Tyrkytyksen sijaan avoimuutta ja auttavaista asennetta

Edellisesssä postauksessa kirjoitin avoimuuden ja jakamisen tuskasta. Twitteristä tulleissa kommenteissa @perttutolvanen huomautti, että avoimuus on ihmisen ominaisuus, jakamisen voi oppia. Totta, tämänhän psykologian piirreteoriatkin vahvistavat. Mutta kun avoimuuden ilmenemistä sitten alkaa tarkastella käytännössä, se osoittautuu piankin yhtä epämääräiseksi käsitteeksi kuin ihmisen sosiaalisuus. Jälkimmäisessä minua on hämmentänyt se, että sosiaaliseksi sanotaan usein sellaisia ihmisiä, jotka valtaavat tilan muilta omalla äänellään ja omilla hauskoilla (?) sattumuksillaan. Mitä sosiaalisuutta muka on kailottaa tauotta itsestään? Sehän on huonoa käytöstä ja pelkkää itsekeskeisyyttä. Arkipuheen "sosiaalisilla tyypeillä" ei välttämättä ole sosiaalisia taitoja lainkaan.

Kun puheeksi tulee sosiaalinen media, mikä nykyään tapahtuu aika usein, mainitaan yleensä avoimuus jonkinlaisena suotavana moodina ja siitä puhutaan aivan kuin se jotenkin automaattisesti seuraisi sitä, että on otettu tili jossakin palvelussa tai ryhdytty bloggaamaan. On avartavaa seurata yrittäjien/yritysten Twitter- tai Facebook-tilapäivityksiä sekä blogeja muutaman päivän ajan. Kokemus saa suoraan sanoen epäilemään, että keisarilla ei ehkä olekaan uusia vaatteita vaan hänet on taas kerran päästetty kylille kelteisillään. On toki avoimuutta, mutta paljon on pelkkää perusnokittelua. Ehkä tosiaankin on kyse vain erilaisista ihmistyypeistä?

Avoimuus ei ole sama kuin olla äänessä

Avoimuutta ei minusta ole salaperäisesti vihjata miten on niin cooleja juttuja tiedossa, mutta näistäpä ei nyt vielä kerrotaan. Ilmeisesti kyse on jätetyistä tarjouksista tai meneillään olevista neuvotteluista. So what, yrittäjyyteen kai itsestään selvästi kuuluu se, että tarjouksia jätetään ja neuvotteluja käydään. Tästä asiantilasta vihjaaminen ei nyt erityistä avoimuutta osoita. Lähinnä se on sulkapeitteen pörhistelyä kilpailijan edessä.

Avoimuutta ei myöskään osoittane hihkaisu Facebookissa viikon välein, että osta osta hyvä ihminen tämä minun hieno tuotteeni, ja viettää ne loput 6 päivää viikosta hiljaiseloa. Jos muuta ei halua tehdä, olisiko parempi lopettaa Facebook-tili?

Entäpä jos edes joskus tarjoaisi ratkaisuehdotuksen johonkin pieneen pulmaan, vaikka siitä ei pääsekään kirjoittamaan laskua ja vaikka sen kuka tahansa voi lukea? Olen seurannut kiinnostuneena Facebookissa Suomen Pienyrittäjäin Mainistoimiston SPYMin perjantai-iltapäivien kyselytuntia. Jos ei tällainen osoita avoimuutta, mikä sitten? Jos yleensäkin etsii yhteistä nimittäjää esimerkiksi lempiblogeistaan, päätyy hyvin pian siihen, että avoin ja auttavainen asenne on se, joka saa palaamaan takaisin uudelleen ja uudelleen. Tietenkään ongelmanratkaisutyyppiset julkaisut eivät sovi kaikille yrityksille, mutta sisältöformaatteja ja julkaisutapoja on niin paljon, että jokaiselle löytyy varmasti itsensä näköinen. Esimerkiksi Ordinaren Maria on joskus laittanut Facebook-sivulleen valokuvia ennen/jälkeen raivauskeikan. Mukava tapa. Näkee selvästi, että tuo ihminenhän on saanut todellisen muutoksen aikaiseksi.

Avoimuutta voisi myös olla pelkästään jonkin asian ihmettely vaikka vastausta ei olisikaan sillä hetkellä olemassa. Ihmettelyhän voi olla merkki aivotoiminnasta, jota oppimiseksi kutsutaan ja oppiva yrittäjä on todennäköisesti myös osaava yrittäjä. 90-luvulla ihmisiin tuntui vetoavan se, että vihaiset evankelistat tulivat seminaareihin haukkumaan kuulijansa pystyyn. Joskus tulee eksyneeksi blogiin, jonka henkinen koti taitaa olla vielä menneellä vuosikymmenellä: Postaukset ovat besserwissermäistä maanista räksytystä, johon ei todellakaan huvita edes kommentoida. Eikä bloggaaja koskaan, ei taatusti koskaan myöntäisi sitä mahdollisuutta, että hän on väärässä tai kertoisi muuttaneensa käsitystään jostakin asiasta. Jos siis bloggauksen perusteella etsii asiantuntijaa, maaninen räksyttäjä kannattaa kiertää kaukaa, koska hän ei nähtävästi opi yhtään mitään. Positiivista tietysti on, että hän näyttää tämän avoimesti.