Ajattelulla ajan ja somenhallintaan

Odottelin viikonloppuna kovasti uutta Twitteriä. Olen utelias ja olisin halunnut kirjoittaa uutukaisen testaamisesta blogipostauksen. Ilmeisesti uutta käyttöliittymää ei niin vaan jaellakaan – tai sitten kerta kaikkiaan olen Twitterille vihonviimeistä rupusakkia.

Piti siis lähteä hakemaan blogikirjoituksen aihetta muualta. Anja Alasillan Vaikuttavaa-blogin kirjoitus Lopettaisinko visertelyn oli ilmeisesti eräänlainen Twitter-uran välitilinpäätös tuhannetta tviittiä odotellessa. Kirjoitus yllytti tarkastelemaan kriittisesti myös omaa some-elämää.
Tiedätkö varmasti mitä tahdot ehtiä tekemään?
Olen viime aikoina ajatellut paljon ajankäyttöä, tavoitteellisuutta ja hyvää elämää. Anjan kirjoituksesta tarttuisin erityisesti seuraavaan:

Vanhan hokeman mukaan ihminen ehtii tehdä sen mitä todella tahtoo. Yhtenä syysiltana tässä hiljattain yritin saada selvää, mihin minä tahdon aikani lähiaikoina käyttää. Tuollainen pohdinta pysähdyttää aina; saattaa se synnyttää pienimuotoisen kriisinkin, mikä on yksinomaan terveellistä.

Kun itse ryhdyin miettimään kaikkea mikä pitää tehdä elääkseen, levätäkseen sekä tietysti myös uutta oppiakseen ja ajan tasalla pysyäkseen, tekemisen määrä näytti paljolta. On tullut otetuksi vastuulle monenlaista somerutiinia. Uuden oppiminen ja uusien ideoiden kehittäminen vaatisi enemmänkin tavoitteellista ja keskittynyttä lukemista ja tekemistä. Asiakkaiden kanssa sovitut työt pitää saattaa valmiiksi ajallaan. Ja minä olen vielä sitä sorttia, joka alkaa hyppiä seinille ilman riittävää liikuntaa puhumattakaan siitä, että koirani tarvitsevat ohjattua tekemistä. Olenko siis epäuskottava, jos toisinaan olen kokenut someväsymystä muunlaisesta väsymyksestä puhumattakaan? Minunhan pitäisi kuitenkin osata neuvoa muille parhaita käytäntöjä, joilla välttyä tukehtumasta jäsentelemättömään hälyyn tai sekoamasta moniajovaatimusten edessä?
On pakko ottaa huomioon sellainenkin mahdollisuus, että kokemus tekemisen määrän paljoudesta johtuu vain omasta laiskuudestani – ehkä olen vain ollut tekevinäni priorisointeja mutta todellisuudessa olen vältellyt sitä. Turhaan eivät viisaat kehota varaamaan erillistä aikaa kalenterista ajattelulle. Järjestelmällinen ajattelu on kovaa työtä ja sitä on mahdollista välttää antamalla itsensä ajautua näennäispuuhasteluun, jota on helppo kehittää esimerkiksi kotitöistä (niillähän ei ole loppua eikä alkua) tai istahtamalla tietokoneen eteen ja avaamalla umpimähkään jokin sosiaalisen median palvelu.
Ihminen kyllä ehtii tehdä sen mitä tahtoo, mutta tahtomisen kohde pitää ensin selvittää. Omien tahtomistensa selvittelyä voi vältellä vaikka siksi, että toisinaan prosessi nostaa pintaan asioita, jotka tulisivat vaatimaan luopumista jostakin, riskinottoa tms. epämiellyttävää, joka keinuttaa venettä. Mukavuudenhalu on kehittymisen suurimpia esteitä! Tosiasia kuitenkin on, että vasta sen jälkeen kun tietää mikä on tärkeintä juuri nyt, tietää mikä on tärkeää verkkopalveluiden äärellä ja tästä saadaan esimerkiksi kriteerit tiedon suodattamiselle.

Virta vie, vikisetkö vain?
Sosiaalisessa mediassa mukana oleminen ei pitkään aikaan ole ollut mikään to be or not to be -valinta, tässä olen Anjan kanssa samoilla linjoilla. Minua on jopa alkanut ärsyttää joidenkin väninä siitä miten heillä on olemassa "muutakin elämää" ikään kuin siinä vihjattaisiin, että virtuaalinen läsnäolo on elämälle vastakkainen asia. Nettielämä ja IRL syksyisessä ruskametsässä retkeillen ovat yhtä ja samaa ihmisten maailmaa joskin vain sen eri ilmenemismuotoja. Näiden välillä tehdään päivittäisiä valintoja, ainakin itse haluan pitää maastossa kulkemisen 100 % tässä ja nyt -kokemuksena, ei tulisi mieleenkään ryhtyä tviittaamaan siitä reaaliajassa, sikäli kuin se edes ketään kiinnostaisi.
Kun asiat kehittyvät, yleensä uusi rakentuu aikaisemman päälle tai uudella ryhdytään tekemään jotakin asiaa, joka itsessään ei ole uusi, kuten nyt esimerkiksi kommunikointi. Kehitykseen kuuluu myös se, että asiat ja niiden suhde toisiinsa muuttuu. Vanhaa ei voida ottaa muuttuneesta kokonaisuudesta irralleen, koska maailma on jo toinen eikä vanha toimisi sellaisenaan. Ei kerta kaikkiaan ole mahdollista resetoida maailmaa tiettyyn kehityspisteeseen X, jossa ei vielä ollut rautatietä, televisiota, internetiä tai Facebookia. Virran mukana siis mennään, mutta viisas opettelee melomaan – ellei satu olemaan somepyöriäinen.