Kuluneen kesän aikana olen kuullut, nähnyt ja lukenut asioita, joiden vuoksi minusta on paikallaan aloittaa blogin syyskausi lyhyellä tarinalla. Tarina on ilmeisesti hindulaista alkuperää, mutta aihe on universaali: Miten suhtautua erilaisuuteen sitä kunnioittaen.
*****
Joka päivä maanviljelijä meni joelle kahden ruukun kanssa hakemaan vettä. Ruukut hän oli kiinnittänyt olkapäillään olevaan aisaan. Oikealla puolella oleva ruukku oli uusi ja hieno. Vasemmalla puolella oleva ruukku oli vanhempi ja sen kyljessä oli halkeama. Kaikki uuteen ruukkuun kaadettu vesi tuli perille saakka. Vanhemman ruukun kyljessä olevasta halkeamasta vuoti vettä.
Näin elettiin kahden vuoden ajan päivästä toiseen. Pieni vanha ruukku oli kovin pahoillaan: ”Hävettää olla tällainen”. Eräänä päivänä se sanoi maanviljelijälle: ”Haluan pyytää anteeksi. Teen vain puolet siitä mitä tuo toinen, koska kyljessäni on halkeama ja vettä valuu ulos koko ajan. Sinun pitäisi hankkiutua minusta eroon.”
Maanviljelijä sanoi: ”Älä sure. Katso taaksesi. Näetkö nuo kauniit kukat polun varrella? Ne ovat sillä puolella, jolla kannan sinua. Olen koko ajan tiennyt, että sinulla on aivan erityinen piirre ja juuri siksi kylvin kukkien siemeniä polun varrelle. Sinä olet kastellut kukat samalla kun olemme kulkeneet polkua pitkin. Sinun ansiostasi saan tuoreita kukkia joka päivä kotiini. Kiitos, pieni ruukku. Olet jotakin aivan erityistä.”
Vähiten ei tämänpäiväisen aiheeni valintaan ole vaikuttanut Sydän paikaltaan -blogi. Se on rohkea avaus ja haluan tällä kirjoituksella osoittaa antavani tukea sen kirjoittajalle. Kehitysvammaisen ihmisen omainen ei kovin usein rohkene astua omalla nimellään esiin puhumaan epäkohdista. Anonyymikeskustelu on kuitenkin jo pitkään sabotoinut omaa uskottavuuttaan ja on nykyisellään lähinnä parodia itsestään. Uskonkin, että vain omalla nimellään esiintyvän on mahdollista saada äänensä kuuluviin ja tässä mielessä toivon Sydän paikaltaan -blogin toimivan rohkaisevana esimerkkinä muille.
Todella ihastuttava tarina! Tätä pitäisi kantaa mukanaan jatkuvasti, sillä elämässä on niin monia hyvää tekeviä vuotavia ruukkuja, mutta mielen kaihi piilottaa katseelta kukat.
VastaaPoistaKiitos sinulle!
Ihana tarina. Todella. Kiitos, kun kerroit sen.
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Kiitos! Tästä tuli hyvä mieli. :)
VastaaPoistaTätä kertomusta paremmin ei erilaisuuden rikkautta voi kuvata! Ihmisellä voi olla tärkeä tehtävä, vaikka sen tuloksia ei voisikaan mitata kvartaalitalouden mittareilla.
VastaaPoistaKiitos kommenteista. Mietin pitkään kuuluuko tämän tapainen kirjoitus blogini "linjaan", mutta jotkut asiat ovat sen verran suuria, että tuollaisia linjauskysymyksiä ei ehkä kannata pitkään miettiä.
VastaaPoistaIhana tarina. Lainasin tarinan FB:sivuuni. Lukijajoukko on pieni, mutta jokainen tietää miltä tuntuu kun perheessä/suvussa on vajaakykyinen. Ja jokainen osaa antaa suuuren arvon juuri näille henkilöille!!
VastaaPoistaKiitos tarinastasi Hannele
VAlitsin siis anonyymi, koska en osaa muuta.... en ymmärrä noita googletilejä yms. Mutta nimeni on Hannele Parviainen, kiitin siis edellisssä kirjoitusta ja lainasin sen omaan FB:sivuuni. Likijoita vähän, kaikilla kokemusta vajaakykyisestä omaisesta ja kunnioitus suuri. Löysin sivuillesi Kun luin sivustoa " sydän paikallaan".
VastaaPoistaOle hyvä, mukava että tämä viehättävä tarina rohkaisee ja innostaa edelleenkin, peräti kaksi vuotta julkaisemisensa jälkeen. Maailmassa tarvitaan monenlaisia ruukkuja.
VastaaPoista