Minä teknologiariippuvainen

Vietin viime viikolla talvilomaa Lapin hangilla. Torstaista lähtien iPhone kieltäytyi käynnistymästä tai etenemästä aloitusnäyttöä pidemmälle, mistä seurasi joitakin pienehköjä käytännön ongelmia, mutta myös oman toiminnan tutkiskelua: Missä määrin ja millä tavalla olenkaan riippuvainen älypuhelimestani?

Puhelinongelma sinällään ei ollut iso juttu työasioiden hoitamisen kannalta, sillä se ilmeni torstai-iltana ja jäljellä oli enää yksi työviikon päivä. Yleensähän yrittäjän kuitenkin kannattaa huolehtia tavoitettavuudesta vaikka ei ihan online päivystäisikään. Nytkin olin määritellyt sähköpostitileilleni lomaviestin, jossa pyysin kiireellisissä asioissa lähettämään tekstarin tai soittamaan. Jo tiistaina menomatkalla tuli tekstiviestikysely webinaarin pitämisestä niin lyhyellä varoitusajalla, että ellei minua olisi tavoitettu, olisi varmaankin pyydetty jotakuta muuta. Vahinko ei olisi ollut mahdottoman suuri, mutta sattumalta toivotut ajankohdat olivat vapaina ja aihekin tuttu, joten mieluusti sovin asiat siltä istumalta. Ja mistäs sen menetetyn tilaisuuden vahingon määrän loppujen lopuksi tietää, kaikkihan vaikuttaa kaikkeen.

Perheeseen liittyvissä hätätapauksissa tavoitettavuus oli kunnossa. Kotona oleviin koiravahteihin pystyttiin pitämään yhteyttä mieheni puhelimella ja jos esimerkiksi vanhemmillani tai veljelläni olisi ollut jotakin kiireellistä asiaa, he olisivat ymmärtäneet soittaa hänelle.

Twitteriä en paljonkaan käytä lomilla, nytkin tviittasin vain kertoakseni napapiirin ylityksestä. Puhelimeni oletusasetuksin Facebookin statuspäivitykset näyttävät tavoittavan tasapuolisesti kaikki naamakirjakaverini, joten osa heistä olisi luultavasti pitänyt viestejäni lähinnä turhanpäiväisenä spämmäyksenä. Joitakin ehkä olisi huvittanut lukea kommenttejani Luton päivätuvan puolikesyjen lapintiaisten ja kuukkeleiden touhuista - sellaista "ei välttämätöntä, mutta mukavaa" viestintää.

Vaikka äkkinäinen voisi päätellä toisin, tunnustan kuitenkin olevani teknologiariippuvainen. Olen sitä siksi, että 1) haluan olla ja 2) olen oppinut olemaan sellainen.

En juokse ensimmäisenä uusien asioiden perässä vain siksi, että ne ovat uusia, mutta olen kuitenkin sitä ihmistyyppiä, joka haluaa ottaa uusia asioita käyttöönsä jos ne tuntuvat sopivan. Paljon olenkin löytänyt sellaista, josta on apua, hyötyä ja iloa. Matkalla ei ollut mukana esimerkiksi lintukirjaa vaan se oli puhelimessa. Samaten puhelimessa oli monenlaisia muistilistoja yms. ideanpoikasia tekstitiedostoina, jotka nyt ovat kadonneet jonnekin ties mihin. Puhelimen toimintakuntoon saaminen vaati nimittäin sen verran ronskeja otteita, että paljon asioita katosi synkronoinneista ja varmuuskopioinneista huolimatta. Seuraava itselleni asettamani oppimistehtävä muuten on: Tarkista, oletko varmasti perehtynyt kunnolla kaikkiin varmuuskopioinnin mahdollisuuksiin.

Olen myös oppinut olemaan riippuvainen siitä, että saan hoidettua kaikenlaisia asioita verkon välityksellä. Tämä riippuvuus kuitenkin vaatii sen, että asiat toimivat. On silmiä avaavaa keskustella pohjoisen matkailuyrittäjien kanssa: Maksukortinlukijan vitkastelua joutuu pahoittelemaan, puhelinkeskustelu saattaa joinakin päivinä edellyttää sitä, että pysyy liikkumatta tietyssä paikassa. Meillä Suomessa! Tietoyhteiskunnassa, jossa jopa laajakaistayhteyden pitäisi nyt olla perusoikeus samalla tavalla kuin puhelinpalvelut ja posti. Kaikesta päätellen edes puhelinpalvelut eivät välttämättä toimi kunnolla kaikkialla. Lähestyvät vaalithan tässä tulevat väkisinkin mieleen ja se, että pitäisi saada tekijöitä tyhjänpuhujien tilalle.

Taisteluni iPhonen henkiinherättämiseksi poikii luultavasti vielä toisen postauksen jossa kerron tarkemmin ongelmasta ja siitä mitä tein sen korjaamiseksi. Tietoa nimittäin löytyi, mutta se piti hakea sieltä sun täältä ja ehkä tekemisistäni kertomalla autan jotakuta toista säästämään vaivannäössä! Odotetaan kuitenkin vielä muutama päivä niin nähdään auttoiko korjaus todella.