Valaistuin. Ymmärsin nimittäin miksi elvistely blogipostausten tuottamilla kävijäpiikeillä, e-kirjojen latausmäärillä tai SlideShare-katsojamäärillä toisinaan ärsyttää ja toisinaan taas ei. Näin jokin aika sitten statuspäivityksen, jonka julkaisija iloitsi eräästä määräsaavutuksestaan ja KIITTI kaikkia niitä joiden ansiosta tuo oli mahdollista. Siinähän se pieni ero!
Kiittäminen osoittaa tietynlaista nöyryyttä, mikä onnistuu vain ryhdikkäiltä. Jotkut yhdistävät kiittämiseen nöyristelyyn, mikä ei ole lainkaan sama asia kuin terve nöyryys. Ellet ymmärrä tätä eroa, minun käy sinua sääliksi.
Jos joku on pystynyt auttamaan sinua ongelmassasi, kiitä siitä vaikka statuspäivityksessäsi. Saatat saada apua toisenkin kerran, koska sosiaalisen median valuuttaa ovat tykkäykset, peukutukset, uudellentviittaukset, plussien jakaminen yms. maininnat. Etenkin yrittäjäkaverille avoimesti esitetty kiitos auttamisesta voi olla monta kertaa arvokkaampi kuin hinta, jonka hän on kehdannut sinulta velkoa.
Jos jaat toisen Facebook-seinältä linkin, kiitä linkin löytäjää edes tykkäämällä. Jos linkki kelpaa jakoon, miksi siitä ei voi kiittää?
Yksinkertainen mutkaton kiitos ei ole keneltäkään pois. Se on toisten ihmisten arvon tunnustamista. Kukaan ei täällä ole omavarainen.
6 kommenttia:
Samaa mieltä ja aina olen kiittänyt kaikki omia kommentoijiani
Niinpä. Kirjoitin tuon postauksen myös muistutukseksi itselleni. Sitä voisi ajatella, että eipä kävijöitä tai lataajia ole ilman hyvää sisältöä ja että mitä sitä niin mahdottomasti kiittelemään.
Mutta: Äsken kävin lukemassa erästä verkkolehteä, ihan arvostettua ja asiallista. Taas kerran ihmettelin kommenttien kaunaista ja katkeraa sävyä. Ne eivät kohdistuneet edes tekstin asiasisältöön vaan kirjoittajan persoonaan. Tuommoisen mahdottoman ratkutuksen vastapainoksi tarvitaan ehdottomasti kannustavampia sävyjä. Eikä tämä periaate se sulje pois kriittisyyttä silloin kun taas siihen on aihetta.
Meitä blogaajia on monenlaisia, itselle se on harrastus ja kävijöiden seuranta vain uteliaisuudesta, ei millään määrätavoitteilla.
Minä olen ihmetellyt miksi joku kävi lukemassa suomenkielistä blogia kuukauden ajan päivittäin (tietystä kaupungista) ja vietti aikaa sen parissa mutta ei kertonut kuka oli. Itse en malta olla hiljaa jos innostun jostain.
Samoin ihmettelen mistä tulee twitterseuraajat kautta maailman, jossain kai pitää olla jotain vaikka en juuri tviittaile.
Verkkoelämä on siis salaperäistä :)
Verkkoelämä ON mysteeri. On joitakin lainalaisuuksia ja tiettyihin asioihin voi kohtalaisesti vaikuttaa, mutta sitten taas moni asia riippuu sattumista. Itse en jaksa mahdottomasti kytätä kävijätilastoja, vaikka toki niitä jollakin aikavälillä pitää analysoida kun yrittäjänä blogia pitää. Ehkä jokin viikkoa pidemmän aikavälin analyysi on kuitenkin luotettavampaa?
Kuten Heli sanoi, meitä on moneksi. Luen Outin blogeja melko säännöllisesti kuten monen muunkin kirjoittajan, mutta harvoin jätän itsestäni selkeitä jälkiä. Netti on kuin iso tori, josta jokainen hakee omiin tarpeisiinsa mitä haluaa ja osallistuu kuten huvittaa - kaikki tapahtuu kuitenkin yhdessä muiden kanssa. Ollaan yhdessä ja erikseen yhtä aikaa - siinä on nettiyhteisöllisyyden villakoiran ydin. Jotenkin tähän tyyliin satunnainen ystäväni asian kiteytti mediakasvatuksen kurssilla jokunen vuosi sitten.
Hiljainen osallistuminen on yksi muoto siinä kuin turhautumien purkaminen jäpättämällä.
Joka tapauksessa kiitos Outille ajatukistasi kuin myös muille satunnaisille tuttaville
Kiitos Ritva kommentista. Pitää paikkansa, että netin yhteisöllisyys on satunnaista ja rikkonaista, sitä mennään ja tullaan vähän sattuu. Joillakin alustoilla ollaan tietysti tiiviimmässä kanssakäymisessä ja käytännötkin ehkä sen mukaiset.
Hyvää halloween-juhlaa tai kekriä kaikille, tulevasta viikonlopustahan voi valita mieleisensä nimityksen :)
Lähetä kommentti