ja arvokkaan tiedon raja.

Asiantuntija oppimassa ja verkostoitumassa

Monelle verkko on ajantasaisen tiedon runsaudensarvi ja oma nettipresenssi lähinnä sivuseikka. Jos kuitenkin toimit asiantuntija-ammatissa, näinä yyteeherkkinä aikoina kannattaa ehkä miettiä voisiko tehokkaan oppimisympäristönsä laittaa palvelemaan myös ammatillista verkostoitumista. Tässä kevyt tarkistuslista, jolla voit muokata verkkoläsnäoloasi palvelemaan molempia tarkoituksia:

1. Mitä kuvasi kertoo?
Valokuva helpottaa yhteyden syntymistä verkossa, koska ihmiset haluavat nähdä kenen kanssa ovat tekemisissä. Ammattikäyttöön otetussa kuvassa ei tarvitse pönöttää kuin olisi sementillä täytetty. Rento voi olla asiallinen. Jos kuitenkin haluat käydä vakavasti otettavasta asiantuntijasta, unohda Marge Simpsonilta tai Darth Waderilta lainattu pää ja ylisöpöt piirrosavatarit.

2. Onko profiilikuvauksesi suunnattu niille, joiden haluat löytävän sinut?
Useimmissa palveluissa on tila lyhyelle henkilökuvaukselle (bio tms.). Kerro siinä myös ammattiin liittyviä tietoja äläkä jätä itsestäsi kertomista pelkästään harrastusten varaan. Harrastukset kertovat ihmisestä työroolin sisällä, mutta jos tavoitteenasi on ammatillinen verkostoituminen, miksi et kertoisi mitä osaat ja mistä olet kiinnostunut. Vaikka olisit mitä salaisimmassa tuotekehitysprojektissa mukana, paljon jää sellaista, josta voit kertoa ja josta kertomista työnantajakaan ei voi kieltää.

3. Laatua vaatimalla käytät aikasi parhaiten
Jos haluat sosiaalisen median palveluiden tukevan ammatillista kehittymistäsi, pyri seulomaan kultajyvät huuhaa-akanoista. Jos käytät palvelua, jossa ihmisten tuottaman sisällön seuraaminen ei vaadi erityistä vastavuoroisuutta (Twitter, Google+), uskalla olla valikoiva. Seuraa alasi eturivin kulkijoita ja opit. Saat myös hyvää materiaalia jaettavaksesi (ks. kohta 4). Facebookissa ja vastaavalla periaatteella toimivissa yhteisöissä vastavuoroisuus voi edellyttää kompromisseja jo senkin vuoksi, että haluat ehkä pitää eri elämänpiirejä erillään. Käytännössä kuitenkin kaikissa palveluissa on työkalut, joiden avulla voit säädellä mitä jaat ja näet. Opettele käyttämään esimerkiksi Facebookin ja Twitterin listoja, Google+ -palvelussa perehdy siihen, miten piirit toimivat.

4. Osallistu edes joskus, mutta sitäkin säännöllisemmin
Vaikka liikkuisit verkkopalveluissa lähinnä omaa alaasi seurataksesi ja oppiaksesi, anna kuitenkin jotakin sen vastineeksi mitä saat. Kun löydät kiinnostavan tutkimusraportin, hyvän ohjesivun, käteviä työkaluja tms., kerro niistä muille. Anna apua, kun huomaat jonkun pyytävän sitä. Linkitys ja naseva kommentti silloin tällöin eivät syö mahdottomasti aikaa, mutta jäät mieleen kivana ihmisenä. Säännöllisyys on valttia. Et välttämättä pysty tai halua osallistua keskusteluihin joka käänteessä, mutta pyri antamaan itsestäsi pieniä elonmerkkejä suhteellisen tasaisin väliajoin. Parempi puoli tusinaa statuspäivitystä jaettuna tasaisesti viikon sisälle kuin kaksikymmentä tunnissa yhtenä iltapäivänä, jonka jälkeen pidät kuukauden tauon.

5. Netissäkin on tapakulttuuri (vaikka ei aina uskoisi)
Joidenkin tutkimusten mukaan verkossa sallitaan enemmän itsekehuskelua ja narsistisuutta kuin IRL, mutta jos haluat esiintyä fiksuna oman ammattisi osaajana, älä usko. Uutisoi muustakin kuin itsestäsi ja kerro uudesta työpaikasta ja mahtavasta tutkimushankkeesta vasta sitten kun on jotakin todellista kerrottavaa (=nimet sopimuksessa). Ja omaa työpaikkaa, pomoa, ikävää työkaveria tai kilpailijaa ei tietenkään solvata.

6. Olet originaalikappale, anna sen näkyä
Verkossakin autenttisuus ja johdonmukaisuus ovat valttia. Hyvä esimerkki tästä on minusta Lady Gagan ja Madonnan nettipresenssistä käyty keskustelu. Jälkimmäistä on arvosteltu etäisyydestä, mutta eikö ole parempi olla rehellisesti etäinen kuin feikisti sydämellinen? Roolin vetäminen on rasittavaa ja ellei siihen ole mitään syytä, pidä rooli niin ohuena kuin mahdollista.

(Ja tarkemmin ajatellen, miksipä yllä oleva lista ei sopisi myös omista asioistaan huolehtivalle pienyrittäjälle.)

Teknologia on eikä sinulta kysytä haluatko sitä

Kanadalainen Margaret Atwood (72) on erinomainen kirjailija ja muutenkin – tässä olen aivan samaa mieltä hänestä tehdyn haastattelun kirjoittajan kanssa  – eräs maailman mielenkiintoisimmista ihmisistä. Atwood on kaikkien tätinörttien tai ehkäpä jo mummonörttien ikoni, jonka koko persoona on keskisormennosto käsityksille siitä “minkälainen on seitsemänkymppinen nainen (ja menestynyt kirjailija)”.  Atwood on esimerkiksi innolla tukemassa yhteisöllisiä verkkokirjoitusprojekteja, vaikka yleensä perinteisessä kustannusmaailmassa menestyneet karttavat kaikkea tällaista - ollaanhan siinä mahdollisesti kaivamassa maata vakiintuneiden ja itselle edullisten rakenteiden alta.

Teknologiat ja niiden mukana tulevat muutokset jakavat meitä. Tämä jos mikään on huomattu: Jotkut ovat kiinnostuneita, jotkut sopeutuvat enemmän tai vähemmän maristen, jotkut etsivät turvallista katvealuetta odottaakseen, että taas tuokin kauhea menisi ohi. Kerron salaisuuden: Teknologinen kehitys ei mene ohi vaan uusilla asioilla on taipumus jäädä. Ne eivät aina jää sellaisena kuin ne alun perin esiteltiin, mutta lopulta ne väistämättä muuttavat tapaamme toimia. Voit valita amishien tien, mutta maailmaa vältellessäsi joudut myös rajoittamaan omaa elinpiiriäsi.

Kuvittele, että olet kaunokirjailija. Mikäli kirjojesi päähenkilöt elävät tässä ajassa, realistista kuvausta tuottaaksesi sinun pitää huomioida teknologia. Näin Atwood:

Every time a new technology enters society if you are writing realistically you have to take account of that. Have you seen “Dial M for Murder”? There’s a ringing telephone in it that’s central to the plot. That wouldn’t happen now, because those people would have cell phones. Cell phones now become something in fiction that you have to have account of. In today’s world. If you are writing about a person being pursued, they are not going to use their cell phone unless they are a total dimwit. They are going to steal someone else’s or obtain a pre-paid phone. Every time technology changes, it changes what people in the plot can do.

Kysymykseen “Miten näet Webin muuttavan lukemista ja kirjoittamista” Atwood vastaa toteamalla, että nehän ovat muuttuneet vähän väliä. Uudenlainen menetelmä muuttaa väistämättä vanhoja tekemisen käytäntöjä: Gilgamesh-tarun nakuttelu taltalla kiveen oli aivan erilaista kirjoittamista kuin julkaisu verkkoon ja taatusti eroa on myös siinä miten tuotos luetaan. Se mitä tästä seuraa ovat muutokset: “Verkko horjautti Suosikin hautaan”. Sisällöltään suhteellisen neutraali artikkeli, mutta eikai vain otsikon taustalla hääly ajatus demonisesta netistä?

Maailma ei pysähdy, mutta siihen mihin se on menossa voi yrittää vaikuttaa ja se taas vaatii aktiivista mukanaolemista. Silmien ummistaminen ja vetäytyminen eivät ole rakentavin valinta. Jos lilluu meressä surffilaudan päällä, aallon tullessa on paras yrittää pysytellä mukana. Laudalta ei ainakaan kannata kierähtää pois siinä luulossa, että aalto menee ohi ja meri pysyy siinä kohdassa muuttumattomana.

Evernote-uutisia ja suosituksia

Evernote on pilvipalveluna toimiva muistikirjasovellus, josta pidän niin paljon, että olen harkitsemassa peräti Premium-versioon siirtymistä. Evernotella taitaa mennä aika hyvin, ainakin tuotetta on kehitetty rivakkaan tahtiin mm. ostamalla siihen yhteensopivia sovelluksia. Keväällä uutisoitiin Penultimate-nimisen iPad-sovelluksen kaupasta – Penultimatehan on iPadille tehty muistikirjasovellus, johon sisältö tuotetaan käsin piirtämällä tai kirjoittamalla.

Se, että Penultimatesta voi lähettää muistiinpanon Evernoteen ei ole mikään uusi juttu. Tämä on ollut mahdollista jo pitkään. Sen sijaan Penultimaten asetuksiin on ilmestynyt kohta, josta voidaan valita Evernoteen lähetettävien viestien oletuskansio sekä tapa, jolla toimitaan kun halutaan lähettää kerralla kokonainen muistikirja. Vaihtoehtoina ovat muistikirjan muuttaminen yhtenäiseksi merkinnäksi tai sivujen käsittely erikseen.

Evernotessa on OCR-tunnistus, jonka avulla sanahaun pitäisi kattaa myös käsinkirjoitettu aineisto. Sanahaku näyttäisi toimivan selainversiossa, mutta esimerkiksi Macille asennettu paikallinen sovellus ei ollut tietääkseenkään tuottamistani hieroglyfeistä.

Pidän muuten jokseenkin epäloogisena sitä, että voidakseni tallentaa Penultimatesta Evernoteen minulla on oltava käytössäni verkkoyhteys siitäkin huolimatta, että appsit asustavat samassa laitteessa!

Ahkeran verkkolukijan kannattaa asentaa selaimeensa Evernote Clearly -lisäosa, joka muuttaa verkkosivun helpommin luettavaan muotoon poistamalla kaiken epäoleellisen. Vain artikkelin teksti ja siihen liittyvät kuvat jäävät, mutta mm. mainoskrääsä siivotaan näkymättömiin. Clearlyn ollessa päällä sivun tekstiin voidaan tehdä korostuksia, jotka tallentuvat muistiinpanoon. Clearly on ollut saatavilla jo jonkin aikaa, mutta elokuussa Chrome-version päivitykseen ilmestyi myös aiemmin samasta aiheesta tallennettujen leikkeiden listaus.

Skitch on pieni editori, jolla voidaan lisätä valokuviin, kuvakaappauksiin yms. huomautuksia ja korostuksia. Tämä sovellus on ollut ladattavissa Macille ja iPadille pitkään, muutama päivä sitten sen faneja ilahdutettiin myös iPhone-versiolla.

Ja vielä Easy Access for Evernote, joka on muistikirjan selainversion käyttöä helpottava selaimen lisäosa. Suosittelen sellaiselle, joka ei syystä tai toisesta halua asentaa paikallista sovellusta omaan tietokoneeseen. Tämä kalikka on ilmeisesti ollut olemassa jo jonkin aikaa, mutta koska löysin sen aivan äskettäin, sekin käynee uutuudesta.

*****
Jos sinulla on Evernote-tili, mutta käyttö vielä satunnaista, tutustu aikaisemmin keväällä kirjoittamaani 5-osaiseen Evernote-sarjaan:

Viritä Evernote-työympäristösi
Evernoten muistikirjat
Evernoten tunnisteet
Kohti Ninjatasoa – Evernote ja hakuoperaattorit
Kootut Evernote-niksit

Vastaa kyselyyn, vaikuta kirjan sisältöön ja osallistu arvontaan

Elokuussa kerroin Tätinörtin nettiniksit -kirjasta (työnimi), jonka avulla on mahdollista lopettaa ajanhaaskaus ja vätystely netissä. Kirjan pääteemoja ovat tiedonhaku sekä perinteisesti hakukoneiden avulla että sosiaalisesti, tiedon tallennus ja järjestely niin, että se löytyy myöhemminkin, ja tiedon jakaminen. Lisämausteena on myös ajankäyttöön, tietoturvaan ja yleiseen nettifiksuuteen liittyviä asioita.

Kirjan kohderyhmäksi olen ajatellut ketä tahansa tietotyöntekijää, joka haluaa saada verkosta ja siellä olevista palveluista enemmän irti. Itselläni netti toimii hienosti henkilökohtaisena oppimisympäristönä ja minusta tämä näkökulma on hyvä lähtökohta verkon hyötykäytölle. Tosin kirjassa olevia ajatuksia voi soveltaa yhtä hyvin pienyrittäjä, freelancer, opiskelija tai  harrastusaktiivi, säännöllinen palkkatyö ei ole oppien soveltamisen edellytys.  

Arvelen, että minulla on käsitys siitä, mitkä ensimmäisessä kappaleessa mainituissa asioissa ovat suurimpia haasteita. Haluan kuitenkin kuunnella kirjan tulevia lukijoita ja siksi olen tehnyt tämän kyselyn. Vastaamalla pääset vaikuttamaan kirjan sisältöön ja voit siinä sivussa osallistua valmiin kirjan (kirjojen?) arvontaan. Erityisesti toivoisin kommentteja sellaisilta, joita netti kovin vetää puoleensa, mutta jotka mahdollisesti kaipaavat kanssakulkijan tukea joissakin asioissa.

Sille, joka odottaa numeroituja Tee näin niin tapahtuu näin -tyylisiä ohjeita (samaan tapaan kuin esimerkiksi Office-pikaoppaissa), joudun tuottamaan pettymyksen. Google-dokumentit oppaasta saatujen kokemusten perusteella opin kerrasta, että verkkopalveluista ei kovin yksityiskohtiin menevää kirjaa kannata kirjoittaa. Opus saattaa olla vanhentunut jo julkaisupäivänään. Yleisemmällä tasolla liikkuvat neuvot kestävät paremmin aikaa.

Excelin VIIKKO.NRO-funktio on korjattu

Elokuussa sain Twitterissä viestin Tapiolta. Hän kertoi minulle Excelin VIIKKO.NRO-funktiota (WEEKNUM) vaivanneen ongelman korjauksesta ja oli kirjoittanut siitä myös blogissaan. Funktiossahan on ollut puutteena se, ettei siinä ole huomoitu eurooppalaista ISO 8601 -standardia vaan asia on pitänyt hoitaa sananmukaisesti pitkän kaavan mukaan (no nyt vähän liioittelen, ei kaava oikeasti ole edes pisimmästä päästä Excel-kaavoja).

Tässä vielä linkki Microsoftin omille sivuille, jossa kuvataan funktion syntaksi ja annetaan esimerkkejä sen käytöstä. Korjaus koskee siis Excel 2010 -versiota.

Kiitokset Tapiolle tiedonjakamisesta. Näin tämä sosiaalinen media parhaimmillaan toimii. On myös paljon vuorovaikutusta ja yhteistyötä, jota tehdään tällä tavalla hiljaa kaiken torvensoitannan takana.

Kouluttaja vai posetiivarin apina?

Kirjastosta löytyi teos nimeltä Hyvä kouluttaja (Sanoma Pro Oy, 2012). Ihminen ei ole koskaan valmis, kouluttaja ainakaan, ajattelin ja noukin kirjan mukaani. Tekijöiden, Päivi Kupias ja Mia Koski, mukaan opusta kirjoitettaessa on ajateltu ensisijaisesti  ihmistä, joka saa kutsun tulla kouluttamaan siksi, että on oman alansa asiantuntija. Asiantuntijataustaisella kouluttajalla ei välttämättä ole tietoa oppimiseen ja sen tukemiseen liittyvistä asioista.

Heti kirjan alkupuolella esitetään tärkeä kysymys: Pitääkö kouluttajan olla hauska? Esimerkkitapauksena oli “Eija”, joka oli kutsuttu puhumaan osaamisen kehittämisestä. Yhdyshenkilö halusi tietää, onko hän hauska. “Eija” oli tähän vastannut – mielestäni aivan oikein – ettei hän ole hauska, mutta toivoo osaavansa puhua asiasta niin, että aihe tuntuu osallistujista omakohtaiselta ja mielenkiintoiselta.

Se mitä hauskuudella tarkoitetaan on tietenkin subjektiivista. Olen pari kertaa joutunut oppiin kouluttajalle, joka ei selvästikään ole osannut päättää haluaako hän olla kouluttaja vaiko stand-up -koomikko. Minä en saanut koulutuksesta irti paljonkaan, koska hölppä tyyppi ärsytti. Hyvä ilmapiiri on oppimisen kannalta eduksi, mutta ei sitä tuoteta tauottomalla vitsin vääntämisellä. Jostakin syystä wannabe-koomikoiden erikoisalaa ovat vessa ja seksi sekä jälkimmäisen vonkaamiseen liittyvät kuluneet sanaleikit. Niillä saa nousuhumalaiset nauramaan, mutta luultavasti vain marginaalinen vähemmistö koulutukseen osallistujasta on tässä tilassa. PowerPoint-halvaus ei ole ainoa kiusallinen työelämässä riehuva virus. Miten olisi Tyhmyysturtumus, joka aiheutetaan osallistujien aliarvioimisella?

Huumorin voima on yllättävyydessä. On tehokasta, jos kouluttaja osaa nostaa esille huumorin avulla uusia näkökulmia. Huumori on kuitenkin kuin lihavointi tai alleviivaus tekstissä: Kun kaikki on sitä samaa, mikä erottuu?

Kouluttajan hauskuus on siis hyvä asia, mutta minusta hyvän kouluttajan ei ole pakko olla hauska. Jos ei ole ns. hauskaa tyyppiä niin ei ole. Luontevasti asiallinen on aina parempi kuin päälleliimattu roolisuoritus. Jos ihminen pinnistelee ollakseen jotakin muuta kuin on, rentous katoaa ja kouluttajan rentous jos mikä vaikuttaa koulutuksen ilmapiiriin. Asiallisuus ei myöskään tarkoita sitä, etteikö voisi olla eloisa tai kiinnostava.

Kupias ja Koski kirjoittavat: “Joskus isoihin tilaisuuksiin pyydetään kouluttajaa ikään kuin pelleksi. --- Tässä ei sinänsä ole mitään väärää. Fokus on kuitenkin jossakin muussa kuin oppimisessa ja kouluttaja muuttuu viihdyttäjäksi. --- Myös tilaaja on tyytyväinen, jos viihtymistavoitteet täyttyvät, vaikka osallistujat eivät muistaisi mitään tilaisuuden asiasisällöstä viikon päästä.”

Minulla on sellainen vaikutelma, että tämä pelleksi heittäytyminen on myös vahva arkikäsitys hyvästä kouluttajuudesta. Kirjasta löytyi kuva, josta raapaisin oman mukaillun versioni tuohon alle. Huomionarvoista kuvassa on, että koulutuksen vaikutuksen tasoista alin taso on mahdollista toteuttaa pelkästään viihtymisestä huolehtimalla! Jäljelle jää vielä paljon portaita kiivettäväksi.

Kun kaivataan apinaa posetiivin päälle riekkumaan, minua ei kannata rekrytoida tehtävään. Tietysti näiltä viihdyttämisodotuksilta minua suojaavat jo koulutusaiheetkin ja kun koulutuspalautteissa toistuvat muita useammin sanat “mukava, rauhallinen, selkeäsanainen” niin eipä juuri kannata pyrkiä kansannaurattajaksi.

Hyvä kouluttaja -kirjassa on tietenkin paljon muutakin asiaa kuin tämä hauskuuspohdinta. Koulutustapahtumaa käsitellään laajasti eri näkökulmista. Suosittelen.

Miten lopetan ajanhaaskauksen ja vätystelyn netissä

Edellisessä postauksessa lupasin kertoa tarkemmin "muista aikatauluista, joita on tulossa huolehdittaviksi". Näistä etusijalla on seuraava kirjani, joka käsittelee fiksua nettikäyttöä. Lyhyesti sanottuna: Miten lopetan ajanhaaskauksen ja vätystelyn netissä. Eräs keskeinen teema onkin tiedonhaku, joka ei ole pelkästään googletusta – tiesitkö muuten tätä? Toinen tärkeä taito on myös tiedon hallinta – löytämiäsi mahtavia lähteitä koskevat tiedot on osattava laittaa talteen niin, että saat ne käyttöön aina tarvittaessa. Tallennetun tiedon löytymisen ja hyödyntämisen pitää olla yhtä helppoa kuin huulipunan esille ottaminen käsilaukusta, muutenhan tiedon etsimiseen käytetty aika ja vaivannäkö on mennyt harakoille. Tottakai käsittelen myös sosiaalista mediaa, mutta markkinointi ja vuoropuhelu entisten, nykyisten ja tulevien asiakkaiden kanssa ei kuulu tähän kirjaan. Sen sijaan opastan miten hyödynnät yhteisöpalveluista sitä puolta, joka edistää ammatillista kasvuasi, kehittymistäsi ihmisenä, yhdistysaktiivina, työntekijänä tai mitä tahansa nyt haluatkin pitää tavoitteenasi.

Jos tämä kolahti, kuulut selvästi kirjan kohderyhmään.

Kirjan työnimi on muuten Tätinörtin nettiniksit, mutta mitä todennäköisimmin nimeä tullaan jalostamaan syksyn aikana. Olen luvannut käsikirjoituksen olevan valmis vuoden loppuun mennessä. Kirjan kustantaa Docendo Oy.

Olen lupautunut kirjoittamaan Docendolle myös Visual-sarjaan liittyvät oppaat uuden Microsoft Officen Excelistä ja PowerPointista. Lopullinen aikataulu tietysti riippuu uuden Officen julkaisuaikataulusta, joten tähän palataan tarkemmin myöhemmin.

Tätinörtin Office-vinkkejä nyt Applen kirjakaupasta

Muistatteko viime talvena julkaisemani Tätinörtin niksikirjan, jota jakelin rajoitetun ajan? Nyt voit ladata Applen kirjakaupasta iPadille tehdyn lyhennetyn version, joka sisältää alkuperäisen opuksen Microsoft Office -niksit sekä joitakin blogikirjoituksiani kevyesti muokattuina. Jätin pois yhteisöpalveluita ja verkkotyökaluja koskevat kohdat, koska suurin osa oli päässyt vanhentumaan.

Teos on maksuton. Tilini Applen kirjakauppaan on kuitenkin Paid Books Account, mikä tarkoittaa sitä, että niin halutessani voin myös hinnoitella julkaisemani sisällön. En kuitenkaan tällä erää lupaa mitään, sillä nyt on muita aikatauluja tulossa huolehdittaviksi – kerron niistä pian tarkemmin.

Kiinnostaako iPad-sisällön julkaisu Applen kirjakaupan kautta?

Omaa tuotantoasi voit laittaa tarjolle ilmaiseksi, jolloin riittää Free Books Account -tili. Jos takaraivossa kuitenkin muhittelee ajatus ansaita taskurahoja  kirjoitttamisellaan, kannattaa saman tien ottaa Paid Books Account -tili. Tilin tyyppiä ei voi muuttaa, ymmärtääkseni olisi tosin mahdollista luoda toinen tili. Suosittelen joka tapauksessa tutustumista sisällöntuottajille annettuihin ohjeisiin, aloita vaikka tästä.

Ohjeesta käy mm. ilmi, että tarvitaan US Tax ID, joka vastaa suunnilleen meidän Y-tunnustamme. Tunnusta hankkivan kannattaa varautua aikamatkaan: Muualla kuin USA:ssa asuvat joutuvat asioimaan faksin välityksellä tai puhelimitse. Faksin! Minähän en ole faksia nähnytkään 15 vuoteen, joten puhelin oli ainoa keino asioiden hoitamiseksi. Joltakin keskustelufoorumilta sain vinkin täyttää hakulomake etukäteen. Se oli viisas neuvo! Lomakkeessa on monta kohtaa ja puhelusta tulee pitkä vaikka tiedot olisivat valmiina paikoillaan. Eikä kaikkea tarvitse tietää. Jos jokin ruksi oli väärässä ruudussa tai sanoin, että en tiedä mitä tähän olisi pitänyt laittaa, virkailija rapisteli hetken papereitaan ja asiat selvisivät.

Tax ID -numeron saa heti puhelimessa ja sitten voikin mennä täyttämään myyntitilin perustamiseen tarvittavia kuponkeja. Kiire ei kuitenkaan ole, sillä numeron myöntämisen jälkeen on viive ennen kuin sitä vastaavat tiedot tunnistetaan Applen tietokannassa.

Kirjakin on sitten jossakin vaiheessa kirjoitettava ja taitettava. Jos teet taiton iBooks Authorilla, kokemus esimerkiksi InDesignista auttaa. Mm. O’Reillyn nettikirjakaupassa on hyvä maksuton opaskirja. Huomaa, että paid books -puolella vaaditaan ISBN-numero vaikka kirja olisi maksuton. Suomessa ISBN-numeron hankkiminen käy vaivattomasti. Ainakin minun kohdalleni sattui mitä avuliain Kansalliskirjaston virkailija, joka myös suositteli ottamaan oman kustantajatunnuksen – siispä otin sellaisen (tämänhän ISBN-numerolukutaitoinen näkeekin).

Office-niksikirja iPadille on ensisijaisesti iBooks Author -taittoharjoitteluni tulos. Ulkoasussa on käytetty sovelluksen perustemplatea eikä kirjassa ole vielä hyödynnetty työkaluja, joilla sisältöön saisi vuorovaikutteisuutta. Tärkeimmäksi tavoitteeksi otin nyt opetella julkaisuprosessin kokonaisuutena jo olemassa olevan materiaalin pohjalta, mutta kehitystyöhän on sallittua.

Julkaisija tarvitsee kärsivällisyyttä

Jos suunnittelet sisällöntuottamista maksulliselle puolelle, huomioi myös se, että kriteerit ovat tiukemmat kuin ilmaispuolella. Ellei kirja toimi teknisesti, se palaa korjattavaksi. Minunkin ensimmäinen lataukseni pullahti takaisin, koska sisällysluettelo oli laadittu väärin – tarkemmin sanottuna kirjan rakenne oli pielessä, mistä sitten seurasi kelvoton sisällysluettelo. (Free books -puolella ollaan nähtävästi sallivampia, sillä pari malliksi lataamaani ilmaiskirjaa olisi narahtanut aivan samasta asiasta.)

Koko julkaisuprosessi muistutti hetkittäin tikkuisen palapelin kokoamista, mutta kun kaikki osaset olivat löytyneet ja napsahtivat omille paikoilleen, tuntui autuaalta. Voi sitä riemua kun aikaisin keskiviikkoaamuna 22.8 näin iTunes Connect -tililläni vihreän lampun. Hämmästyin itsekin miten tohkeissani olin tästä projektista. Joku voisi sanoa, että lapsellista! Mutta jos ihmiseltä menee kyky olla lapsellinen, se ei suinkaan tarkoita sitä, että hän olisi aikuinen tai jotenkin erityisen kypsä. Silloin on yksinkertaisesti pystyynkuollut!

Tee kuten moni muukin on tehnyt ja hae omasi pois! Kirja löytyy nimellä “Microsoft Office. Niksejä ja ohjeita”. Ilahtuisin muuten tavattomasti jos jaksaisit käydä antamassa palautetta lomakkeella, jonne pääsee alkusanojen lopussa olevasta linkistä tai tästä.

Narsisteja äidin oomme kaikki

Sosiaalisen median on todettu taas kerran lisäävän narsistisia piirteitä sekä itsetuntoa. Näin kertoi viikonloppuna Taloussanomat. Jutusta ei ainakaan minulle tullut selvästi ilmi tarkoitettiinko sairaalloista narsismia (taustalla huonommuuden tunne, jota pitää ahkeralla kehuskelulla peitellä) vaiko sellaista tervettä keskitietä, mihin narsismin ja itsetunnon rinnastuskin viittaa.

Mutta mitenkähän on? Sosiaalisen median “aiheuttamasta” narsismista on kirjoitettu ja puhuttu ennenkin nimenomaan kielteisenä ilmiönä. Löytyisikö taustalta järkytys, mikä toisenlaisessa kulttuurissa kehittyneet sosiaalisen median käytännöt ovat olleet monelle vaatimattomuuteen kasvatetulle suomalaiselle. Kansanperinteemme ei ole suosinut sitä, että itsestä puhuttaisiin myönteisesti silloinkaan kun siihen olisi aihetta. Ei ainakaan, jos on syntynyt ennen 80-lukua. Tätä vanhemmat opettelevat edelleen myönteistä suhtautumista itseen ja välillä harjoitukset lähtevät lapasesta ilman sosiaalista mediaakin. Olen riittävän usein kuunnellut livenä miten omaan ääneensä ja tekemisiinsä ihastunut pässinpää käy tauotonta monologia aiheena “mä, mun tekemiset ja mun tavarat”. Piiloelvistely (humblebragging) oli sosiaalinen normi jo 70-luvulla: Kotiseutuyhdistyksen kakkujaoston monasti palkitsema emäntä kutsui vieraansa herkkuja notkuvan kahvipöydän ääreen toteamalla miten “tässä nyt vaan jotakin pientä ja eihän tämä nyt mitään ole ja kun marmorikakkuunkin tipahti liikaa kaakaota”.

Häiritsevänä koettu omakehu IRL ja omakehu somessa ovat kokemuksina erilaiset:  Samassa kahvipöydässä istuvasta narsistista eroon päästäkseen pitää valehdella joku kiireprojekti, jonka pariin pitää rientää heti nyt ja tässä paikassa. Se koettelee toisinaan kekseliäisyyttä ellei sitten käämi käryä siihen malliin, että paikalta poistuu viisveisaamatta vaikka vaikuttaisi töykeältä. Sosiaalisessa mediassa ei taas tarvitse selitellä. Senkun vierittää sivua, vaihtaa palvelua tai ilmiön ollessa jatkuva, pistää kylmästi uutisvirran piiloon. Toisaalta livenarsistin juttujen yksityiskohdat unohtuvat ja jää vain vaikutelma rasittavasta tyypistä. Verkosta luettu itsekehu näyttää jotenkin paljon hävettävämmältä koska teksti on pysyvämpää kuin puhe. Sitä voi aina palata omassa sairaalloisessa tirkistelynhalussaan katsomaan: “Onko tuo oikeasti noin nolo.”

Entä me yrittäjät? Olen kritisoinut sitä jänisräikän pyöritystä millä sosiaalisessa mediassa elämöidään. Minua on sitten ojennettu sanomalla, että pitäähän yrittäjän tuoda itseään esille. Tietysti pitää. Ei se esilletuominen vaan se tapa! Pari esimerkkiä suhteellisen tuoreista yritysbloggaajille annetuista ohjeista, joita voinee soveltaa muissakin yhteisöpalveluissa:

“Hyvä asiantuntija-, organisaatio- tai yritysblogi esittelee asiakkaalle pikemminkin noita hyötyjä, kuin keskittyy omaan napaansa. Heivaa siis minä, minä, minä -asenne, ja tempaise pöytään hyödyllinen osaamisesi.” (Zento Oy ja Hanna blogipostauksessa Hyöty takaa, että blogissasi on käyty)

“Vaikka yritysblogin pohjimmainen tarkoitus usein onkin markkinointi, pitäisi markkinointia tuoda esille blogissa mahdollisimman vähän. Vaikka yritetäänkin lisätä myyntiä ja mainostaa uutta tuotetta, ei sitä voi sanoa blogissa suoraan. Asiakkaat eivät pidä tyrkyttämisestä, joten älä sorru siihen blogissa.“ (Viestintätoimisto Suodatin ja blogiartikkeli Mistä yritysblogiin voi kirjoittaa)

“Asiantuntijablogi ei markkinoi perinteisin metodein.--- Se ei myöskään kehu, kuinka hyvä kirjoittaja on omalla alueellaan.---Sisältömarkkinoinnissa sinun ei tarvitse sanoa: ‘Osaan paljon!’, vaan lukijasi alkavat kertoa siitä puolestasi: ‘Tuo bloggaaja osaa paljon.’ Suosittelu on uskottavampaa kuin omakehu” (Kortesuo, Kurvinen: Blogimarkkinointi-kirja)

Lukeepa mitä tahansa tekstiä sisältömarkkinoinnista, viesti on aina sama: Tarjoa käyttökelpoista tietoa, tyrkytyksen sijaan oma osaaminen esiin hienovaraisemmin. Maailmaa parantavaan idealismiin taipuvaisena ihmisenä tykkäsin kovasti ajatuksesta, että voisin yrittäjänä hankkia hyvää mainetta auttamalla ja jakamalla tietoa. Jos tätä esitellään hyvänä käytäntönä niin minkä takia sitä näkee niin vähän?

Sellainen vaikutelma siis omia ympyröitä tarkkailemalla on syntynyt , että omakehu sosiaalisessa mediassa on lisääntynyt. En silti vieläkään ole valmis sanomaan, että sosiaalinen media erityisesti olisi sitä aiheuttamassa. Ennemminkin kyse voi olla siitä, että siellä missä on ihmisiä, näkyvät myös ihmisten tavat. Kun nyt “kaikki” ovat tulleet verkkoon, tavanomainen pönötys ja mahtailu ovat tulleet mukana. Tästä ainakin suomalainen some oli mukavan vapaa kun otin ensi askeleitani siellä joskus kauan sitten.

Voi tietysti olla, että kun sosiaalisessa mediassa kerran nyt ovat “kaikki”, vain äänekkäin huomataan ja se on hyväuskoinen luuseri, joka jakaa tietoa ilmaiseksi! Omakehu ei silti  kerro laadusta mitään. Kun itse etsin tekijää johonkin ja päädyn toteamaan miten ko. alueen asiantuntija blogissaan ampuu itseään nilkkaan ripottelemalla lupaavasti otsikoidun tietoartikkelin täyteen pitkästyttävää herutusta omasta erinomaisuudesta, haku jatkuu. Miksi luottaisin sellaiseen, jonka pitää selvästi jo itselleenkin todistella miten hyvä hän on?

Microsoft Office 2013 on jo täällä, ainakin testattavana

Oli suuri kiusaus yllättää ensimmäisen loman jälkeisen blogipostaukseni aiheella, mutta pysytään nyt tässä, josta kaikki kuitenkin arvasivat minun kirjoittavan. Microsoft Office 2013 -testiversiohan on ollut vapaasti asennettavissa jo heinäkuun puolesta välistä lähtien.

Paketin voi ujuttaa Windows seiskaan tai hakea käyttöjärjestelmäksi Windows 8 Release Preview -version, jonka kaveriksi uusi Office selvästikin on suunniteltu.  Itse päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, josta seurasi helpoin tekemäni käyttöjärjestelmäasennus ikinä. Tämä siitäkin huolimatta, että toimin toisin kuin oikeaoppisesti pitäisi ja asensin kasin testikäyttöön ottamassani koneessa olleen Windows Vistan päälle! Microsoft suosittaa asentamaan Officen testiversion virtuaaliympäristöön tai sitten erikseen testikäyttöön pyhitettyyn koneeseen. Olen ihan samaa mieltä. Testiversio ja tuotantokäytössä oleva tietokone on kehno yhdistelmä.

Jos Windows kasin asennus sekä kiehtoo että kauhistuttaa, tässä pari linkkiä avuksi: Ensimmäinen neuvoo, miten tehdään boottaava asennusväline ja toisessa on tarkat kohta-kohdalta -ohjeet päivitysasennuksen varalle.

Windows 8 -version opetteluun on muuten hyvä varata vähän aikaa. Minä edustan koulukuntaa, jonka mukaan tosinainen ei ohjeita lue ennenkuin savu tupruaa. Nyt olisi kannattanut luopua tuosta tavasta, uskokaa pois!

Asennus suoraan pilvestä

Sitten Officeen, jonka asennuksen voi käynnistää testiversion viralliselta sivulta CTR-prosessina (Click to Run). Oma valintani oli Small Business -versio, jota varten ohjattiin ensin luomaan Microsoft Office 365 -tili. Tämän jälkeen paikalliset desktop-sovellukset pääsi asentamaan suoraan verkosta. Asennukseen yhdelle tietokoneelle tilinluonteineen kaikkineen meni noin tunti 8M/1M:n yhteydellä koneen ollessa verkkopiuhassa kiinni. Asennuksesta eniten aikaa söi työvaihe, joka alkoi ilmoituksella “please stay online as we make some finishing touches”. Tämä viimeinen viilaus vei kolme varttia, mutta sen jälkeen: Caramba!

Nähtävästi asennuspaketin voisi myös ladata oman tietokoneen kansioon ja asentaa se perinteiseen tapaan. Tästä kerrotaan Geeteshin  kirjoittamassa artikkelissa Step-by-Step-Install of the Office 2013 MSI Download.

Pelkistetty käyttöliittymä miellyttää silmää

Kuten kuvasta näkyy, ohjelmien valintanauha on hengissä (klikkaa kuva suuremmaksi). Käyttöliittymää on muutenkin ehostettu kevyesti ja pidän kovasti tästä latuskaisesta uudesta lookista. Yksittäisten ohjelmien sisällä on tietenkin vanhemmista versioista tuttuja toimintoja, mutta uuttakin löytyy. Mm. levyllä oleva pdf-tiedosto näkyy Avaa-ikkunassa Word-dokumenttina. Se myös aukeaa tekstinkäsittelyohjelmaan, jossa sitä voi editoida. Tarvitaan tosin muutaman dokumentin verran enemmän kokemusta, ennenkuin suostun sanomaan miten mutkattomasti muunnokset toimivat. Entä mitä mahtavatkaan tehdä Excelin PowerView tai Flash Fill....

Vahva verkkointegraatio ja sosiaalisuus

Monipaikkainen työ yleistyy ja tarvitaan joustavia työvälineitä ja -ympäristöjä. Jokainen työvälinesovellus onkin integroitu tiiviisti verkkoon, oletustallennussijaintina on käyttäjän oma SkyDrive.

“Office on nyt sosiaalinen” hokemaa kuulee ja näkee kyllästymiseen saakka. Irvistän häijysti aina kuullessani tuota, sillä Officehan on vasta pelkkä ympäristö. Tarvitaan käyttäjät, jotka toiminnallaan tekevät siitä sosiaalisen tai mitä ikinä ympäristön halutaankin olevan. Uusi Office kyllä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet työskentelytapoihin, jollaisiin monet ovat jo ehtineet tottua verkon yhteisöpalveluissa. Tämä muuten tarkoittaa myös sitä, että siirtymäkoulutuksissa mukana olevien kouluttajienkin on ymmärrettävä mitä yhteisöllinen työskentely käytännössä merkitsee. Ainakaan järjestelmiä ei voi syyttää siitä, ettei tietoa saisi liikkumaan sinne missä sitä tarvitaan. Yhteisöllisten työskentelytapojen toteutuminen työpaikoilla on enää asenteista ja tahdosta kiinni, joiden muuttamisessa voikin olla suurempi työ kuin uudenlaisen työympäristön pystyttämisessä.