Lohdutonta ja sosiaalisesti kyvytöntä nettielämää

Me paljon verkkoa käyttävät ihmiset olemme epäsosiaalisia mörköjä. Hyvät ja sosiaaliset ihmiset viettävät paljon netitöntä aikaa läheistensä kanssa vai miten se nyt meneekään. Lukekaa nyt miten lohduttoman eristynyt on minunkin tyypillinen päiväni:

Herään puoli kuudelta ja lähden koirien kanssa aamulenkille. Tuplaespresson päälle tehtyä maitokahvia latkiessani silmäilen iPadilla Facebookia ja heitän muutaman kiintoisan linkin Instapaperiin myöhemmin luettavaksi. Niin ettäkö äärimmäistä hörhöilyä mennä Facebookiin heti aamulla? No hyvänen aika, suurin osa amerikkalaisista on hereillä kun minä nukun ja isot softatalot sieltä päin tykittävät linkkejä minkä ehtivät. Facebookista samoin kuin LinkedIn-ryhmien kautta olen löytänyt monta hyötyartikkelia, joiden avulla olen ratkaissut ihan elävien ihmisten todellisia ongelmia. Peukutan ja kommentoin myös parin kaverin statuspäivitystä.

Siirryn työpöytäni ääreen, luen sähköpostit ja kurkistan Twitteriin. Twitterissä odottaa DM newyorkilaiselta koodaajalta, johon olen tutustunut Twitterissä, kuinkas muutenkaan. Viestissä on linkki kaverin uusiin kalliokiipeilykuviin, joita hän on tuunaillut photoshopilla. Upeaa! Toinen Twitter-kaveri Englannista näkyy myöhään illalla lähettäneen linkin työkaluun, jollaista oli huomannut minun etsiskelevän. Facebookissa ystäväyrittäjä Saarijärveltä kysyy neuvoa ja vastaan hänelle saman tien.

Jätän viestimet, koska minun pitää olla asiakkaan luona kymmeneltä. On meikattava ja vedeltävä suoristusrautaa hiusten läpi. Laukku on pakattu jo edellisenä päivänä, koulutuksessa käytettävä materiaali on lähetetty Dropboxiin - asiakkaan yhteyshenkilö nimittäin jakaa kanssani inhon mammuttimaisiin sähköpostiliitteisiin.

Asiakkaan luona sujuu hyvin. Käymme lounaalla. Joku kehaisee blogiani, jonka kautta minua muuten oli keksitty kysyä kouluttamaan. Lounasseurue pohtii, että mitä kummaa sillä Twitterillä voisi tehdä. Näytän iPhonella mitä kaikkea Twitterissä on parhaillaan meneillään. Asiakas sanoo: "Me kyllä vielä tilataan sulta koulutusta noihinkin juttuihin."

Tulen kotiin kahden jälkeen ja käyn läpi sähköpostit. Yhteistyökumppanit näkyvät merkinneen Doodleen sopivia tapaamisaikoja - hienoa, asiat ovat edenneet vaikka en ollutkaan moneen tuntiin tavoitettavissa.

Alan kaappailla kuvia edellisenä päivänä kirjoittamiini kirjansivuihin. Haluan saada kuvakaappaukset nopeasti alta pois, joten paras pitää huomio jämäkästi yhdessä asiassa. Suljen siis kaikki viestihärpäkkeet, vain Spotify saa soittaa Bachin Goldberg-variaatioita - erinomaista työmusiikkia.

Tulee aika lähteä joogatunnille. Ryhmässäni on mukavia ihmisiä, joista osan kanssa pidetään yhteyttä Facebookissa, kuten muidenkin harrastusten parissa tutuksi tulleiden eri puolilla maata asuvien kavereiden kanssa. Joogaa on nyt ollutkin ohjelmassa paljon, viikonloppukin meni joogaintensiivissä.

Tulen kotiin ja lähden saman tien koirien kanssa lenkille. Törmään naapuriin, jonka kanssa juttelen vähän aikaa. Sisälle tultuani laitan saunan lämpiämään, ruokin koirat ja selailen syötteenlukijaa iPadilla. Linkitän pari artikkelia Twitteriin ja kun löydän jutun, jonka aiheesta voisi kirjoittaa oman blogipostauksen, luonnostelen muutaman ajatuksen ylös. Otan myös talteen linkkejä valmisteilla olevaa webinaaria varten. Kommentoin hyvää blogikirjoitusta ja seurustelen hetken kaverin kanssa, joka huomaa minun olevan samaan aikaan Facebookissa.

Sitten tulee tytär tanssitunnilta ja mies ratsastustunniltaan. Saunakin on jo lämmin. Verkkokansalaisen päivä on illassa.

Ajatus kirjoittaa tämä syntyi Anja Alasillan postauksesta Viisi syytä varoa visusti somea, ks. etenkin kohdat 1 ja 5. Kommentissa on sanottu oikeastaan tärkein:

"Voi olla, että yhteisyys netissä on mahdoton ymmärtää tai hyväksyä, ellei sitä ole itse kokenut."

Myös Mannisen Mikko on käsitellyt kasvotuksin vs. verkossa kommunikoinnin teemaa: Naamatusten keskustelu ja kotimainen kännykkä.