ClipArt-kuvan käyttäminen ei pilaa diaesitystäsi

PowerPointin vakiovarustukseen kuuluville ClipArt-leikekuville lähtöpassit ovat antaneet mm. Seth Godin ja Garr Reynolds. Leikekuvia on pidetty halvan näköisinä ja ovathan ne kieltämättä kuluneet käytössä. Microsoft Officen Screen Beans -hahmot eivät ole koskaan silmiä hivelleet eikä niistä enää löydä mitään huvittavaakaan.

Valokuvasivusto iStockphoto on eräs suosituimpia lähteitä silloin kun pitää löytää laadukkaita kuvia julkaisuihin, diaesityksiin yms. Paljon käytetyt kuvat vain kuluvat eikä siinä asiassa ilmeisesti auta hintakaan. Minun piti liittää tähän postaukseen YouTube-video, joka havainnollisti hauskasti sitä, miten iStockphoto-kuvakin voi olla klisee. Valitettavasti videosta on jäljellä vain ilmoitus: This video is no longer available due to a copyright claim by iStockphoto LP. Kannattaa lukea ainakin kuvapankkikuvia käsittelevä postaus Sticky Slides -blogista 2009: the year of stock image fatigue.

Missään nimessä ei ole järkevää ostaa kuvamateriaalia joka ikistä diaesitystä varten tai käyttää kuvan etsimiseen mahdottomasti aikaa. On yritettävä pärjätä sillä mitä on käsillä ja joissakin tilanteissa tämä voi tarkoittaa - voi kauhistus - ClipArt-leikekuvia . Leikekuvat ovat pääsääntöisesti tyypiltään vektorigrafiikkaa, jonka muokkaus on suhteellisen vaivatonta ja onnistuu paikan päällä PowerPointissa. Näin väsyneellekin kuvalle on helppo löytää uusi ilme. Olen joskus (valitettavasti olen tainnut hävittää kyseisen linkin, lisään sen tänne jos onnistun vielä löytämään!) lukenut blogiartikkelin, jossa neuvottiin tekemään ClipArt-kuvasta silhuettikuva: Ensin kuva puretaan Pura ryhmä -komennolla ja sitten se väritetään kokonaan esimerkiksi mustaksi. Jos kuvan ääriviivoista muodostuu selkeä kuva, tämä keino toimii. Usein kuvasta voi joutua poistamaan joitakin yksittäisiä elementtejä, kuten esimerkiksi taustana käytetyn suorakaiteen, joka normaalisti on valkoinen ja joka tulee näkyviin kuvan väritystä vaihdettaessa. Alla olevan kuvan kissan takamuksen alta on poistettu grafiikkaelementti, jotta silhuettikuvasta tulisi selvempi. Lopuksi määrittelin kuvalle pienen heittovarjon. Muutos vei pari minuuttia. Silhuettikuvaksi muutettavasta grafiikasta kannattaa muuten yleensä poistaa ääriviiiva.

Koska leikekuvia voidaan purkaa osiin, osia voidaan yhdistellä muiden leikekuvien tai niiden osien kanssa. Yhdisteltävien kuvien pitää luonnollisesti olla tyyliltään samanlaiset tai yhteensopivat.

ClipArt-kuvia voidaan muokata myös vaihtamalla kuvan sävytys (ks. yllä), johon PowerPointissa käytetään Muuta värejä -toimintoa. Toiminto esitellään usein valokuvien muokkaustoimintona, mutta se puree vektorigrafiikkamuotoisiin leikekuviin aivan yhtä hyvin. Versioissa 2007 ja 2010 sävytysvaihtoehdot mukailevat tietenkin teemojen värejä, joten yhtenäinen värimaailma on helppo säilyttää.

Microsoft Office -ohjelmien mukana tulee valokuvia, jotka nekin tahtovat kulua käytössä. Pian myyntiin tulevassa PowerPoint 2010 -versiossa on toiminto Artistic Effects, joka muistuttaa kuvankäsittelyohjelmien taiteellisia suotimia. Näillä saadaan uutta ilmettä valokuviin. Kuvan kellon olen nähnyt monta kertaa ennenkin, mutta Pencil Grayscale -tehosteella siitä tulee uuden näköinen.

OpenOfficen käyttäjiä kiinnostanee svg-muotoisia kuvia sisältävä Open Clip Art Library -sivusto, joka jo nyt betavaiheessaan vaikuttaa lupaavalta.

Jos IT-osaaminen olisi erinomaista

Jos suomalaisten IT-osaaminen on niin erinomaista, kuin sen virallisesti sanotaan olevan, tulkaa oikaisemaan. Lupaan lukea huolellisesti pitkätkin vakuutukset siitä, että seuraavantyyppisiä episodeja ei missään nimessä ole voinut oikeasti tapahtua viimeisen vuoden aikana:

– En mää vaan uskalla sinne feisbuukkiin mennä. Mää pelkään, että joku pääsee sitä kautta mun koneelle ja varastaa kaikki mun tiedot.

– Kuule, voisitsä selittää mikä se funktio oikein tarkoittaa, tai oikeestaan, voisitsä aloittaa ihan selittämällä sen kaavan, mulle ei oo koskaan kukaan sitä neuvonut ." (Kysyjä parikymppinen. Tämän sukupolven piti imeä se osaaminen äidinmaidossa ja oppia kaikki koulussa.)

– Hei mitä varten muuten nää kolmiot täällä Wordin ja PowerPointin mitta-asteikolla on? (Kysyjä ryhmästä "perustaidot hanskassa.")

– Siis mikä tää syöte on, mistä sä puhuit?

– Jaa mikähän kumma siinä kuvassa sitten on. Kun minä kyllä muutin sen jpg:ksi. Kirjoitin sinne nimen perään että piste ja jiipeegee.

– En mä saanut niitä tehtyä, kun ne jutut aina hukkuu, jotka mä sieltä oppimisympäristöstä avaan omalle koneelle.

– Miten sinäkin järkevä ihminen semmoista blogia kirjoitat. Eikös se ole niiden rasistien touhua?

En todellakaan pilkkaa ketään osaamattomuuden vuoksi, koska osaamattomuus ei aina ole esimerkiksi yrityksen työntekijän oma vika. Ehkä vain säästökuuri meni hieman pitkäksi tai jotakin muuta tuli ja ohitti tärkeydessä koulutustarpeen. Tästä samasta ilmiöstä vain puhuvat niin monet muutkin kouluttajat ja opettajat, että se on otettava vakavasti. Jostakin syystä vallitsee ristiriita puheella tuotetun IT-osaamisen ja todellisen IT-osaamisen välillä. Olisi mielenkiintoista tietää, kenen tai keiden etu on ylläpitää tätä osaamisharhaa. Ehkä kovaäänisin osaamisen hehkutus sitten lähtee niiden näppäimistöltä, jotka itse osaavat ja jotka ihmiselle niin tyypilliseen tapaan eivät näe omaa napaansa pidemmälle.

Sosiaalisen median sovellusten ilmaantuminen yrityksiin ei ainakaan vähennä perusosaamisen tarvetta. Perusosaamisen pitää olla kunnossa, jotta uusien välineiden käyttöönotto ja uusien työtapojen omaksuminen etenisi sujuvasti.

Olen kirjoittanut syyskussa 2008 näin:

Tietoteknisen osaamisen tasoa LUULLAAN usein joksikin ja yhtä usein se ON jotakin muuta. Yksi syy tähän tietenkin on se, että laitteiden ja ohjelmien kanssa pärjääminen on työelämässä sosiaalisesti suotavaa. Menepä tunnustamaan pomolle kehityskeskustelussa, että Outlookin asetukset ovat sinulle täyttä salakieltä niin sama kuin tunnustaisit…hetkinen…onko itse asiassa niin, että tietoteknisen osaamisen kohentamisen tarve on yhteiskuntamme viimeisiä tabuja? Lähes kaikki muut ihmiselämän osa-alueet on jo aikapäiviä nostettu kaapista kaiken sallivaan päivänvaloon, mutta Outlookin tai Excelin kanssa takkuava joutuu kärsimään yksin häpeänsä kanssa.

Syyskuusta 2008 tähän päivään on vajaat 2 vuotta. Mitään merkittävää parannusta en ainakaan minä näe tässä välissä tapahtuneen.

Ei ole häpeä ellei osaa. Osaamattomuuteen on lukemattomia ymmärrettäviä syitä. On kuitenkin hyvin vähän ymmärrettäviä syitä selitykseksi siihen, että kärsii osaamattomuudestaan eikä tee mitään asian korjaamiseksi.

Tässä blogissa myös: Kaksi osaamistestiä.

Nimetön netti – sananvapautta vai sen parodiaa?

Kun puhutaan nimettömästä nettikirjoittelusta, mieleeni tulee yleensä vilauttelijapilakuva. Tiedättehän, epämääräinen hyypiö hyppää nurkan takaa popliinitakki levällään pelottelemaan satunnaista kadullakulkijaa. Pilakuvissa toistuva teema on hyypiön tekeminen naurunalaiseksi ja täten vaarattomaksi. Harva kai ottaa nimetöntä nettikirjoitteluakaan vakavissaan. Siitäkin on tullut lähinnä vitsi.

Jos olisin joutunut vastaamaan samaan kysymykseen kuin HS-raati viime viikolla "Pitäisikö verkossa kirjoittaa vain omalla nimellä", olisin mahdollisesti jättäytynyt siihen 9 prosenttiin, joka ei ottanut kantaa. Nimettömyyskysymystä on vaikea kommentoida, etenkin jos haluaa huomioida kaikki näkökannat.

Sanavapaus- ja ihmisoikeuskorttia ei kannata vetää esille. On yhteiskuntia, joissa anonyymifoorumi on ainoita väyliä vapaaseen mielipiteen ilmaisuun tai epäkohtien julkituomiseen. Olisihan nimettömänä kirjoittelun kieltoa myös vaikea valvoa ja valvonnan vaikutukset heijastuisivat muualle yhteiskuntaan tehden elämästä epämiellyttävää. Mahdollisuus nimettömyyteen voi joillekin olla ainoa keino saada äänensä kuuluviin, mutta juuri tästä syystä anonyymikeskustelumahdollisuuden käyttäminen perustelemattomaan ja aggressiiviseen jäkättämiseen vain siksi, että oma elämä sattuu tänään harmittamaan, on sananvapauden väärinkäyttöä. Jos kysymys koskisi vain suomenkielellä käytävää nettikeskustelua, kallistuisin luultavasti sille kannalle, että verkossa pitää kirjoittaa omalla nimellään tai ainakin tunnistettavalla nimimerkillä.

Elämme vuotta 2010 ja omalla nimellä esiintymisen kammo vaikuttaa hieman hysteeriseltä. Voisin tietysti ottaa huomioon sen, että nyt eletään murrosvaihetta näissä asioissa ja pitäisi sitten olla hieman ymmärtäväisempi. Ehkä kuitenkin vähimmäisvaatimuksena voisi jo pitää tunnistettavaa nimimerkkiä? Minusta on jotakin kieroutunutta asetelmassa, jossa avoimesti omalla nimellään esiintyvää vaaditaan "keskustelemaan" nimettömien kanssa. Missä IRL olette nähneet ihmisiä istumassa pöydän ympärillä ja yhtä lukuunottamatta kaikilla on pussi päässä? Pussi päässä saa raivota sille, jolla ei ole pussia päässä. Pussittoman tulee säilyttää mielenmalttinsa, koska hänet voi tunnistaa ja muutenkaan näkyvä suuttuminen ei sovi. Suuttua saa vain, jos on pussi päässä. Ehkä nimettömyyden puolustamisen taustalla on sen suuntainen ajatus, että esimerkiksi bloggaavan poliitikon pitäisi etuoikeutettuna kestää kansalaisten mielipiteet ja arvostelu. Toki politiikkaan lähtevän pitää kuunnella kansalaisten mielipiteitä ja sietää arvosteluakin, mutta en nyt tiedä onko kenenkään siedettävä nimetöntä ja silmitöntä solvaamista. Suosittu argumentti on myös se, että nimettömän mielipiteen esittäjän henkilö ei vaikuta ja mielipide otettaisiin jotenkin "puhtaampana". Mutta ottaako nimetöntä puheenvuoroa kukaan tosissaan?

Nimettömässä nettikeskustelussa on myös sellainen puoli, josta ei paljon puhuta ja joka kuitenkin voisi vaatia sen ottamista jossakin määrin tosissaan. Nimetön nettihuutelu on helppoa ohittaa höpöttämisenä, ns. parempi ja fiksumpi väki on ihan jossakin muualla. Näinhän esimerkiksi ns. nettikansaan suivaantuneet mielellään antavat ymmärtää - ehkä fiksuimman kirjoihin pääsisi kun ei verkossa keskustelisi lainkaan. Emme kuitenkaan voi tietää ketkä kaikki anonyyminetissä kirjoittavat ja mikä on heidän tarkoituksensa. Montako tietoisesti toimivaa mielipidevaikuttajaa löytyy kaljapöhnässä uhoavien joukosta? Missä vaiheessa netissä vellovan vihan voi nähdä ensioireena yhteiskuntarauhan järkkymisestä? Onko sieltä mahdolllista lukea minkäänlaisia ennakoivia signaaleja. Eikä pidä unohtaa ihmisen monimutkaisuutta. Entä jos nimettömänä esiintyvän puskastahuutelijan vastakohta ei olekaan avoimen asiallinen keskustelija? Mitä ajattelisit, jos saisit positiivisena esiintyvän Twitter-tuttavasi alter egon kiinni raivoamasta ja provosoimasta nimettömänä jossakin muualla? Oman mielenrauhan vuoksi on kuitenkin parasta ottaa viimeisin esimerkki vitsinä, älä ryhdy ajattelemaan tällaista mahdollisuutta tai et pian luota keneenkään.

Google-dokumenttien kevätilme

Google-dokumentteja on uudistettu. Työn tuloksia voi ihailla videolta.

Aika moni on ehtinyt jo kysyä, että missähän vika kun oma Google-dokumenttien työtila näyttää ihan samalta kuin ennenkin! Uudistukset pitää tosiaan ottaa erikseen käyttöön. Tämä tehdään valitsemalla ensin Asetukset/Dokumentit-asetukset ja tämän jälkeen Editing-välilehdeltä rastitetaan kohta Luo uusia tekstidokumentteja asiakirjaeditorin uusimmalla versiolla. Uudet ominaisuudet ovat käytössä asetusten määrittelyn jälkeen luotavissa uusissa asiakirjoissa. (Jos tarvitset kuvilla varustetun ohjeen, löydät sellaisen Opeblogin postauksesta.)

Viivain on uudistus, jota ainakin itse olen odottanut. Se laajentaa huomattavasti Google-dokumenttien tekstinkäsittelyohjelman käyttömahdollisuuksia. Tähän saakka tekstinkäsittelypuoli on monipuolisempien muotoilutoimintojen puuttumisen vuoksi soveltunut parhaiten käsikirjoituksenomaisten tai raakatekstien tuottamiseen.

Riippuvan sisennyksen tekeminen onnistuu nyt samalla periaatteella kuin sen tekisi Wordissa: Sisennyskohdan voi määritellä hiirellä vetämällä. Sarkainkohtia pääsee lisäämään napsauttamalla viivainta (vasen painike!), jolloin näkyviin tulee kolmen kohdan valikko.

Asetusten mittayksiköt ovat tuumia, joten vakioasettelumallin mukaisia kirjeitä kirjoittavan on ryhdyttävä laskemaan: 1 cm on noin 0,4 tuumaa, joten 2,3 cm:n sarkainväli on n. 0,9 tuumaa. Kirjoita desimaalit pisteinä kun esimerkiksi määrittelet tulostusasetusten ikkunaan sivun reunuksia. Huomaa myös, että oletuspaperikoko on Letter.

Video kannattaa katsoa! Siitä näkee havainnollisesti mm. uudet hienot kommentit sekä Google-dokumenttien yhteiskäyttöön tulleet parannukset - mm. usea käyttäjä voi editoida samaa asiakirjaa vaikka yhtä aikaa. Videolla kerrotaan myös taulukkolaskentaohjelmasta sekä uudesta piirto-ohjelmasta.

WSOYpron kevät/syksy 2010 -tuoteluetteloon on merkitty Google-dokumentit, Työvälineet verkossa -kirjan ilmestymisajankohdaksi syyskuu 2010. Uudet ominaisuudet tulevat siis olemaan kirjassa mukana. Kirjaan on tarkoitus ottaa jonkin verran muidenkin Google-työkalujen kuin pelkästään toimistosovellusten käyttövinkkejä. Mitä sinun mielestäsi pitäisi ottaa mukaan?

Jatkoa Twitter-kohteliaisuuspohdintoihin: RT - kiittääkö vai ei?

Edellisessä postauksessa pohdin #FollowFriday-käytännön alennustilaa ja taidanpa hämmentää kauhoineni Twitter-keitosta vielä lisää.

Mutta ensin lyhyt disclaimer ihan varmuuden vuoksi: Nimittäin on muistettava, että tämä on blogi ja niinpä voin antaa mielipiteidenkin näkyä. Tämä ei silti tarkoita sitä, että pitäisin omia ajatuksiani ainoina oikeina. Lisäksi olen sanonut etenkin sosiaalisesta mediasta, että en ole some-asiantuntija vaan yrittäjä, joka opettelee käyttämään sosiaalista mediaa yritystoimintansa apuna. Saatan tänään olla asiasta X jotakin mieltä, puolen vuoden päästä olosuhteet ovat ehkä saaneet minut ajattelemaan toisin. Jos tuntuu ihan hirveältä, että kouluttajaksi itseään kutsuva ihminen pohtii asioita avoimesti ja kertoo voivansa jopa muuttaa näkemyksiään, niin siihen totean vain, että voi voi. Minulle on kuitenkin sanottu, että yrittäjän pitää päättää keitä haluaa asiakkaikseen. Tämän saluunan asiakkaita kai ovat ihmiset, jotka kestävät kouluttajan, jolla on tapana siivota ullakkoaan silloin tällöin. Toki on kysymyksiä, joihin voi antaa yksiselitteisenkin vastauksen, kuten esimerkiksi "mitä Excel-funktiota minun pitäisi käyttää kun haluan hakea ehdon perusteella tietoa tähän soluun". Joihinkin asioihin vastausta antaessaan onkin ehkä aloitettava kysymällä kysyjältä uusi kysymys.

Mutta varsinaiseen aiheeseen: Joskus talvella Twitterissä tuli puheeksi pitäisikö RT:stä kiittää. Mielipiteet jakautuivat aika lailla kahtia: Osa sanoi, että se on mukavaa ja kohteliasta. Jotkut sanoivat, että RT sinällään on jo kiitos hyvästä tviitistä eikä kiitoksesta tarvitse erikseen kiitellä. Itse olen vielä 15.9.2009 ollut sitä mieltä, että RT:stä kiittäminen on mukava tapa.

Tätä nykyä en paljonkaan kiittele, koska olen alkanut nähdä RT:n toisin. Minäkin sanoisin tällä hetkellä: RT on jo kiitos hyvästä sisällöstä. Asia on nähty myös näin (Eight Twitter Habits That May Get You Unfollowed or Semi-Followed):

"Sending a public tweet that thanks someone for following, for recommending you, or for retweeting your post isn't an expression of gratitude but a boast sent to everyone who follows you. It's a big, needy, self-serving way to make sure a wide group of people are aware that someone thinks you're terrific."

Lihavoitu kohta lyhyesti: Kiitos on vain omahyväinen tapa, jolla haluat tuoda mahdollisiman monen tietoon sen, että joku pitää sinua suurenmoisena. Ja tästä en itse ole samaa mieltä! Vaikka RT voi tuottaa hälyä, minusta on vielä pitkä matka kiittämisestä esimerkiksi siihen, että retweettaa viestin, jossa omaa viestiä on retweetattu, eivätkä sitäkään kai kaikki pitäisi välttämättä pahana...

Itse lopetin RT-merkinnöistä kiittämisen siinä vaiheessa kun a) ajattelin tuottavani sillä hälyä b) uusi ja vanha RT-käytäntö alkoivat olla työläät rinnakkain. Etenkin jälkimmäinen vaikutti paljon: Uusien ja vanhojen RT-merkintöjen haaliminen yhteen alkoi olla vaivalloista etenkin kun päivän aikana saatoin käyttää useita eri clienteja, joista osa näytti vieläpä tallentelevan vähän mitä sattuu. Luultavasti ongelmaan joku on jossakin keksinyt fiksun ratkaisun, mutta en ole jaksanut nähdä hirvittävästi vaivaa. On nimittäin olemassa paljon erilaisia tapoja kiittää RT:stä, vaikkakaan ne kaikki eivät välttämättä ole kovinkaan suoraviivaisia. Ihmisille voi kuitenkin tehdä palveluksia vaikka ei suoraan näkyisi miten tässä nyt tehdään vastapalvelusta, koska tunti sitten linkitit sisältöäni eteenpäin. Voihan esimerkiksi suositella kaverin hyvää blogia tai blogipostausta, esitystä SlideSharessa, Facebook-sivua tms. tai yksinkertaisesti laittaa RT:n eteenpäin jonakin toisena päivänä. Eihän kohteliaisuuden tarvitse tulle esille keskinäisten selänraaputustalkoiden muodossa.

Entä mitä mieltä sinä olet RT-kiitoksista?

Tuliko kohteliaisuudesta riesa Twitterissä?

FollowFriday kuuluu lukuisiin Twitter-käyttäjien itsensä luomiin käytäntöihin. Sen alkuperäinen ajatus on mitä mukavin: Lisäämällä perjantaisin toisen tviittaajan Twitter-tunnukseen merkinnän #FollowFriday tai nykyisin useammin #FF kertoo muille, että pitää kyseistä tviittaajaa seuraamisen arvoisena. Suomalaiset käyttävät myös merkintää #FollowFinn, jolloin suositus kohdistuu omaan maannaiseen tai -mieheen. Tapa kuvaa hyvin erästä sosiaalisen median keskeisistä periaatteista: käyttäjät päättävät itse siitä, mikä on arvokasta. Twitter-elämän ikimuistoisimpiin hetkiin kuuluu nähdä oma nimensä ensimmäisen kerran #FF:n taianomaisen hohteen loisteessa.

Ei tosin kestänyt kauaa kun tämäkin käytäntö päätyi kritiikin kohteeksi. FollowFriday syntyi käyttäjien toimesta ja he itse myös saivat aikaan sen vesittymisen. FollowFriday näyttää karanneen käsistä ja kärsineen inflaation. Se mitä on paljon tai liikaa, menettää väistämättä arvonsa. Chris Voss postauksessaan Why FollowFriday Doesnt Work and Must Stop:

"… this annoying barrage of junk very few people are listening to.."

Onko ensinnäkään mitään mieltä kohdistaa #FF-mainintoja niille, joilla jo muutenkin on paljon seuraajia? Mitä todennäköisimmin tällöin tulee suositelleeksi sellaista, jota oma seuraaja jo seuraa. Tietysti voi aina suositella tietämäänsä seuraajaharavaa siinä toivossa, että tämä kiitokseksi suosittelisi takaisin, jolloin taas itselle siunaantuisi uusia seuraajia, mutta onko lopulta kovinkaan uskottava suositus se, että saa takaisin antamansa #FF:n ikään kuin "kiitos samoin" -lausahduksena? Minusta tämä on juuri sitä virtuaalihännystelyä, jolla FollowFriday-idea on pilattu ja joka toisinaan ärsyttää sosiaalisessa mediassa muuallakin. Sen sijaan, että hivelee nimekkäitä tai paljon seuraajia haalineita tviittaajia, kannattaisi ehkä nostaa esiin uusia hyviä tyyppejä. Miten olisi esimerkiksi se fiksu ystäväsi, joka tuli Twitteriin viikko sitten ja jolla ei vielä ole montaa seuraajaa?

Kun suosittelee kaikkia, ei lopulta suosittele ketään. Jos joka perjantai pitää tapanaan tyhjentää Twitteriin koko seurattaviensa listan, onko se enää uskottavaa. Voisi tietysti tyytyä vähempään ja nostaa esille vain parhaiden kavereidensa nimet, mutta onko silläkään mitään merkitystä ainakaan siinä mielessä mikä oli FollowFridayn alkuperäinen idea? Eikö arvokkaampaa olisi valita muutama tviittaaja ja perustella, miksi heitä kannattaisi seurata tai kertoa mitä itse kokee heiltä saaneensa?

Kun listat tulivat Twitteriin, moni arveli, että ne tekevät FollowFridayn tarpeettomaksi. Itsekin sanoin yhteen aikaan, että lakkaan osallistumasta koko #FF-juttuun, sillä se lisää vain hälyä ja listalle pääsyhän kuitenkin vastaa FollowFriday-suositusta. Näin ei ainakaan omalla kohdallani kuitenkaan tapahtunut, sillä esimerkiksi suomalaiset tviittaajat lisään enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti Finland-listalle. Sinne päätyvät rinnakkain todella aktiiviset ja hyvää sisältöä tuottavat suomalaiset sekä ne, jotka ovat suojanneet tilinsä ja joista en koskaan tule tietämään miten loistavaa sisältöä heillä olisi ollut…

Toisaalta jonkin asiasanan mukaan nimetylle listalle pääsy tuntuu tänä päivänä arvokkaammalta kuin #FollowFriday. On hauskaa löytää itsensä listalta "geekgirls" tai "cool people to follow". Olen myös nähnyt #FF-listoja, mikä voisikin olla hyvä ja hälyä vähentävä idea.

Mitä mieltä sinä olet? Onko FollowFriday kärsinyt inflaation? Löydätkö kiinnostavia tviittaajia perjantaisin seuraamalla #FF-hashtageja? Itse muuten löysin tänään yhden @KatriK :n #FF-suosituksen perusteella, mutta se olikin ensimmäinen pitkään aikaan.

Iloista pääsiäistä

Toivotan kaikille blogini vakilukijoille ja myös satunnaisille kävijöille mukavaa pääsiäistä. Levätkää ja rentoutukaa. Palaan tuolin ja näppäimistön väliin viikon 14 lopulla.