Blogi jää kesätauolle, mutta syksyäkin suunnitellaan

Olen laittanut jo Facebook-vinkit sekä Tiedon kuvia -blogin kesätauolle ja lienee terveellistä laittaa tämäkin blogi hetkeksi syrjään. Lisää kirjoituksia Tuolin ja näppäimistön välistä on luvassa taas elokuussa, viikolla 33.

Ennen kuin romahdan puutarhatuoliin dekkareiden pariin, kerron vielä Terveisiä tietoyhteiskunnasta -taksvärkistä, jossa olen mukana. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että Anja Alasilta haastoi aikaisemmin keväällä joukon sosiaalisen median ja ict-alan kouluttajia ja konsultteja tekemään koulutuspäivän ilmaiseksi jossakin oppilaitoksessa. Jokaisen haastetun on myös toivottu haastavan edelleen muutama muu tuntemansa kouluttaja. Hanketta varten on perustettu Facebook-sivu, jossa ylläpidetään myös listaa hankkeessa mukana olevista kouluttajista (jos siis olet saanut tällaisen haasteen ja haluat olla mukana, käy tarkistamassa, että nimesi on listassa). Lue myös: Taksvärkistä tulee totta

Itselleni ei vielä ole sovittuna kohdetta ensi syksylle ja päätin kokeilla löytyisikö sopiva koulutusryhmä blogini kautta. Jos luet tätä ja olet jonkin Jyväskylän alueella toimivan oppilaitoksen palveluksessa (tai joku tuttusi on) ja mielessäsi on sopiva ryhmä, ota yhteyttä esimerkiksi verkkosivuni kautta.

Koska olen aikuiskouluttaja, tekisin tietysti kaikkein mieluiten töitä aikuisten parissa – käytännössä tämä siis tarkoittaisi aikuisopiskelijoita tai mahdollisesti jopa oppilaitoksen opettajista koostuvaa ryhmää.

Taksvärkin puitteissa on siis tarjolla päivä maksutonta koulutusta esimerkiksi internetin ja sosiaalisen median työvälineiden käytöstä. Koulutuksen sisällön voi toki valita muistakin koulutusrepertuaariini kuuluvista aiheista, mutta tarkoitus ei ehkä ole, että jo valmiiksi osaavat syventävät taitojaan maksutta. Annetaan tilaisuus niille, jotka haluavat päivittää taitojaan tai opetella niitä ihan alkutekijöistä lähtien.

Mukavaa kesää kaikille!

Pohdintoja kouluttajan manuaalia lukiessa

Joskus keväällä Kosken Reetta jätti viestin Facebook-seinälleni, että meidän molempien blogit on mainittu Katleena Kortesuon Avaa tästä. Käytännön käsikirja kouluttajalle -teoksen lähteiden joukossa. No pitihän sellainen kirja etsiä käsiinsä ja olen iloinen siitä, että niin tein. Kirja antoi enemmänkin kuin sen egohivelyn, että joku on pitänyt blogiani hyödyllisenä.

Heti alkusanoissa törmäsin tuttuun ongelmaan eli kouluttamisen teorian ja käytännön eroon. Katleena kertoo, ettei ole opiskellut kouluttamista päivääkään, mutta lukenut kyllä alan kirjallisuutta ja todennut viisaudet arjessaan usein paikkansa pitämättömiksi. Minulla taas on yliopistotutkinto, jonka pääaine liittyy kouluttamiseen ja samalla tavalla koen, että teoriatieto on joskus hämmästyttävän kaukana käytännöstä. Muistan kun aloittelevana kouluttajana lähdin tekemään aikuiskasvatuksen perusopintoja ja totesin ensimmäisten luentojen jälkeen oman toimintani kaipaavan remonttia. Olin siihen saakka saanut hyvää palautetta koulutuspäivistäni ja voi kauhistus: kun ryhdyin soveltamaan uusia oppeja, palautteet romahtivat. Taso palasi kun lopetin teorian kuuntelemisen. Ensimmäinen kantapään kautta opittu oli siis se, että kouluttamaan oppii parhaiten käytännön työssä. Sittemmin olen todennut, että oppimista koskevasta teoriatiedosta voi ammentaa paljonkin, mutta suodattimeksi tarvitaan kokemusta ja omaa ajattelua.

Avaa tästä on kirjoittajan mukaan tarkoitettu niille, jotka kouluttavat oman työnsä ohella. Silti pitkään koulutustyötä tehnytkin saa siitä paljon. Kirja voisi olla erityisen terveellistä luettavaa niille kouluttajille, jotka 15 vuotta työtään tehneenä kyllä tietävät ja osaavat - ainakin omasta mielestään. Erityisesti pidin siitä, että kouluttajaa rohkaistaan olemaan oman itsensä näköinen. Sain kerran koulutuspäivästä palautetta näillä sanoilla: "Rauhallinen kouluttaja, ei kovin räväkkä." Otin tämän ensin positiivisena mainintana, mutta sitten heräsi epäilys: oliko palaute sittenkään hyvä? Tekikö osallistujan mieli tuoda peili kasvojeni eteen nähdäkseen höyrystyisikö se? Onko rauhallisuus huono puoli ihmisessä aikana, jolloin kaiken pitää tapahtua nopeammin ja nopeammin – pitäisikö siis uskottavan kouluttajankin puhua niin nopeasti, että kuulostaa pikkuoravalta. Katleenan mukaan ei eli jos kokee olevansa enemmän viileän rauhallinen kuin räväkkä, parasta jatkaa omaan tyyliin sopivalla linjalla ja kehittää itseään siitä lähtökohdasta – itsensä kehittämistähän kukaan kouluttaja ei voi lopettaa.

Esitysgrafiikkaa käsittelevä osuus tietysti kiinnosti ja siinä kohdassa totesin, että kovinpa kirjoittajalla on synkkä kuva kyseisestä työvälineestä. "Jos päätät kaikesta huolimatta käyttää dioja" pitää sisällään ajatuksen, jonka mukaan diaesitys olisi aina huonompi vaihtoehto. Näin ei suinkaan ole, mutta esiintyjien pitäisi rohkeammin opetella jättämään diaesitykset pois silloin kun ne eivät ole tarpeellisia. Diaesityksiä käytetään paljon henkisinä kainalosauvoina ja julkisina lunttilappuina. Pahinta on, että näin tekevät luulevat ettei tätä huomaa, mutta huomataanhan se ja taas vahvistetaan käsitystä, että esitysgrafiikka ei voi olla mitään muuta kuin kelvotonta. Se mitä Katleena on kirjoittanut esitysgrafiikan käytöstä, kuvastaa valitettavan yleistä PowerPoint-kulttuuria. Esitysgrafiikka voisi olla tehokkaampi ja toimivampi työkalu mikäli sen ei annettaisi elää omaa elämäänsä.

Suosittelen! Kirja on hyvä henkinen tuki aloittelevalle kouluttajalle, mutta palauttaa kokeneemmankin konkarin maan pinnalle.

Myös Reetta Koski on kirjoittanut blogiartikkelin samasta teoksesta.

Töitä pilvessä

Äskettäin julkistettiin Microsoft Office 2010 -toimisto-ohjelmapaketti, johon liittyen saataville tulivat myös selainpohjaiset Microsoft Office Web Apps -sovellukset. Kokonaisuus sisältää selainversiot Wordista, Excelistä, PowerPointista ja OneNote-muistikirjasovelluksesta.

Sovelluksia pääsee käyttämään Windows Live -tunnuksella. Tunnuksen mukana saa 25 Gt maksutonta tallennustilaa SkyDrivessa ja monta muuta palvelua, mm. Hotmail-sähköpostitilin. SkyDriveen tallennettujen tiedostojen käyttöoikeuksia voi jakaa usealle käyttäjälle ja luvataan jopa, että käyttäjät voivat muokata dokumentteja samanaikaisesti.

Web Apps -sovellusten periaate on tuttu Google Dokumentit -sovellusten käyttäjille. Kyseessä on vastaavanlainen "pilvipalvelu", jollainen alkaa olla välttämättömyys kaikille niille, jotka tekevät töitä erilaisissa projekteissa fyysisesti kaukana toisistaan olevien työkavereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Joillekin Office Live Workspace saattaa olla työympäristönä tuttu, mutta on huomattava, että Web Apps ei ole tämän päivitys. Office Live Workspace on lähinnä selainpohjainen Office-paketin laajennus, joka vaatii paikallisesti asennetut ohjelmat toimiakseen. Microsoft Office Web Apps on sen sijaan aito pilvipalvelu, jota pääsee käyttämään vaikka ei eläissään olisi asentanut itselleen yhtäkään versiota Microsoft Officesta. Maksuton ns. kuluttajaversio toimii mistä tahansa selaimella käytettynä, yrityskäyttäjille on saatavilla vastaavat sovellukset SharePoint-ympäristöön muokattuina.

Tällä hetkellä Microsoft Web Apps -ympäristö on englanninkielinen. Myöhemmin sovelluksista on luvassa myös suomenkieliset versiot.

Tämä on nyt toinen blogikirjoitus, jonka olen tehnyt Wordin selainsovelluksella. Ensimmäistä kirjoitin Windows XP -koneella ja Google Chrome -selaimella. Tätä kirjoitettaessa alla hurisee Windows 7 ja selaimena on Firefox. Kirjoittaminen on sujunut eikä hidasteluja tai pysähdyksiä ole ilmaantunut. Käyttökokemus on hurja hyppäys parempaan päin Office Live Workspacen kanssa saaduista kokemuksista. Sehän jäi lopulta omaan ylhäiseen rauhaansa juuri hidastelun ja tahmaamisen vuoksi. Aamulla tein kaverin kanssa muutaman pikaisen tiedostonjakokokeilun, jotka onnistuivat suurimmaksi osin. Tosin logiikka ei tainnut vielä avautua meille jokaista detaljia myöten, sillä luulimme esimerkiksi antaneemme toisillemme muokkausoikeudet yhteiseen diaesitykseen, mutta yhteiseditointi jäi kyllä tekemättä. Asiaa kuitenkin selvitellään ja muutenkin on aikomuksena kirjoittaa näistä vielä lisää.

Paikallisesti asennetuista Microsoft Office 2010 -sovelluksista voidaan tallentaa tiedostoja suoraan SkyDriveen samaan tapaan kuin on totuttu yrityskäytössä tallentamaan SharePoint-ympäristöihin. SkyDrivessa editoitavana oleva tiedosto voidaan avata jatkomuokkausta varten paikallisesti asennettuun sovellukseen. Tiedostot tuntuvat siirtyvän kumpaankin suurtaan ongelmitta. On huomattava, että Web Apps -sovellukset tallentavat vain uusimpia eli versioiden 2007 ja 2010 kanssa yhteensopivia tiedostomuotoja. Vanhat tiedostot, esimerkiksi Wordin .doc-asiakirjat muunnetaan selainsovellukseen avattaessa ja tämän jälkeen ne muuttuvat tallennettaessa docx-muotoisiksi.

Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaa selainpohjainen muistikirjasovellus OneNote, johon myös paikallisesti asennettuna sovelluksena alan tykästyä päivä päivältä enemmän. Arvelen, että tulette näkemään enemmänkin OneNote -aiheisia postauksia ensi syksyn aikana.

IE:n, Firefoxin ja Chromen lisäksi Office Web Appsien luvataan toimivan myös Safari-selaimella eli suosituimmille selaimille on tuki. Silverlight-asennuksen luvataan tarjoavan parempi käyttökokemus, mutta toimii näemmä hyvin ilmankin.

Jos et ole vielä kokeillut ja kiinnostuit, pääset testaamaan Office Web Apps -sovelluksia tästä.

Lisälinkkinä myös Officen OEM-versiota koskeva artikkeli, jonka huomasin Twitterissä ihan tämän postauksen viimeistelyn loppusekunneilla (kiitos @kanttila) : Office Starter 2010 drops the crapware, adds ads.

Koulutuksella vapaaksi sähköpostin orjuudesta

"Ellet kouluta ja ohjaa käyttäjiä, he antavat pienimmän yhteisen nimittäjän ohjata itseään ja turvautuvat yleensä sähköpostiin."

Kuvittele millaiseksi oma työpäiväsi muodostuisi, jos sähköpostiyhteydet juuri nyt lakkaisivat moneksi tunniksi toimimasta. Toimisivatko asiat vai eivät taitaisi useimmissa tapauksissa olla täysin irrallaan henkilökohtaisista mieltymyksistäsi tai tottumuksistasi. Ei auta, vaikka itselle olisi miten luontevaa käyttää viestimiseen muita välineitä, jos tärkeimmät kontaktit kuitenkin ovat sähköpostin varassa.

Sähköposti muodostaa useimpien yritysten "digitaalisen hermoston" kirjoittaa Oscar Berg Enterprise 2.0 -blogin artikkelissa How to Break the Tyranny of E-mail. Sähköposti todellakin pysyttelee sinnikkäästi työpaikoilla ja suosion syiksi Berg listaa seuraavat:

- sähköposti on nopea ja sitä on helppo käyttää

- sähköpostin avulla on helppo kohdentaa viesti halutulle vastaanottajalle

- se sopii kahdenvälisiin keskusteluihin, jotka halutaan arkistoida

- sitä voidaan käyttää millä päätelaitteella tahansa mistä tahansa

Olen huomannut, että sähköpostia on helppo arvostella vanhanaikaisena ratkaisuna, mutta vaikeampaa näyttää olevan tarjota vaihtoehto, joka toimisi suuren organisaation työvälineenä yhtä hyvin kuin mitä sähköposti on toistaiseksi tehnyt. Eikä sähköpostin ongelmista puhuttaessa voida ohittaa sitä tosiasiaa, että sen käyttö on alkeellista mm. puutteellisen koulutuksen ja tuen vuoksi. Moni tuskailee viestikaaoksen kanssa turhaan vain siksi, että kukaan ei ole neuvonut hänelle esimerkiksi hakujen tekemistä, viestien suodatusta ja luokittelua sekä muita merkintätapoja.

Sähköpostin huonoja puolia ovat:

- sisältö voi lähteä kiertämään useina toisistaan poikkeavina versioina, mikä vaikeuttaa arkistointia ja heikentää jopa tiedon luotettavuutta

- sisältö, josta voisi olla hyötyä muillekin, maatuu yksittäisen käyttäjän Saapuneet-kansiossa

- kollaboraatio ja monelta-monelle -viestintä on kömpelöä

- vastaanottajan on vaikea tai suorastaan mahdoton säädellä sitä, minkälaisissa jakeluissa hän on mukana ja tämä tuottaa turhaa kuormitusta ja toisaalta voi estää huomaamasta tärkeää tietoa

Oscar Berg toteaa, että juuri sähköpostin ongelmakohdat paljastavat ne tilanteet tai tehtävät, joissa sähköposti ei ole paras mahdollinen väline. Näissä tilanteissa se kannattaisikin korvata vaihtoehtoisilla ratkaisuilla.

Oscar Berg ehdottaa ratkaisuksi sähköpostiongelmiin vaihtoehtoisia välineitä ja koulutusta:

1. Käyttäjille on tarjottava valikoima työkaluja, joista he voivat valita tilanteen mukaan sopivimman. Jokaisen näistä työkaluista pitää olla yhtä helppokäyttöinen ja yleisesti saatavilla oleva kuin sähköposti on nyt.
   
2. Välineistä käydyn kiistelyn ja välineiden syyttelyn sijaan meidän pitää ottaa aikuismaisempi asenne ja nähdä myös oman toimintamme vaikutus. Ja mikä tärkeintä: Vaikka varhaiset omaksujat oppivat käyttämään erilaisia viestintävälineitä tarkoituksenmukaisella tavalla, on muistettava, että useimmat käyttäjät tarvitsevat ohjausta ja koulutusta.
   

Olen näistä samaa mieltä. Etenkin viimeisen vuoden aikana seuraamieni keskustelujen pohjalta en ole päässyt perille, miten sähköpostin kiihkeimmät vastustajat oikein hoitaisivat asiat muutaman sadan hengen organisaatiossa ilman sähköpostia kaikki reunaehdot huomioiden – reunaehtoihin luetaan myös käyttäjien osaaminen. Välineiden vaihtaminen ei ole autuaaksi tekevä ratkaisu, sillä miten peruskäyttäjät muka yhtäkkiä osaisivat hyödyntää uudenlaisia välineitä, jotka saattavat vaatia monelta myös uudenlaista asennoitumista tietoon. "Jaettu tieto" on tällä hetkellä fraasi, jota useimmat työelämässä olevat ovat oppineen sujuvasti puheessaan käyttämään. Moniko sen on sitten sisäistänyt niin, että myös hänen itsensä tuottama tieto on avointa ja jaettavaa, on mahdollisesti aivan eri asia.

Pitääkö aina saada tykätä?

Hesarin (1.6) Mielipide-osastolla kustannustoimittaja Tarja Latva-Karjanmaa pohtii verkkolehtien tapaa liittää uutisiin Facebookin Tykkää-nappi. Hän toteaa, miten on hienoa tarjota mahdollisuus kommentoida uutista, mutta kyseenalaistaa "tykkäämisen". Esimerkeiksi tästä hän nostaa mm. uutiset, joissa on kerrottu uhreja vaatineesta onnettomuudesta. Hän kirjoittaa näin:

"Spekuloidaaan hieman. Oletetaan uutinen, jossa kerrotaan rasistisesta rikoksesta. Tästä voivat sitten kaikenkarvaiset maahanmuuttokriitikot tykätä. Minun oikeustajuni mukaan tämä kuulostaa jopa kiihottamiselta kansanryhmää vastaan."

Tietynlainen yksioikoisuus on juuri sitä puolta sosiaalisessa mediassa, johon en itsekään ole mahdottoman ihastunut. Tykkää-nappeja on nyt ripoteltu joka puolelle usein nähtävästi ilman tarkempaa harkintaa. Facebookissa palvelun sisällä on sentään mahdollisuus kommentoida asioita. Kun kaveri kertoo esimerkiksi viettäneensä yön sairasta lasta hoitaen, ei siitä tykätä vaan kirjoitetaan jotakin kannustavaa. Sen sijaan esimerkiksi Iltalehdessä on uutisen lopussa pelkkä Tykkää-nappi. Siinähän joko tykkäät tai et sano mitään. Ilta-Sanomissa näyttää muuten olevan käytössä Suosittele-painike, joka ehkä sopii useampaan asiayhteyteen.

Tietenkään nappia ei ole pakko käyttää ellei sisällöstä pidä, mutta kieltämättä tuntuu oudolta tarjota edes mahdollisuutta tykätä vaikkapa apteekkimurtoa käsittelevästä uutisesta. Toki lukija voisi arvioida juttua ihan tekstinä ja tykätä tavasta, jolla se on kirjoitettu. Kaikella kunnioituksella ketään tai mitään väheksymättä, mutta minusta molempien iltalehtien jutut on kirjoitettu melkolailla samalla sapluunalla enkä muutenkaan usko, että Tykkää- tai Suosittele-napit ovat tarjolla missään tekstianalyysimielessä. Kuitenkaan Tykkää-nappia ei oikein voi laittaa tiettyihin uutisiin ja jättää sitä pois toisista, tämähän olisi jo eräänlaista ennakkosensuuria ja valmiiksiarvottamista. Tykkää-nappi on taas yksi esimerkki toiminnosta, jota ei ole pakko ottaa käyttöön vain siksi, että se on olemassa. Sen käyttöä ja käytön sopivuutta asiayhteyteen pitäisi punnita hieman laajemmin kuin pelkästään siitä lähtökohdasta, että sosiaalinen media on tätä päivää ja pitää näyttää, että mukana ollaan.

Taloussanomien verkkolehdessä voi antaa artikkelille tai kommentille ylös- tai alaspäin osoittavan peukun. Tämä on minusta Tykkää-nappia parempi. Jossakin vaiheessa huhuttiin Facebookillekin tehdystä En tykkää -napista, mutta liekö projekti jäänyt kesken kun härpäkettä ei ole tullut vastaan. On sitten eri asia, miten pitkälle pelkästään Tykkää vs. En tykkää riittäisikään. Hyvin harva asia on näin mustavalkoinen.

Sosiaaliseen mediaan liitän hyvänä asian mm. sen, että se on pakottanut opettelemaan lyhyempää ja napakampaa ilmaisua, jolla toki silläkin on rajansa. Huonona puolena pidän sitä, että sanojen monipuoliseen käyttöön tottumattoman lyhyysvaatimukset helposti ajavat töksähtelevään tylyyteen. Pahin mahdollinen kauhuskenaario on tulevaisuus, jossa sosiaalinen media olisi muovannut ihmisten välisen kanssakäymisen Tykkää/En tykkää -urahteluksi. Kieli ja ajattelu kulkevat rinnakkain eikä kahteen vaihtoehtoon rajoittunut kieli olisi omiaan tukemaan yhtään sen monimutkaisempaa ajattelua. Pakko uskoa kehitykseen ja onhan tämä sosiaalinen media vielä lapsenkengissä. Ehkä jo muutamassa vuodessa näemme monipuolisempia kommentointimahdollisuuksia.

Olisi mukavaa, jos olisi olemassa yleinen myötätuntonappi. Se voisi olla vaaleanpunainen ja siinä olisi teddykarhun kuva. Napin nimi olisi Hali.