“Sitä varten nettipalvelut on kehitetty, että ne helpottavat ihmisten arkea. Netinkäyttötaito on huomattavasti tärkeämpi nykysuomalaiselle kuin ajokortti.”Huonot tiedonhakutaidothan ovat tulleet esille jo aikaisemmin tänä syksynä. Niiden surkea tila ainakin vahvistaa sen, että seuraava kirjani tulee tarpeeseen.
Myöhemmin samaisessa artikkelissa todetaan, että Tilastokeskuksen mukaan suurin syy olla käyttämättä nettiä on se, että netti ei tunnu tarpeelliselta eikä kiinnostavalta.
Kiinnostuksen puute on huolestuttavaa, sillä on mahdotonta elää nyky-yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä ja saada asiansa hoidettua ilman kohtalaista nettiosaamista tai verkkolukutaitoa, joka on pelkkää sisälukutaitoa monipuolisempaa osaamista. Verkkolukutaidosta on olemassa useita määritelmiä, mutta yleensä kyseisen osaamisen katsotaan muodostuvan tiedollisista, viestinnällisistä, sosiaalisista ja teknisistä taidoista. Verkkolukutaito on myös onnistunut nimitys, koska kyseessä on taito, joka on yhtä tärkeä kuin perinteinen luku- ja kirjoitustaito olivat ihmiselle 1960-luvulla.
Niin. Se kauhea tekniikka. Minulla on sellainen näkemys, että huonojen tiedonhakutaitojen ja teknologiakammon välillä on yhteyttä. Jotenkin ymmärrän ihmisten tekniikkapelkoja, mutta en kuitenkaan ymmärrä, koska itsekin selviydyn kaiken tämän teknologian keskellä humanisti–kasvatustieteilijätaustallani.
Kun ihan suoraan sanon niin on aina vain vaikeampi nyökytellä ymmärtäväisenä joutuessaan kuuntelemaan miten aikuiset ihmiset tyytyväisinä ja jopa ylpeinä kehuskelevat, miten meillä tuo Janipetteri 8 vee hoitaa äidin iPhonen päivitykset ja Turovaltteri 11 vee laittoi digiboksin toimimaan kun “nuo nuoret oppivat nämä asiat niin paljon nopeammin kuin me vanhat”. Kyseiset ikäloput itse ovat vielä täysillä työelämässä mukana! Se mitä tuollaisessa tilanteessa mielessäni mietin ja varmasti vielä jonakin päivänä ääneen sanon on: “Minkä takia te ihmiset syrjäytätte itsenne ihan vapaaehtoisesti?” Ensinnäkin: Mikä lemmon nopeuskilpailu on laitteiden ylläpitotoimien opettelu? Toiseksikin: On tärkeää tulla sinuiksi laitteiden kanssa, koska niillä me tulevaisuudessakin asioita hoidamme. Muutenkin arkipuheessa elävä jako “tekniikkaihmiset” ja ”tavalliset” – mitä näillä tavallisilla sitten tarkoitetaankaan – on käymässä yhä keinotekoisemmaksi.
Ehkä osittain on kyse väärin valitusta puhetavasta, joka pitää ihmiset loitolla välttämättömistä apuvälineistään. Teknologiasta voidaan nimittäin puhua ainakin kahdella tasolla. Yksi taso on täsmällinen ja teknisiä yksityiskohtia korostava tapa, jota tarvitaan mm. järjestelmiä suunniteltaessa, ylläpidettäessä ja huollettaessa. Tämä puhetapa harvemmin palvelee sitä, joka käyttää teknologiaa työn tekemiseen, juoksevien asioiden hoitamiseen, opiskeluun ja viihtymiseen. Käyttäjä arvioi laitteita ja sovelluksia toisesta näkökulmasta kuin kehittäjä ja ylläpitäjä. Käyttäjäläheinen tapa puhua teknologiasta onkin pohtia, mitä kaikkea sen avulla voi tehdä ja miksi sitä hyödyntäessään kannattaa toimia tietyllä tavalla. Tosin teknologian termistö hivuttautuu koko ajan arkikäyttöön. Esimerkiksi vielä kymmenen vuotta sitten suurimman osan ihmisistä ei tarvinnut välittää sellaisesta asiasta kuin synkronointi. Elämä sujui vaikka sanan merkityksestä ei olisi ollut vähäistäkään aavistusta. Nyt on toisin.
Osuvia huomioita.
VastaaPoistaTunnen seniorikansalaisen, joka kävi nettkurssin ja sieltä tultuaan totesi, ettei tiedä mitä sillä internetillä tekee kun ilmankin pärjää. Ilmeisesti huono kurssi tai kurssittaja.
Moni ikäiseni antaa lastensa hoitaa netti- ja laitejutut.
Miksi vaivautua opettelemaan kun näinkin sujuu ja samalla antaa positiivista ja kannustavaa palautetta lapsilleen?
Vain yksi kommentti: nyky-yhteiskunta on olevinaan niin suvaitsevainen. Sen siis pitää suvaita se, jos joku ei halua/kykene teknologiakeskeiseen maailmaan immersoitua. Amisheillakin on oikeus elää. Vanhuksetkin tarvitsevat ymmärrettäviä asioiden hoito- ja kommunikaatiotapoja.
VastaaPoistaMe muut voinemme juosta päättöminä systeemin mukana. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.
Ismo
Timo, lasten positiivinen kannustaminen ja aikuisten oppimiskyvyn ylläpitäminen eivät suinkaan saa olla toisiaan poissulkevia asioita. Etenkään nyt, kun ei tiedä tullaanko meitäkään päästämään koskaan eläkkeelle.
VastaaPoistaIsmo, nyky-yhteiskunta on nyt tämmöinen, jossa verkkolukutaito vastaa entistä sisälukutaitoa kirjasta. Minä en voi sitä kehitystä yksin kääntää, mutta se mitä voin tehdä on yrittää kiinnittää huomiota tähän syrjäytymisriskiin sekä parhaani mukaan opettaa ihmisille näitä asioita ymmärrettävästi. Tässäkin blogissa on paljon lähes rautalangastavääntötasoa olevia ohjepostauksia.