Kiittäminen on on ryhdikästä

Valaistuin. Ymmärsin nimittäin miksi elvistely blogipostausten tuottamilla kävijäpiikeillä, e-kirjojen latausmäärillä tai SlideShare-katsojamäärillä toisinaan ärsyttää ja toisinaan taas ei. Näin jokin aika sitten statuspäivityksen, jonka julkaisija iloitsi eräästä määräsaavutuksestaan ja KIITTI kaikkia niitä joiden ansiosta tuo oli mahdollista. Siinähän se pieni ero!

Kiittäminen osoittaa tietynlaista nöyryyttä, mikä onnistuu vain ryhdikkäiltä. Jotkut yhdistävät kiittämiseen nöyristelyyn, mikä ei ole lainkaan sama asia kuin terve nöyryys. Ellet ymmärrä tätä eroa, minun käy sinua sääliksi.

Jos joku on pystynyt auttamaan sinua ongelmassasi, kiitä siitä vaikka statuspäivityksessäsi. Saatat saada apua toisenkin kerran, koska sosiaalisen median valuuttaa ovat tykkäykset, peukutukset, uudellentviittaukset, plussien jakaminen yms. maininnat. Etenkin yrittäjäkaverille avoimesti esitetty kiitos auttamisesta voi olla monta kertaa arvokkaampi kuin hinta, jonka hän on kehdannut sinulta velkoa.

Jos jaat toisen Facebook-seinältä linkin, kiitä linkin löytäjää edes tykkäämällä. Jos linkki kelpaa jakoon, miksi siitä ei voi kiittää?

Yksinkertainen mutkaton kiitos ei ole keneltäkään pois. Se on toisten ihmisten arvon tunnustamista. Kukaan ei täällä ole omavarainen.

Paranna sivusi näkyvyyttä kuratoimalla kiinnostavaa Facebook-listaa

Kulutusjuhla-blogissa neuvotaan konsti, jolla varmistaa tykkäämänsä sivun linkitysten näkyminen: Lisää sivu kiinnostuksen kohteidesi listaan. Tämä on siis eri asia kuin kaverilistat, joiden avulla säätelet jakamasi aineiston näkymistä. Näidenkin tekemisestä olen blogannut, mutta näytti olevan jo sen verran vanhentunutta, että jätänpä linkittämättä.

Kiinnostuksen kohteiden listat muistuttavat jossakin määrin Twitter-listoja tai Google+ -palvelun piirejä. Löydät kiinnostuksen kohteiden listat Facebookin henkilöprofiilista kuvasi alta vasemmalta alhaalta. Jos olet tilannut jonkun julkisia päivityksiä, näkyvissä on ainakin yksin lista nimeltä Tilaukset. Kun viet hiiren Kiinnostuksen kohteet -otsikon päälle näet Lisää-linkin ja pääset luomaan uuden listan haluamallesi aihealueelle.

Olen pitkään miettinyt, että mikä on pienen yrityksen Facebook-sivun kohtalo tästä eteenpäin. Harkitsin jo oman sivuni lopettamista ja siirtymistä henkilöprofiilin julkisiin tilapäivityksiin, joiden tilaaminen on muuten nytkin mahdollista (jaan kokeiluna ainakin toistaiseksi samaa sisältöä kuin yrityssivuni kautta). Sivun lopettaminen tuntuu kuitenkin periksiantamiselta, joten olen päättänyt vain sinnikkäästi roikkua mukana. Eikä ole sanottua, etteikö hinnoitelluille tilapäivityksille vielä tulisi käyttöä. Kaunis kiitos muuten sivuni tykkääjille, joiden ansiosta loikkasin hiljattain 400 maagisen rajan yli ja sain ainakin teoriassa mahdollisuuden hyödyntää tuota toimintoa.

Meille pienten sivujen ylläpitäjille saattaa kuitenkin löytyä vetoapua juuri noista kiinnostuksen kohteiden listoista. Evernoten kätköissä oli PCWorld-lehdessä julkaistu artikkeli Why You Should Be Interested In Facebook Interest Lists, jossa Tony Bradley toteaa kiinnostuksen kohteiden listojen helpottavan kiinnostavan sisällön systemaattista seuraamista (vrt. Kulutusjuhlan neuvo). Lisäksi lista voidaan jakaa tai ihmiset voivat tilata sitä, joten esimerkiksi hyvät kiinnostuksen kohteiden listat voivat osoittautua todella arvokkaiksi tiedon hankinnan resursseiksi.

Kolmas listoihin liittyvä hyvä juttu on huomionarvoinen sivujen ylläpitäjille: Kiinnostavan listan kuratoijana voit saada myös omalle sivullesi näkyvyyttä Facebookissa. Bradley neuvoo kokoamaan henkilöprofiilissa tiettyyn alueeseen keskittyvän listan ja sisällyttämään oman sivunsa mukaan. Jos ylläpidät hyvää listaa, jota ihmiset innostuvat tilaamaan, saat samalla omat tilapäivityksesi näkyviin. Tätä mahdollisuutta kannattanee tutkailla!

Tallennuskin on osa verkkolukemista

Verkkolukemisen eräs tärkeä tai suorastaan kriittinen työvaihe on luetusta seulotun tallennus, joka etenee ainakin minun työtavoillani kahden portaan kautta: Kun olen arvioinut sivun pikalukemisen jälkeen kiinnostavaksi enkä ehdi tutkia sitä tarkemmin, tallennan sen yleensä lukuohjelmaan. Tässä vaiheessa minun ei tarvitse olla 100 % varma siitä onko teksti hyödyllinen, riittää kun se vaikuttaa sellaiselta.

Lukuohjelmasta muistikirjaan

Omassa käytössäni oleva lukuohjelma on nimeltään Instapaper. Olen valinnut sen siksi, että palvelu toimii iPadille tehdyn appsin kanssa. Sillä voin lukea tallentamiani artikkeleita esimerkiksi työmatkoilla. Sovellus ei vaadi verkkoyhteyttä, joten lukeminen onnistuu vaikka junaverkko pätkisi tai jos istun bussissa, jossa verkkoa ei kerta kaikkiaan ole.

Artikkeli, joka Instapaperista tarkemmin luettaessa osoittautuu tärkeäksi ja josta arvelen olevan hyötyä myöhemmin, tallennetaan Evernoteen samoin kuin ne, jotka heti löydettäessä totean arvokkaiksi. Evernoten tilalla voi tietysti olla mikä tahansa muistikirjasovellus, OneNote, Springpad tai Simplenote. Muitakin hyviä varmasti on. Itselläni OneNote on käytössä Evernoten rinnalla. Vien siihen mm. Office-projekteihin liittyvät linkit ja muistiinpanot ylläpitääkseni koulutuksia varten tarpeellista käyttökokemusta.

Mihin kirjanmerkkipalvelut jäivät?

Miksi sitten olen jättänyt kirjanmerkkipalvelut vähemmälle käytölle ja siirtynyt lukuohjelmaan + muistikirjasovellukseen, jotka ovat on kirjanmerkkipalveluita epäsosiaalisempia välineitä tai näin ainakin väitetään. Instapaperista voi nykyisin jakaa mm. Facebookiin ja Twitteriin, lisäksi Evernote-muistikirja on mahdollista jakaa luomalla julkinen linkki tai kutsumalla ihmisiä sen käyttäjäksi. Syy muistikirjan suosimiseen on ensinnäkin se, että tiedon haku, sen käyttö ja tuottaminen jakautuvat nykyisin niin monen eri päätelaitteen välille, että yksittäisten sovellusten sijaan minun on ajateltava tekemistä jonakin työympäristössä tapahtuvana. Deliciousin ja Diigon iOS-appseilla ei toimivaa systeemiä saa aikaiseksi. Poltan niiden kanssa vain piuhani. Esimerkiksi Diigo iPadille riemastuttaa minua kaatumalla joka ikisellä sisäänkirjautumisyrityksellä  - käytä nyt sitten sellaista.

Tallennettu on hyödyllistä vasta metatiedolla varustettuna

Asiantuntija verkkolukijana -artikkelin kommentissa Juha totesi näin: “Oleellinen osa informaation elinkaaressa on linkin pelkän tallentamisen lisäksi sen luokittelu ja/tai varustaminen metatiedoilla kuten tageila tai kontekstilla, minkä yhteydessä se löytyi.”

Tässä on se toinen syy siihen, miksi suosin hyvää muistikirjasovellusta. Siinä pitää olla mahdollisuus luoda ja käyttää tunnisteita, lisäksi leikkeeseen on tarvittaessa pystyttävä kirjoittamaan huomautuksia. Koska Evernotessa on tunnisteiden lisäksi mahdollista luoda kansioita, saan muistiinpanojen tallennuksen toteutumaan sen verran monen ulottuvuuden avulla, että tiedon pitäminen järjestyksessä alkaa olla jo vaivatonta. Tämä helpottaa ymmärrettävästi myös tallennetun käyttöä, mikä on edellytys sille, että koko tallennussysteemissä on yhtään mitään mieltä.

Onko RSS museotavaraa?

Aikanaan RSS tuntui mullistavalta. Ajatella, että kiinnostavien sivujen päivityksestä sai tiedon omaan selaimeensa. Tätä ihanuutta täydensi syötteenlukija, jossa kiinnostavaa aineistoa pystyi käsittelemään vielä monipuolisemmin kuin selaimessa. Yhtäkkiä sanottiin, että verkostot Facebookissa ja Twitterissä nostavat hyvän sisällön esiin ja syöte on menettänyt merkityksensä.Siltä tosiaan hetken vaikutti.

Sitten astui näyttämölle Facebookin Edge Rank ja ryhtyi tuomaan käyttäjälle juuri häntä kiinnostavaa sisältöä. Tämä on siis Facebookin väittämä. Statuspäivitysten näkyvyyttä säädellään jotakuinkin seuraavin periaattein:

• Sisältö vaikuttaa statuspäivityksen painoarvoon siten, että kuvat ja videot saavat suuremman painoarvon kuin pelkkä teksti.
• Suosittu sisältö on etusijalla ja suosituimmuus taas perustuu kommentteihin, tykkäyksiin ja jakoihin. Kommentti lasketaan arvokkaammaksi kuin pelkkä tykkäys.
• Reagointiaika on ratkaiseva. Ellei sisältö tuota reaktioita tietyn ajan sisällä, se lakkaa näkymästä viestivirrassa.
• Aikaisempi vuorovaikutus tietyn käyttäjän kanssa vaikuttaa siihen, näkyvätkö hänen viestinsä.

Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä systeemi on suunniteltu palvelemaan markkinointia ja myyntiä. Monipuolisen tiedonsaannin kannalta Facebook on lasketellut alamäkeä. Määrä ja pöhinä kun ei aina ole sama kuin laatu. Toki fiksu verkosto auttaa seulomaan esiin hyvää sisältöä ja kiitokset omalle verkostolleni kaikesta kiinnostavasta, jota olen saanut lukeakseni. Mutta jostakin syystä omissa Facebook-kavereissa on minimaalisen vähän vaikkapa Microsoft Office tai Mindjet-uutisia seuraavia (tai jakavia) ihmisiä, joten Facebook-verkoston kautta en saa noista aiheista uutta tietoa vaikka se olisi minulle tärkeää. Voin toki seurata ohjelmatalojen sivuja, mutta koska en ole hoksannut peukuttaa tarpeeksi niiden päivityksiä eli en ole ollut aktiivisessa vuorovaikutuksessa niiden kanssa, sisältö tahtoo hävitä viestivirrasta. Onkin paljon helpompaa seurata esimerkiksi Office 2013  kehittäjien blogia RSS-syötteen varassa tai seurata keskustelua LinkedIn-ryhmissä.

Moni hyvä blogi on muuten kokenut saman kohtalon: Tässä välillä pystyin seuraamaan niitä Facebookin välityksellä, mutta en enää. Olisi pitänyt peukutella enemmän. Ehkä Edge Rank opettaa meidät lopultakin suodattamaan. Pitää tykätä vain siitä, mistä oikeasti tykkää ja on kiinnostunut, jotta saa lisää samanlaista. Tässä mielessä Facebook muistuttaa iPadin älykästä Zite-lukijaa. Ja onhan tarjolla ollut monenlaisia ratkaisuehdotuksia siihen, miten pitää oman viestivirtansa sellaisena kuin haluaa – näkyvissä olisivat myös harvemmin päivittävät ja hiljaisemmat kaverit, joiden sisältö ei laajoja kansanjoukkoja villitse mutta inspiroi minua. Ilmeisesti pitäisi jaksaa käydä joka sivulla erikseen askartelemassa määritysten kanssa, mutta kenellä sellaiseen on aikaa. Sitäpaitsi minusta vaikuttaa siltä, ettei se askartelu auta kuin hetken vai olenko väärässä?

Onneksi on vaihtoehtoja. Hyvien tyyppien ScoopIt- ja Paper.li-sivut. Ja se syötteenlukija! Minulle RSS ei ole museotavaraa. Syötteenlukija on viritelty uudelleen käyttöön. Macillekin löytyi syötteenlukija, jonka nimi on Cappucino. Söpöä!

Asiantuntija verkkolukijana

Asiantuntijatyön tiedonhakuun ei enää riitä suljettujen tietokantojen koluaminen ja 6 kertaa vuodessa ilmestyvien ammattilehtien selailu. On hallittava verkkolukeminen. On pystyttävä etsimään ja seulomaan esiin arvokasta luettavaa ja on myös osattava valita tarkoituksenmukainen lukutapa. Verkkolukemisen sosiaalinen ulottuvuus asettaa omat taitovaatimuksensa. Lukeminen on myös ymmärrettävä laajasti: Aineisto voi olla tekstiä tai erimuotoisia kuvallisia esityksiä. Eikä pidä vähätellä teknisiä taitoja, jotka läpäisevät kaikki verkkolukemisen vaiheet. Esimerkiksi aineiston filteröinti hälystä tai löydettyjen tietolähteiden hallinta eivät onnistu ilman kohtalaista välineosaamista.

Seuraava jaottelu on omani ja otan mielelläni korjausehdotuksia vastaan. (Jaottelua on kyllä tarkoitus vielä hioa ilman korjausehdotuksiakin.)

Verkkolukemistapahtuman päätasot:
Aineiston haku (ei voi lukea ellei löydä luettavaa, taidot tällä tasolla vaikuttavat lukemisen laatuun)
Lukeminen

AINEISTON HAKU

A) Päämäärätön haahuilu
B) Linkkiloikkiminen
C) Taitava navigointi

Päämäärätön haahuilu on toivottavasti mahdollisimman vähäistä. Se on sitä kun istutaan tietokoneen edessä paremman tekemisen puutteessa ja klikkaillaan laiskasti Facebookin tms. uutisvirtaa. Päämäärätön haahuilu voi tuottaa löytöjä, mutta sen hyöty suhteessa käytettyyn aikaan voi yhtä hyvin olla olematon. Koska tiedon haulla on sosiaalinen ulottuvuutensa, verkosto voi vaikuttaa merkittävästi päämäärättömän haahuilun tuloksiin.

Linkkiloikkiminen alkaa kun menet osoitteeseen, jossa on jotakin sinulle tärkeää ja päädyt etenemään aiheeseen liittyvien linkkien varassa jonnekin muualle. On mahdollista, että teet mahtavia löytöjä. Yhtä mahdollista on, että löydät itsesi kohdasta A.

En pidä linkkiloikkimista huonona harrastuksena, sillä se voi viedä todella mielenkiintoisiin maisemiin. Tärkeintä on, että tiedostat milloin sinulla on aikaa tällaiseen ja että olet varautunut sattumiin. Tarvitset verkkoselailun ja -lukemisen tueksi toimivan ja helppokäyttöisen linkkien tallennussysteemin. Linkki, jota ei ole saatu talteen on hyödytön linkki.

Taitava navigointi edellyttää ymmärrystä siitä, mistä minkäkin tyyppistä tietoa kannattaa hakea. Tiedonhakuhan ei missään nimessä ole pelkkää googlausta. Hakukoneiden parissa askarreltaessa on osattava muodostaa hakulausekkeita. Lisäksi tiedon hakijan on ymmärrettävä vaihtaa toimintatapaansa jos hän huomaa pyörivänsä ympyrää (kasvatustieteen kielellä: tarvitaan metakognitiivisia taitoja). Jyväskylässä tehtiin hiljattain väitöstutkimus lukiolaisten internetlukemisen taidoista ja tuloksista päätellen suurimmat puutteet olivat juuri taitavan navigoinnin käytännöissä. Tämä ei yllätä ja vastaa sitä mutu-tuntumaa, mikä minulle on muodostunut myös työikäisten aikuisten taidoista.

LUKEMINEN

A) Vilkuilu
B) Pikaluku
C) Tarkka tutkiminen

Vilkuilu on sivun arvioimista pääotsikon ja yleisilmeen perusteella. Se on myös oiva konsti seuloa pahimmat akanat, sillä jo sivun yleisilme voi kertoa omaa kieltään. Paljon voi esimerkiksi päätellä jos sivun tekstiä saa hakea suurennuslasilla deittisivumainosten joukosta. Pikalukua on ingressin ja keskeisten väliotsikoiden tutkiminen tai videon esittelytekstin lukeminen. A- ja B-kohtien perusteella aineisto voidaan joko hylätä, ottaa tutkittavaksi tarkemmin tai siirtää sen tarkka lukeminen myöhemmäksi tallentamalla itse aineisto (esim. pdf) tai tieto sen sijaintipaikasta (linkki). Jotta C-tasolle tulisi hyvää materiaalia, verkkolukijan on oltava kriittinen.

On myös huomattava, että toisinaan vilkuilu ja pikaluku riittävät, mutta syvällisen tiedon muodostaminen vaatii myös tarkkaa tutkimista. Taitavaan verkkolukemiseen kuuluu siis myös kyky arvioida millainen tietämisen taso on riittävä.

Mistä tahansa online-lukemisen vaiheesta aineistoa voi jakaa ja siitä voi käynnistyä keskustelu. Onko sitten väliä mistä lähtien pitää muut ajan tasalla? Toisaalta tarvitsemme sattumahdollisuuksia, jotta emme päätyisi elämään kuplassa. Toisaalta arvostamme hyviä kuratoijia. Pikalukuun tai tarkkaan tutkimiseen otettu tieto on jo seulottua, mutta entä se tieto, joka on itseni kannalta vain vilkuiltavaa, mutta joka voisi kuitenkin kaverille olla jotakin muuta? Verkkolukemisen sosiaalinen ulottuvuus vaatiikin tekemään myös jakamista koskevia päätöksiä: Missä kulkee hälyn ja arvokkaan tiedon raja.

Asiantuntija oppimassa ja verkostoitumassa

Monelle verkko on ajantasaisen tiedon runsaudensarvi ja oma nettipresenssi lähinnä sivuseikka. Jos kuitenkin toimit asiantuntija-ammatissa, näinä yyteeherkkinä aikoina kannattaa ehkä miettiä voisiko tehokkaan oppimisympäristönsä laittaa palvelemaan myös ammatillista verkostoitumista. Tässä kevyt tarkistuslista, jolla voit muokata verkkoläsnäoloasi palvelemaan molempia tarkoituksia:

1. Mitä kuvasi kertoo?
Valokuva helpottaa yhteyden syntymistä verkossa, koska ihmiset haluavat nähdä kenen kanssa ovat tekemisissä. Ammattikäyttöön otetussa kuvassa ei tarvitse pönöttää kuin olisi sementillä täytetty. Rento voi olla asiallinen. Jos kuitenkin haluat käydä vakavasti otettavasta asiantuntijasta, unohda Marge Simpsonilta tai Darth Waderilta lainattu pää ja ylisöpöt piirrosavatarit.

2. Onko profiilikuvauksesi suunnattu niille, joiden haluat löytävän sinut?
Useimmissa palveluissa on tila lyhyelle henkilökuvaukselle (bio tms.). Kerro siinä myös ammattiin liittyviä tietoja äläkä jätä itsestäsi kertomista pelkästään harrastusten varaan. Harrastukset kertovat ihmisestä työroolin sisällä, mutta jos tavoitteenasi on ammatillinen verkostoituminen, miksi et kertoisi mitä osaat ja mistä olet kiinnostunut. Vaikka olisit mitä salaisimmassa tuotekehitysprojektissa mukana, paljon jää sellaista, josta voit kertoa ja josta kertomista työnantajakaan ei voi kieltää.

3. Laatua vaatimalla käytät aikasi parhaiten
Jos haluat sosiaalisen median palveluiden tukevan ammatillista kehittymistäsi, pyri seulomaan kultajyvät huuhaa-akanoista. Jos käytät palvelua, jossa ihmisten tuottaman sisällön seuraaminen ei vaadi erityistä vastavuoroisuutta (Twitter, Google+), uskalla olla valikoiva. Seuraa alasi eturivin kulkijoita ja opit. Saat myös hyvää materiaalia jaettavaksesi (ks. kohta 4). Facebookissa ja vastaavalla periaatteella toimivissa yhteisöissä vastavuoroisuus voi edellyttää kompromisseja jo senkin vuoksi, että haluat ehkä pitää eri elämänpiirejä erillään. Käytännössä kuitenkin kaikissa palveluissa on työkalut, joiden avulla voit säädellä mitä jaat ja näet. Opettele käyttämään esimerkiksi Facebookin ja Twitterin listoja, Google+ -palvelussa perehdy siihen, miten piirit toimivat.

4. Osallistu edes joskus, mutta sitäkin säännöllisemmin
Vaikka liikkuisit verkkopalveluissa lähinnä omaa alaasi seurataksesi ja oppiaksesi, anna kuitenkin jotakin sen vastineeksi mitä saat. Kun löydät kiinnostavan tutkimusraportin, hyvän ohjesivun, käteviä työkaluja tms., kerro niistä muille. Anna apua, kun huomaat jonkun pyytävän sitä. Linkitys ja naseva kommentti silloin tällöin eivät syö mahdottomasti aikaa, mutta jäät mieleen kivana ihmisenä. Säännöllisyys on valttia. Et välttämättä pysty tai halua osallistua keskusteluihin joka käänteessä, mutta pyri antamaan itsestäsi pieniä elonmerkkejä suhteellisen tasaisin väliajoin. Parempi puoli tusinaa statuspäivitystä jaettuna tasaisesti viikon sisälle kuin kaksikymmentä tunnissa yhtenä iltapäivänä, jonka jälkeen pidät kuukauden tauon.

5. Netissäkin on tapakulttuuri (vaikka ei aina uskoisi)
Joidenkin tutkimusten mukaan verkossa sallitaan enemmän itsekehuskelua ja narsistisuutta kuin IRL, mutta jos haluat esiintyä fiksuna oman ammattisi osaajana, älä usko. Uutisoi muustakin kuin itsestäsi ja kerro uudesta työpaikasta ja mahtavasta tutkimushankkeesta vasta sitten kun on jotakin todellista kerrottavaa (=nimet sopimuksessa). Ja omaa työpaikkaa, pomoa, ikävää työkaveria tai kilpailijaa ei tietenkään solvata.

6. Olet originaalikappale, anna sen näkyä
Verkossakin autenttisuus ja johdonmukaisuus ovat valttia. Hyvä esimerkki tästä on minusta Lady Gagan ja Madonnan nettipresenssistä käyty keskustelu. Jälkimmäistä on arvosteltu etäisyydestä, mutta eikö ole parempi olla rehellisesti etäinen kuin feikisti sydämellinen? Roolin vetäminen on rasittavaa ja ellei siihen ole mitään syytä, pidä rooli niin ohuena kuin mahdollista.

(Ja tarkemmin ajatellen, miksipä yllä oleva lista ei sopisi myös omista asioistaan huolehtivalle pienyrittäjälle.)

Teknologia on eikä sinulta kysytä haluatko sitä

Kanadalainen Margaret Atwood (72) on erinomainen kirjailija ja muutenkin – tässä olen aivan samaa mieltä hänestä tehdyn haastattelun kirjoittajan kanssa  – eräs maailman mielenkiintoisimmista ihmisistä. Atwood on kaikkien tätinörttien tai ehkäpä jo mummonörttien ikoni, jonka koko persoona on keskisormennosto käsityksille siitä “minkälainen on seitsemänkymppinen nainen (ja menestynyt kirjailija)”.  Atwood on esimerkiksi innolla tukemassa yhteisöllisiä verkkokirjoitusprojekteja, vaikka yleensä perinteisessä kustannusmaailmassa menestyneet karttavat kaikkea tällaista - ollaanhan siinä mahdollisesti kaivamassa maata vakiintuneiden ja itselle edullisten rakenteiden alta.

Teknologiat ja niiden mukana tulevat muutokset jakavat meitä. Tämä jos mikään on huomattu: Jotkut ovat kiinnostuneita, jotkut sopeutuvat enemmän tai vähemmän maristen, jotkut etsivät turvallista katvealuetta odottaakseen, että taas tuokin kauhea menisi ohi. Kerron salaisuuden: Teknologinen kehitys ei mene ohi vaan uusilla asioilla on taipumus jäädä. Ne eivät aina jää sellaisena kuin ne alun perin esiteltiin, mutta lopulta ne väistämättä muuttavat tapaamme toimia. Voit valita amishien tien, mutta maailmaa vältellessäsi joudut myös rajoittamaan omaa elinpiiriäsi.

Kuvittele, että olet kaunokirjailija. Mikäli kirjojesi päähenkilöt elävät tässä ajassa, realistista kuvausta tuottaaksesi sinun pitää huomioida teknologia. Näin Atwood:

Every time a new technology enters society if you are writing realistically you have to take account of that. Have you seen “Dial M for Murder”? There’s a ringing telephone in it that’s central to the plot. That wouldn’t happen now, because those people would have cell phones. Cell phones now become something in fiction that you have to have account of. In today’s world. If you are writing about a person being pursued, they are not going to use their cell phone unless they are a total dimwit. They are going to steal someone else’s or obtain a pre-paid phone. Every time technology changes, it changes what people in the plot can do.

Kysymykseen “Miten näet Webin muuttavan lukemista ja kirjoittamista” Atwood vastaa toteamalla, että nehän ovat muuttuneet vähän väliä. Uudenlainen menetelmä muuttaa väistämättä vanhoja tekemisen käytäntöjä: Gilgamesh-tarun nakuttelu taltalla kiveen oli aivan erilaista kirjoittamista kuin julkaisu verkkoon ja taatusti eroa on myös siinä miten tuotos luetaan. Se mitä tästä seuraa ovat muutokset: “Verkko horjautti Suosikin hautaan”. Sisällöltään suhteellisen neutraali artikkeli, mutta eikai vain otsikon taustalla hääly ajatus demonisesta netistä?

Maailma ei pysähdy, mutta siihen mihin se on menossa voi yrittää vaikuttaa ja se taas vaatii aktiivista mukanaolemista. Silmien ummistaminen ja vetäytyminen eivät ole rakentavin valinta. Jos lilluu meressä surffilaudan päällä, aallon tullessa on paras yrittää pysytellä mukana. Laudalta ei ainakaan kannata kierähtää pois siinä luulossa, että aalto menee ohi ja meri pysyy siinä kohdassa muuttumattomana.