Sopivatko sähköposti ja some samaan ikkunaan?

Kohtalaista sähköpostimyönteisyyttä yhdistettynä saman välineen haasteiden myöntämiseen taitaa olla vaikea käsittää. Ympäristölle ja kai itsellekin helpompaa olisi paasata mustavalkoisesti joko puolesta tai vastaan sen mukaan, mitkä ovat näköalat oman pienen poteron luukusta. Vaikuttavaa-blogin artikkelissa Sähköposti on realiteetti on herkullista kuvausta Twitterissä käydystä sähköpostinkäyttökeskustelusta. Artikkeli kannattaa lukea senkin vuoksi, että siinä muistutetaan hyvin työelämän todellisuudesta.

Sähköposti nyt vain on useimmissa organisaatioissa keskeinen työväline ja syyt tähän ovat järjellä ymmärrettäviä. Viestien arkistointi ja varmuuskopiointi on saatava hoidettua luotettavasti, yrityksen palomuurien ulkopuolella olevan sosiaalisen median käytöllä on tietoturvahaasteensa eikä vähiten paina suurten käyttäjäjoukkojen tottumus sähköpostiin. Tottumukset kieltämättä myös estävät joustavampien välineiden tehokkaan käyttöönoton siellä, missä niistä olisi hyötyä. Sähköposti on kuitenkin pikkuhiljaa antamassa tilaa toisenlaisille työvälineille sekä yrityksen sisällä että yhteydenpidossa sen ulkopuolelle.

Sähköpostin täydellistä häviämistä koskevat ennustukset saattavat tosin mennä pahasti pieleen ainakin niiden johtopäätösten perusteella mitä voisi tehdä Microsoftin ja Googlen puuhista. Molemmat ovat sisäistäneet sähköpostia yhteisöllisempien välineiden edut ja ryhtyneet kehittämään sosiaalisesta mediasta tuttuja käytäntöjä tukevia lisäosia sovelluksiinsa.

Sekä Microsoftin että Googlen suunnitelmissa näyttää olevan tuttujen sähköposti- ja ajanhallintasovellusten muuttaminen jonkinlaiseksi sähköisen viestinnän keskukseksi. Kaikista käyttöön otetuista palveluista tulevat viestit on tarkoitus koota samaan viestivirtaan ja vuorovaikutus olisi mahdollista puolelle jos toisellekin yhden ja saman sovelluksen sisältä. Käytännöllistä vai helvetillistä? Riippuu kaiketi siitä, miten välinettä ryhtyy käyttämään. Sekä Outlookissa että Gmailissa on jo nyt tehokkaita luokittelu- ja suodatusvälineitä, Gmailissa tosin parhaat saa käyttöön vain käväisemällä propellihattuosastolla eli ottamalla käyttöön valikoituja Labs-toimintoja.

Mielestäni sähköpostin ja sosiaalisen median rinnakkaiselo on ajatuksena käytännöllinen ainakin niin kauan kuin sähköpostia käytetään ja uskon sitä käytettävän vielä pitkään. Sähköpostilla on omat hyvät puolensa, jotka voisivat jopa korostua kunhan käyttäjät saataisiin valitsemaan viestivälineensä nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla. Itselläni Gmail toimii jo nyt sosiaalisen median "keräilykarsinana". Saan sinne ilmoitukset Facebook-tapahtumista, Twitterin suoraviestit ja uudet seuraajat, Wave-päivitykset, Posterous-syötteet ja kommentit, blogikommentit jne. Järjestystä ylläpidän Gmailin tunnisteilla ja suodatuksilla sekä Labs-lisäosalla Useita postilaatikoita. Jälkimmäistä tarvitsen erottelemaan eri puolilta tulevat viestit omiin ruutuihinsa. Olen kokeillut kaikenlaisia Firefox-lisäosia, mutta ainakaan tällä hetkellä mikään niistä ei voita omaa viritelmääni.

Outlookissa (2003, 2007 ja 2010 beta) toimii jo nyt Outlook Social Connector tuoden LinkedIn-päivitykset samaan ikkunaan sähköpostien kanssa. Microsoft Office Outlook 2010 -version mukana on luvattu kytkökset Facebookiin ja joidenkin lähteiden mukaan myös Twitteriin. Kannattaa muistaa myös Outlookin maksuton lisäosa Xobni, joka yhdistää Outlookin LinkedInin lisäksi Facebookiin. Omaan käyttööni näistä ei tällä hetkellä ole, sillä en saisi kaikkea sosiaalisesta mediasta tulevaa virtaa samaan paikkaan niinkuin haluan.

Googlen versio sähköpostin ja sosiaalisen median integraatiosta on Google Buzz, joka toistaiseksi on mahdollista yhdistää Twitteriin ja Googlen omiin palveluihin. On pakko tunnustaa, että Buzz on itseltäni mennyt jotenkin ohi, vilkaisen sitä välillä todeten, että "tuokin tuossa, tarttis kai kokeilla sen kanssa jotakin".

Ilmassa olevat merkit eivät minusta varsinaisesti rohkaise ennustamaan sähköpostin kuolemaa. Esimerkiksi Facebook kehittää omaa sähköpostiaan - tuhoon tuomittu väline kummasti jaksaa kiinnostaa! Ehkä parin vuoden päästä muistellaan huvittuneina miten järkevät ihmiset vakavissaan tuhlasivat aikaansa välineistä kinastelemiseen. Tulevaisuudessa eri tavoin välitetyt viestit kulkeutuvat sulassa sovussa samaan ohjelmaikkunaan, jossa ne asetusmääritysten avulla luokitellaan lennosta ja valistuneet käyttäjät hyödyntävät hakuja ja suodatuksia nähdäkseen juuri sillä hetkellä käsillä olevan tehtävän kannalta tärkeimmät asiat...

Onko Twitteristä tullut hirviö, joka ahmii minuutit työpäivästäsi?

Some-väsymystilitysten jälkeen on aika ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi ja ajanhallinta on ensimmäinen luonteva kehittämiskohde. Twitteristä on hyvä aloittaa, koska en liene ainoa, joka sekä rakastaa että vihaa sitä.

Kohtaus: Päähenkilömme istuu kotitoimistossaan. Tietokoneessa on auki pari ohjelmaa, selaimen iGoogle-sivulla on myös avoin TwitterGadget. Tehtävä sattuu olemaan tyyppiä ei-niin-haastava-mutta-pakko-hoitaa. Päähenkilömme tuijottaa synkkänä muumimukia (Vilijonkka), jossa on sentti kylmää triplaespresson päälle tehtyä cappucinoa. Hän painaa hajamielisesti haukotellen Alt+sarkainta siirtyäkseen iGoogle-sivulle, jossa näkee Twitter-kavereiden päivittelevän tuoreinta iltalehden lööppiä. Päähenkilömme menee mukaan ja päätyy siitä arvioimaan Äänestä maajussin söpöin porsas -kisan finaalin ehdokkaita. iGoogle-sivulla olevaan Gmail-gadgetiin tipahtaa ilmoitus Facebookin inboxiin tulleesta viestistä. Sen voi äkkiä katsoa. Facebookista osuu silmiin muutama mielenkiintoinen linkki, tällä kerralla ihan työasioihin liittyvä, jotka pitää katsoa ja tallentaa muistikirjasovellukseen. Twitteriin on ilmaantunut kiintoisa linkki, joka vie uuteen blogiin, josta löytyy puoli tusinaa muuta mielenkiintoista artikkelia ja kaksi linkkiä toisiin uusiin blogeihin, jotka pitää tallentaa omaan syötteenlukijaan...
Tunnin kuluttua tehtävä tyypiltään ei-niin-haastava-mutta pakko-hoitaa on edelleen kesken. Päähenkilömme on ärtynyt ja pahantuulinen. Oma saamattomuus inhottaa.

Kuva: Stock.xchng
Myös artikkelissa Why the Internet Is So Distracting (And What Can You Do About It) kuvaillaan virtuaalihaahuilua. Sen houkuttavuuden erääksi syyksi nimetään aivojen välittäjäaine dopamiini, jonka määrä lisääntyyy television katselun ja pelien pelaamisen kaltaisten nopeita ärsykkeitä tarjoavien aktiviteettien aikana. Kun dopamiinitaso alkaa laskea, ihminen etsii ympäristöstään uusia ärsykkeitä, joilla saisi sen taas kohoamaan. Twitterin suosio on tältä pohjalta aika ilmeinen: Dopamiinishotteja jatkuvalla syötöllä.
Joitakin vuosia sitten oli muotia puhua moniajosta. Ilmeisesti ihmisen kykyä siihen on kuitenkin liioilteltu. Keskittymisen puute johtaa helposti mustavalkoiseen ja pinnalliseen ajatteluun. Yritykset hallita monia tehtäviä yhtä aikaa johtavat myös siihen, että niiden tekemiseen kuluu kauemmin aikaa kuin olisi kulunut pelkästään yhteen keskittyen. Jo omat kokemukset puhuvat tämän puolesta. Tylsä tehtävä, jonka tekeminen fokusoituen veisi 45 minuuttia, voi venyä kaksituntiseksi jos samalla tviittailee, kurkkii Facebook-tilapäivityksiä ja vahtii langattomassa toimistossa risteileviä piuhoja (!) vaanivaa koiranpentua.
Artikkelista Tame the Beast: How To Use Twitter So It Doesn't Suck Up Your Time And Attention löytyy Twitter-ajanhallintaan yksinkertaisia, mutta tehokkaita keinoja:
1) Aseta itsellesi rajoja. Päätä, että tviittaat esimerkiksi puoli tuntia ennen lounasta tai kahvitaukoa tai kahvitauon aikana. Tai tunti työpäivän aluksi ja lopuksi, oman elämäntilanteen mukaan. Jotkut kuulemma tviittailevat odottaessaan lapsia harrastuksista. Keskeistä on, että SINÄ päätät.
2) Tiedosta miksi olet Twitterissä. Ei ole yhtä oikeaa syytä olla yhtään missään, mutta itseään ei pidä pettää. Esimerkiksi oma päätökseni pitää Twitter-tili käytössä oli se, että hoksasin sen olevan hyvä tiedonlähde, mitä se edelleenkin on. En silti halua olla jatkuvasti näpelöimässä jotakin online-laitetta, mistä seuraa, että keskitytään enemmän työasioihin ja jätetään lööppijuttujen kurkkiminen vähemmälle. Vapaa jutustelu tuottaa tuttuuden tunnetta, mutta rajansa kaikella.
3) Välineiden asetuksissa on aina säätövaraa. Ei ole pakko antaa keskittymistä vaaativan tehtävän katketa alituisiin hälytyksiin, piippauksiin ja tilailmoituksiin. Mitä tylsempi työ, sitä suurempi kiusaus on mennä katsomaan mitä tuokin kilahdus taas tuo tullessaan.
4) Omaa tviittailuaan voi tarkastella myös muiden ihmisten näkökulmasta: Annanko jotakin arvokasta toisille? Onko kaikki herjanheitto ihan välttämätöntä? Onko jokainen Mashablen artikkeli pistettävä kiertoon, koska niitä kierrättävät jo niin monet muutkin. Tässä kohdassa onkin haastetta egoillemme, joiden pitää saada se pieni huomiota ja hyväksyntää kerjäävä minä-minä esille joka paikkaan! Sosiaalisessa mediassa näkyvyys on tärkeä asia, mutta eiköhän silläkin ole rajansa.

Ei kevätväsymystä vaan some-väsymystä

Piti kirjoittaa postaus somesta ja ajanhallinnasta, mutta kun viikonlopun aikana luin ja kommentoin muissa blogeissa, alkoi hahmottua toisenlainen kirjoitus.

Minulla on selvästi meneillään kyllästymisvaihe sosiaaliseen mediaan, mikä ei tarkoita suinkaan vetäytymistäni pois nettielämästä, koska se ei enää ole mahdollista. Sen sijaan somen käyttötavat ja sen merkitys itselleni on huolellisesti tarkistettava. On myös lisättävä, että missään nimessä en haluaisi takaisin sitä maailmaa, jossa esimerkiksi yrittäjä tapasi muita samanlaisia vain osallistumalla pönötystilaisuuksiin. Tai että päästäkseen kirjoittamaan itseään kiinnostavasta aiheesta piti saada myytyä ideansa lehdelle tai pidemmissä jutuissa kustantajalle. No onhan minullakin kustantaja, mutta minulla on myös blogi. Se on ikioma julkaisualustani, jossa saan täysin vapaasti valita kirjoitusten aiheet.

Some-väsymykseeni vaikuttavia syitä ovat esimerkiksi seuraavat:

En näe merkittävää taloudellista hyötyä, en omalla kohdallani enkä ole kuullut siitä oikeastaan muuallakaan. Sosiaalisen median riemuviestiä levitetään nyt jo suorastaan aggressiivisin äänenpainoin. Se, mikä antaa odottaa itseään on kova data, joka osoittaisi, että sosiaalisessa mediassa puuhaamisen hyötyjä olisi jossakin kunnolla päästy mittaamaan. Ja tätä kaipaisin nimenomaan Suomesta ja malliyrityksen pitäisi olla muu kuin some-konsultointiyritys. Jos tällaista tietoa olisi, sitä olisi varmasti jo innokkaasti levitetty.

Sosiaalisen median määrittely on hyvin epämääräistä, vaihtelee määrittelijän mukaan ja hänen tarkoitusperiensä mukaan. Onko esimerkiksi blogi nykynäkemysten mukaan enää sosiaalista mediaa - ainakin sen kuolemaa on ennustettu kai siitä alkaen kun aloitin oman blogini kirjoittamisen. Näyttää siltä, että sosiaaliseksi mediaksi yleisessä puheessa luetaan vain Facebook ja Twitter, vaikka välineitä on mahdottomasti. Ja sitten se, että ihmiset voivat nyt ennenkuulumattomalla tavalla keskustella keskenään ja olla vuorovaikutuksessa? Eikö ollut mitään uutta? Keskustelu netissä on ollut mahdollista jo parikymmentä vuotta, ellei pidempäänkin - minun ensimmäiset kokemukseni verkkovuorovaikutuksesta ovat vain tuolta aikahaitarilta, joten en tarkalleen tiedä ajasta sitä ennen.

Edellisestä päästään siihen huvittavaan seikkaan, että sosiaalinen media tekee kaikista niin tasa-arvoisia, mutta kuitenkin on besserwissereitä ja eliittiä, jotka mielellään kertovat, mikä kulloinkin on kuolemassa ja mikä "pitää" ottaa käyttöön. Esimerkiksi bloginsa kai olisi pitänyt ymmärtää jättää aikapäiviä sitten ja siirtyä julkaisemaan nykiviä videoita. Luen nopeasti, joten videon katselu ja siitä keskeisen sisällön irti ottaminen on joitakin ilahduttavia poikkeuksia lukuun ottamatta pitkästyttävää puuhaa. Ja helkkari, minä olen niin koukussa kirjoittamiseen, että kun sen pään olen nyt auki saanut, bloggaan tai teen jotakin sen vastinetta luultavasti vuosia eteenpäin. Vai pitäisikö juosta sokkona lauman mukana kun "guru" vinkaisee? On erilaisia välineitä ja niistä valitkoon jokainen itselleen sopivimmat.

Eiköhän tässä yhdeksi kertaa. Suunnitelmissa on kirjoittaa vielä se ajanhallintapostaus, jossa tulee varmaankin käsitellyksi muita some-uupumusta aiheuttavia asioita.

Pieni etäisyydenotto lienee tarpeen, jotta löytäisin oman näköiseni tavan elää netissä. Oman näköistäni on jo mm. se, että en pääsääntöisesti ilmoittele missä kohden kaupunkia tai maata kulloinkin liikun, en pelaa enkä tee testejä Facebookissa, en myöskään osallistu Twitterin taskubileisiin, monotansseihin tai mikä nyt kulloinkin sattuu olemaan meneillään, koska työt eivät sillä tavalla valmiiksi tule. Talven aikana piti muuten skarpata myös painonhallinnan kanssa eli tietokoneen edessä oli selvästikin istuttu liikaa.

Seuraavissa artikkeleissa on erilaisia some-näkökulmia:

Janne Ansaharju: Voiko sosiaalista mediaa hyödyntää jalat maassa?

Tietoviikko: Some ja hypekäyrä

Olli Kopakkala: Sosiaalinen media on sarvikuonon hanurista.

Sula Pinta #48: Takinkääntäjät

HDHenry: Twitterin 140 merkkiä edelleen suuri arvoitus

Mervi Mavendorf's Blog: Kurkistusviestinnän lyhyt oppimäärä

Ilmaisen olemuksesta: “Inform for free, how to for a fee.”

"Free is just a massive transfer of wealth from those who create things to those, like Google, who aggregate access to them." (The Ad Contrarian: Free Is The New Stupid)

Syötteenlukijastani löytyi mm. kirjoituksia ilmaisuudesta, esimerkiksi Taylor Ellwoodin Why I no longer do Free in my business ja Chris Broganin Price Points.

Tunnustan, että tähän mennessä minulle ei ole valjennut se, miten ilmainen voisi olla niin suunnattoman superloistavaa bisnestä kuin sen on joissakin yhteyksissä väitetty olevan. Ilmaisuus (markkinoitaessa pitää muuten käyttää sanaa "maksuttomuus") voi toimia premiumsisällön mainoksena tietyissä rajoissa, mutta mikään itsetarkoitus se ei sellaisenaan ole. Ilmaisuuden avulla on kieltämättä myyty runsaasti seminaareja ja kirjoja eri puolilla maailmaa ja nimenomaan myyty. Ilmaisuuden apostolit veloittavat muhkeita palkkioita ja heidän kirjansa maksavat. Fakta: Asioista voidaan laskuttaa se, mikä niistä on mahdollista saada.

Näin Taylor Ellwood:

" The more you give away your services, the more you undervalue them, and the more people will take advantage of you. That's what I've learned from the past year. And when people balk at paying my prices, it means they aren't my clients, and if I try and take them on, I'll be wasting my time chasing them."

Kuva: Stock.xchng

Kun lukee ilmaisuuden autuutta hehkuttavia blogiartikkeleita ja kommenteissa joku julkituo epäilynsä samaan tapaan kuin minä nyt, hänet tyypillisesti vaiennetaan sanomalla, miten ei ole bloggaajan ongelma jos kysyjä on noin jumiutunut vanhoihin liiketoimintamalleihin. Miksi ilmaisuuden apostoli ei tarjoa perusteltuja ja datalla vahvistettuja caseja ilmaisuuden ihmeitä tekevästä voimasta, siis muitakin, kuin ne jo kliseiksi muuttuneet esimerkit Chris Andersonin kirjasta (hinta € 7,95 Bookplus-kirjakaupassa). Ja liiketoiminnalla tarkoitan toimintaa, jolla todella elättää itsensä. En sitä, että julkaisee säännöllisen kuukausipalkan turvin tuottamaansa aineistoa ja sättii muita pyrkimyksistä ansaita oma elantonsa sisällöntuottamisella.

Ellwood:

"If you want free, read my blog or subscribe to my newsletter. I'm happy to inform you."

Se, että netissä on paljon avointa sisältöä on toki rikkaus ja minäkin hyödyn siitä. Olen myös valmis tuottamaan ilmaista sisältöä ja teenkin niin, todisteeksi riittänee tämä blogi + oikean sivupalkin linkit. Avoin sisältö edellyttää kuitenkin sen käyttäjiltä hienotunteisuutta ja ymmärrystä, jota aina ei tunnu löytyvän. Se, että kirjoittaa liudan Excel-artikkeleita blogiin, ei tarkoita esimerkiksi sitä, että olisi valmis tuosta vain jättämään laskutettavan työnsä syrjään ryhtyäkseen ilmaiseen puhelinneuvontaan. Puhelinneuvontaa, jota ei erikseen laskuteta, voi sen sijaan oikeutetusti pyytää asiakas, jonka kanssa on suuri koulutusprojekti kesken.

Ellwoodin tavoin pidän itsestään selvänä sitä, että ajastaan ja työstään on lupa veloittaa. Ellei tämä käy, heittäydyn teidän veronmaksajien elätiksi. Kirjoitan blogeja ja Facebook-fanisivun vinkkejä omalla aikataululla ja itse valitusta aiheesta. Sähköpostillakin neuvon ihan varmasti pieniä asioita siinä aikataulussa kun ehdin. Vapaaehtoisuus on kuitenkin avainsana. Täsmällinen neuvo täsmällisesti muotoiltuun ongelmaan täsmällisesti sovittuna ajankohtana maksaa. Samaten saan myös itse valita, mitä materiaalia luovutan toisten käyttöön ja millaisin ehdoin.

PS Jotkut opettajat ovat kysyneet saako blogini aineistoa käyttää opetuksessa. Tuolin ja näppäimistön välistä on lisensoitu Creative Commons -lisenssillä ja aineiston käyttö rajoitukset huomioiden on ok. On aina mukava kuulla tapauksista , joissa blogiartikkeleistani on ollut apua!

Kuvakkeet ja vimpaimet Bloggerin sivupalkkiin

Tämä postaus kuuluu sarjaan yleisön pyynnöstä. Neuvoin nimittäin eräälle blogini lukijalle miten laittaa Blogger-blogiinsa samantapainen Twitter-kuvake ja Facebook-merkki kuin itselläni on. Hän vinkkasi viestinvaihtomme lopuksi, miten antamani neuvot voisivat kiinnostaa laajempaakin yleisöä blogipostauksen muodossa, joten tässä tämä nyt sitten on. Olkaapa hyvät kaikki ne, jotka tällaista apua ovat kaivanneet.

Ensimmäiseksi Twitter-kuvakkeista: Ne, joita käytän ovat suomalaisen Design Mirkun käsialaa. Hurmaavat Twitter-linnut ovat päässeet mm. Smashing Magazine -verkkolehden kuvakekokoelmaan mitä en ihmettele. Kuvakkeet ovat ilmaisia, mutta tekijä toivoo saavansa tietää missä niitä on käytetty ja linkkikin hänen sivulleen olisi varmasti ystävällinen ele. Sosiaalisen median freewareikoneita löytyy toki muualtakin, esimerkiksi eilen löysin 40 kuvakesettiä sisältävän kokoelman Creative Nerds -sivulta.

Kuvakkeet ovat yleensä pakatuissa kansioissa ja tavallisesti mukana on eri kokoversioita. Pari kuvakesettiä on löytynyt .psd-tiedostona, johon kukin kuvake on tallennettu omalle layerilleen ja ne pitää itse kopioida erillisiksi tiedostoiksi. Tämä vaatii Photoshopin tai Photoshop Elementsin käyttötaitoa.

Kun haluat liittää kuvakkeen blogiisi, mene hallintapaneelin puolelle ja valitse Ulkoasu. Valitse Lisää gadget jonka jälkeen avataan lisäosia ja -ohjelmia sisältävä pieni ikkuna. Etsi sieltä Kuva ja napsauta, jolloin aukeaa Määritä kuva -lomake.

Hae ikkunaan tietokoneeltasi kuvatiedosto, jota haluat käyttää ja kirjoita Linkki-ruutuun oman Twitter-tilisi URL, tähän tapaan: http://www.twitter.com/omatunnus . Otsikoksi voit kirjoittaa mitä haluat, kuvatekstiä ei tarvita. Napsauta lopuksi Tallenna-painiketta.

Huomaa, että uusi gadget jää muiden yläpuolelle, mutta sitä voi siirtää hiirellä. Muista käyttää Tallenna-painiketta myös kuvakkeen paikan vaihtamisen jälkeen.

Kuvaa ei ole pakko käyttää. Twitter-tililleen voi tehdä tekstilinkin, mihin tarvitaan Bloggerin Linkkiluettelo-lisälaatikkoa. Oman blogini "Lisätietoja minusta" -kohta on tehty tällä tavoin.

Kun Bloggerin Lisää gadget -ikkunassa kirjoittaa hakusanaksi Twitter, löytyy pienoisohjelmia, joilla voi tehdä linkin Twitter-tililleen ja näyttää esimerkiksi 3-5 viimeisintä tviittiä. Myös muualta löytyy valmiita gadgeteja, esimerkiksi täältä: http://mashable.com/2009/03/30/twitter-badges/ tai googlaa esim. "twitter widget" tai twitter gadget". Jotkut näistä asentavat itse itsensä, jolloin ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa niille lupa kirjautua Blogger-tilillesi. Mahdollisesti voit joutua kopioimaan itse gadgetin koodin Lisää gadget -ikkunan kautta löytyvään HTML/JavaScript -lomakkeeseen ja toisinaan jopa muokkaamaan koodia. Ellet osaa tulkita html- tai JavaScript -koodia edes päällisin puolin, harkitse haluatko asentaa tai kopioida blogiisi sellaista, jonka sisällöstä et saa selkoa. Ja ihan mistä tahansa en asentelisi gadget-ohjelmia. Ellei näistä ole mahdottomasti kokemusta, näytä jollekin mitä aiot asentaa ja kysy mielipidettä.

Facebookissa voi tehdä gadgetin blogiaan varten, mm. Bloggerille on valmis vaihtoehto. Facebook-gadgetit asentavat itse itsensä, jolloin tarvitsee vain tehdä niiden ulkoasua koskevat määritykset ja salllia niille pääsy Bloggeriin. Jos Facebook ja Blogger ovat samaan aikaan auki, gadgetin asennus käy kuin huomaamatta. Yksityishenkilön FB-tilillä alhaalla vasemmalla on linkki Luo profiilimerkki, josta pääsee alkuun. Fanisivulla pitää mennä asetuksiin ja sieltä alhaalta oikealta Hanki oma merkkisi. Oman blogini Facebook-fanisivun kuvake on tyyppiä Facebook-sivumerkki, joka piti kopioida koodina HTML/JavaScript-laatikkoon. Muokkasin koodia myös vähän.

Facebook-merkin voi tehdä grafiikkalinkkinä kuten Twitter-kuvakkeen. FB-kuvakkeita on lähes kaikissa kuvakeseteissä.

Ja siltä varalta, että lopputulos ei näytä hyvältä tai ei toimi sillä lailla kuin haluaisit, Hallintapaneelin Ulkoasu-välilehdeltä pääsee kuvakkeen tai gadgetin hallintaikkunaan valitsemalla ko. kohdalta gadget-luettelosta Muokkaa. Napsauta pienoisikkkunan Poista-painiketta ja lisäämäsi elementi poistetaan.

Nyt kaikki googleskaa opiskelemaan

Olin juuri ehtinyt toipua joulusta ja kaikista sähköpostiviesteistä, joissa minulle toivotettiin hyvää joulua "yhteis työterveisin" tai lähetettiin liitteenä tammikuun "viikkoaika taulut" ja "sali vuorojen" muutokset. Muutama "yleiskokous kutsu" ja "tutustumis tarjous"olikin jo mennyt ohi rennolla olankohautuksella, mutta Google-dokumenttien oikolukuohjelma aiheutti uuden repsahduksen.

Kun romahdus oli jo tapahtunut tosiasia, päätin saman tien kokeilla miten Google-dokumentit kääntävät suomenkielistä tekstiä englanniksi. Englanti–suomi -käännösten perusteella olisi pitänyt arvata (teksti on katkelma Ylen verkkosivun artikkelista Lintujen kevätmuutto alkamassa).

Eipä tässä mitään. Onhan jälki ihan välttävää, nähdäkseni yksi lause on melkein oikein. Pian tähän tottuisi ja virheetöntä tai edes jotensakin siedettävää kieltä peräänkuuluttaville voitaisiin perustaa kirjastojen perukoille pehmustettuja koppeja, joihin he pääsisivät rauhassa vänkäämään pilkkusäännöistä. Ja hyvänen aika! Miten paljon säästetään kun ei tarvitse enää maksaa ihmisvoimin tehtävistä käännöksistä. Vuosia yliopistossa opiskelleet kääntäjät saavat luvan lopettaa käännöspalkkioista kätisemisen. Riittää kun he oikolukevat Google-moottorin tekemän jäljen, siis ihan varmuuden vuoksi vain, pistokokeenomaisesti. Kone kääntää nopeasti eikä nysvää lauserakenteen parissa minuuttitolkulla

Mieluummin kyllä soisin, että viralliseksi kieleksi otettaisiin saman tien englanti!

Kysyn vaan

Henkilökohtainen kutsu. Kenelle? Tässä taloudessa asuu 3 ihmistä. Onko kutsu sen, joka tulee ensimmäisenä kotiin? Vai pitääkö odottaa kunnes olemme kaikki kotona ja sitten juoksemme kilpaa postilaatikolle ja voittaja saa pitää kutsun? Vai suoritammeko arvonnan?

Kirje on ollut avaamatta siitä lähtien kun se tuli, koska minua ei ole lainkaan kiinnostanut tietää mitä on henkilökohtaiseksi merkityssä lähetyksessä, joka on näin persoonaton. Säilytin kuoren, koska halusin nostaa sen esimerkiksi älyttömästä liiskattujen puiden haaskaamisesta. Mitähän tämän kampanjan suunnittelija on ajatellut - todennäköisesti ei yhtään mitään.

Luettua: Reynolds ja Roam osat II

Vuoden vaihteessa ilmestyi kaksi kirjaa, jotka piti ehdottomasti lukea: Garr Reynoldsin presentationzen DESIGN sekä Dan Roamin Unfolding the Napkin.

Olen aikaisemmin todennut Reynoldsin ensimmäisestä kirjasta presentationzen, että omaa käyttöäni ajatellen sen puute on graafisia kuvaajia koskevien esimerkkien vähäisyys. Reynolds on nyt täydentänyt toista kirjaansa tällaisella materiaalilla ja hyvä niin. Onhan presentationzen-tyyppinen lähestymistapa näyttävine kuvineen saanut osakseen kritiikkiä mm. yksipuolisuutensa vuoksi. Liike-elämän esitysaineistoissa on paljon numerotietoa ja myös sen esittämistä varten kaivataan ohjausta ja hyviä käytäntöjä. Reynoldsin eräs keskeinen lähde näyttää olleen Stephen Few:n Perceptual Edge -sivu sekä sen erinomainen artikkelikirjasto. Tämä seikan huomaaminen oli aika mukavaa – luinhan omaa Vaikuta visuaalisesti -kirjaani varten ahkerasti samaa aineistoa ja käytän sitä myös valmistautuessani koulutuspäiviin silloin kun graafisiin kuvaajiin liittyviä erityiskysymyksiä toivotaan otettavaksi esille. (Internet tosiaan voi auttaa tasoittamaan eroja ihmisten välillä, ehkäpä joskus jopa tasa-arvoisuuteen saakka: Hyvän tiedon lähteille pääsee olinpaikasta ja asemasta riippumatta.)

Muilta osin presentationzen DESIGN on täysin itsenäinen teos, joka ei vaadi ensimmäisen Reynoldsin lukemista. Voisi sanoa, että jälkimmäinen on ensimmäisen valmis versio, mikä ei kirjojen kohdalla ole lainkaan omituista. Joskus maailmassa kuulemma on kirjoitettu niin, että kirjoittaja on ehtinyt hiomaan omaa tekstiään parinkin kierroksen verran. Sellaiseen ylellisyyteen ei enää ole varaa vaan tekstinsä on tuupattava melko nopeasti eteenpäin. Slow movement -liikkeen leviäminen saattaisi kuitenkin merkittävästi parantaa kaikenlaisten sisältöjen laatua, niin printin kuin sähköisenkin!

Dan Roamin Unfolding the Napkin on käytännönläheisempi versio teoksesta The Back of the Napkin, josta olen kirjoittanut postauksen syksyllä. Kirjaa ymmärtääkseen ei tarvitse välttämättä lukea ensimmäistä osaa, joskin se joiltakin kohdin voisi syventää uudemman tulokkaan sisältöä. Unfolding the Napkin etenee harjoituskirjamaisesti. Back of the Napkin -tekniikka on siinä jaettu neljäksi oppijaksoksi, joihin liittyy tehtäviä ja ohjattuja esimerkkejä. Kuvia on paljon ja niissä olevia piirroksia on selitetty kattavasti. Jos Back of the Napkin -tekniikan haluaa oppia, se ei ole ainakaan siitä kiinni, etteikö sen opettelua olisi tehty helpoksi.

Elokuvien jatko-osilla on jonkinlaiset menestyksen mahdollisuudet vielä toisella kierroksella, mutta kolmannen osan on jo vaikeampi täyttää teattereita. Vaikuttaa siltä, että kirjojen kohdalla pätee samantapainen lainalaisuus. Tässä käsiteltävistä kirjoista molemmat on selvästikin kirjoitettu ensimmäisten teosten menestyksen innoittamina, enkä usko, että kummastakaan aiheesta riittäisi enää sisältöä kolmanteen. En silti pidä kirjoja huonoina. Odotin niiltä vain jotakin muuta kuin ne antoivat. Odotuksiini sisältyi kaiketi jokin uusi näkökulma tai muuten merkittävää täydennystä ensimmäiseen nähden. Tässä mielessä Reynoldsin teos toimii paremmin, jos nimittäin presentationzen on jäänyt lukematta, kannattaa saman tien klikata ostoskoriinsa presentationzen DESIGN.