Onko Twitteristä tullut hirviö, joka ahmii minuutit työpäivästäsi?

Some-väsymystilitysten jälkeen on aika ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi ja ajanhallinta on ensimmäinen luonteva kehittämiskohde. Twitteristä on hyvä aloittaa, koska en liene ainoa, joka sekä rakastaa että vihaa sitä.

Kohtaus: Päähenkilömme istuu kotitoimistossaan. Tietokoneessa on auki pari ohjelmaa, selaimen iGoogle-sivulla on myös avoin TwitterGadget. Tehtävä sattuu olemaan tyyppiä ei-niin-haastava-mutta-pakko-hoitaa. Päähenkilömme tuijottaa synkkänä muumimukia (Vilijonkka), jossa on sentti kylmää triplaespresson päälle tehtyä cappucinoa. Hän painaa hajamielisesti haukotellen Alt+sarkainta siirtyäkseen iGoogle-sivulle, jossa näkee Twitter-kavereiden päivittelevän tuoreinta iltalehden lööppiä. Päähenkilömme menee mukaan ja päätyy siitä arvioimaan Äänestä maajussin söpöin porsas -kisan finaalin ehdokkaita. iGoogle-sivulla olevaan Gmail-gadgetiin tipahtaa ilmoitus Facebookin inboxiin tulleesta viestistä. Sen voi äkkiä katsoa. Facebookista osuu silmiin muutama mielenkiintoinen linkki, tällä kerralla ihan työasioihin liittyvä, jotka pitää katsoa ja tallentaa muistikirjasovellukseen. Twitteriin on ilmaantunut kiintoisa linkki, joka vie uuteen blogiin, josta löytyy puoli tusinaa muuta mielenkiintoista artikkelia ja kaksi linkkiä toisiin uusiin blogeihin, jotka pitää tallentaa omaan syötteenlukijaan...
Tunnin kuluttua tehtävä tyypiltään ei-niin-haastava-mutta pakko-hoitaa on edelleen kesken. Päähenkilömme on ärtynyt ja pahantuulinen. Oma saamattomuus inhottaa.

Kuva: Stock.xchng
Myös artikkelissa Why the Internet Is So Distracting (And What Can You Do About It) kuvaillaan virtuaalihaahuilua. Sen houkuttavuuden erääksi syyksi nimetään aivojen välittäjäaine dopamiini, jonka määrä lisääntyyy television katselun ja pelien pelaamisen kaltaisten nopeita ärsykkeitä tarjoavien aktiviteettien aikana. Kun dopamiinitaso alkaa laskea, ihminen etsii ympäristöstään uusia ärsykkeitä, joilla saisi sen taas kohoamaan. Twitterin suosio on tältä pohjalta aika ilmeinen: Dopamiinishotteja jatkuvalla syötöllä.
Joitakin vuosia sitten oli muotia puhua moniajosta. Ilmeisesti ihmisen kykyä siihen on kuitenkin liioilteltu. Keskittymisen puute johtaa helposti mustavalkoiseen ja pinnalliseen ajatteluun. Yritykset hallita monia tehtäviä yhtä aikaa johtavat myös siihen, että niiden tekemiseen kuluu kauemmin aikaa kuin olisi kulunut pelkästään yhteen keskittyen. Jo omat kokemukset puhuvat tämän puolesta. Tylsä tehtävä, jonka tekeminen fokusoituen veisi 45 minuuttia, voi venyä kaksituntiseksi jos samalla tviittailee, kurkkii Facebook-tilapäivityksiä ja vahtii langattomassa toimistossa risteileviä piuhoja (!) vaanivaa koiranpentua.
Artikkelista Tame the Beast: How To Use Twitter So It Doesn't Suck Up Your Time And Attention löytyy Twitter-ajanhallintaan yksinkertaisia, mutta tehokkaita keinoja:
1) Aseta itsellesi rajoja. Päätä, että tviittaat esimerkiksi puoli tuntia ennen lounasta tai kahvitaukoa tai kahvitauon aikana. Tai tunti työpäivän aluksi ja lopuksi, oman elämäntilanteen mukaan. Jotkut kuulemma tviittailevat odottaessaan lapsia harrastuksista. Keskeistä on, että SINÄ päätät.
2) Tiedosta miksi olet Twitterissä. Ei ole yhtä oikeaa syytä olla yhtään missään, mutta itseään ei pidä pettää. Esimerkiksi oma päätökseni pitää Twitter-tili käytössä oli se, että hoksasin sen olevan hyvä tiedonlähde, mitä se edelleenkin on. En silti halua olla jatkuvasti näpelöimässä jotakin online-laitetta, mistä seuraa, että keskitytään enemmän työasioihin ja jätetään lööppijuttujen kurkkiminen vähemmälle. Vapaa jutustelu tuottaa tuttuuden tunnetta, mutta rajansa kaikella.
3) Välineiden asetuksissa on aina säätövaraa. Ei ole pakko antaa keskittymistä vaaativan tehtävän katketa alituisiin hälytyksiin, piippauksiin ja tilailmoituksiin. Mitä tylsempi työ, sitä suurempi kiusaus on mennä katsomaan mitä tuokin kilahdus taas tuo tullessaan.
4) Omaa tviittailuaan voi tarkastella myös muiden ihmisten näkökulmasta: Annanko jotakin arvokasta toisille? Onko kaikki herjanheitto ihan välttämätöntä? Onko jokainen Mashablen artikkeli pistettävä kiertoon, koska niitä kierrättävät jo niin monet muutkin. Tässä kohdassa onkin haastetta egoillemme, joiden pitää saada se pieni huomiota ja hyväksyntää kerjäävä minä-minä esille joka paikkaan! Sosiaalisessa mediassa näkyvyys on tärkeä asia, mutta eiköhän silläkin ole rajansa.