Sivut

tiistai 12. tammikuuta 2010

Verkostoituminen 2010

Tunnustan, etten pidä itseäni mestariverkostoitujana. En kuulu tähän ihmislajiin, joka maireasti hymyillen ja kevyesti rupatellen pujottelee ihmisiä täynnä olevan tilan läpi onnistuen samalla hävittämään käsissään olevan käyntikorttipakan ja keräämään itselleen toisen mokoman vaihtareiksi. Ja sopimaan samalla tapaamisia kuukausiksi eteenpäin. Minulla on suoraan sanoen ollut negatiivisia mielikuvia verkostoitumisesta ja se on huolestuttavaa, koska verkostoituminen on yrittäjän elinehto.


Päätin taannoin tutkia onko negatiivisille mielikuvilleni perusteita, sillä ihmisen mielikuvat asioista eivät läheskään aina perustu järkisyihin. Ainakaan mielikuviini vaikuttaneita malleja ei tarvinnut pitkään muistella: Muistan yhdenkin yrittäjätapaamisen, jossa minua kaksi kertaa isompi ihminen survaisi kyynärpäänsä palleaani ja suurin piirtein kiipesi ylitseni voidakseen lykätä käyntikorttinsa ja esitenippunsa toisella puolellani istuvalle ihmiselle, jota ilmeisesti piti minua parempana kontaktina. No olihan toisella puolellani oleva titteliltään toimitusjohtaja ja työllistää muistaakseni kaksi ihmistä, joista toinen on peräti kokopäiväinen. Minä olen vain yksin puurtava ammatinharjoittaja.


Tein retken kirjastoon ja yritin selvittää mitä viisaammat ovat kirjoittaneet verkostoitumisesta. Oli paljon liikkeenjohdon jargonia ja myös Markku Silvennoisen teos Löydä aarteesi – verkostoidu! (Tammi 2008). Takakannessa oleva katkelma toimitusjohtaja Marko Parkkisen kirjoittamasta kirja-arviosta kuvaa hyvin minunkin tuntojani:

”Verkostoitumisessa on terminä amerikkalaisvastenmielinen ihmisten hyväksikäytön sävy, vaikka ihminen on ihminen vain ihmisten joukossa. Markku Silvennoinen luo nerokkaasti suomalaisille sopivat käsitteet ja toimintamallit ihmiskasvoiselle verkostoitumiselle.”
Silvennoisen teos olikin suuresta pinosta ensimmäinen, jota suosittelisin esimerkiksi aloittelevalle yrittäjälle.

Joskus tuntuu siltä, että elämän sattumat ovat jotenkin johdateltuja. Nimittäin pian kirjastoretkeni jälkeen törmäsin aivan erilaisia asioita selvitellessäni artikkeliin, jossa hahmoteltiin uudenlaista verkostoitumisen käsitettä. Herrojen John Hagel III ja John Seely Brown blogipostaus Networking Reconsidered on erittäin rohkaisevaa luettavaa sille, joka haluaa nähdä verkostoitumisen muunakin kuin lipevänä itsensä tyrkyttämisenä ja voittopuolisesti omaa etua tavoittelevana kontaktien riistokalastuksena.


Artikkelin kirjoittajat lähtevät siitä, minkä me kaikki tiedämme: Sosiaalinen verkostoituminen on yhä tärkeämpää sekä yksilöille että organisaatioille. Jotta verkostoituminen olisi laadultaan hyvää, se tulisi nähdä toisella tavalla kuin puhtaaseen hyöytyajatteluun perustuva ns.perinteinen malli, jota esimerkiksi monet omista mielikuvistani selvästi heijastivat. Kirjoittajien mukaan perinteistä näkemystä vastaava tapa ei tue hyvän verkoston kehittymistä, koska siinä vuorovaikutus jää varuillaan olevaksi teeskentelyksi osapuolten pyrkiessä esittäytymään toisilleen mahdollisimman suotuisassa valossa. Luottamuksesta on turha puhua, tai puhua siitä voidaan, mutta todellisuudessa sitä ei ole.


Nopeasti muuttuvassa maailmassa arvokas verkosto on sellainen, joka edistää jäsentensä oppimista. Näin Hagel III ja Seely Brown:

”Tärkeää ei ole se, kenet tunnet. Tärkeää on se, mitä opit niiltä ja niiden kanssa, jotka tunnet ja jotka kuuluvat verkostoosi.

Kontaktitietokannoilla ja käyntikorttikasoilla ei ole suurtakaan merkitystä, ellet pääse osallistumaan tiedon jalostamiseen ja tuottamiseen. Artikkelin kirjoittajat korostavat verkoston merkitystä hiljaisen tiedon siirtotienä. Tälle vastakkainen käsitteellinen tieto voidaan aina julkaista toisten luettavaksi, mutta kokemuksiin perustuvan hiljaisen tiedon välittäminen muille vaatii luottamukseen perustuvia pitkäaikaisia suhteita ja syvällistä yhteistä kontekstia.


Verkostoituminen oli artikkelissa esitetty tavalla, joka minun on helppo hyväksyä – sopii idealistiseen ajattelutapaani, sanoisi joku. Minun ei todellakaan tarvitse kävellä toisten yli saavuttaakseni tavoitteeni. Uudenlaisissa verkostoissa voi pärjätä vastavuoroisuudella ja avoimuudella. Niissä ei ole mahdollista päästä pitkälle kaikkitietävän roolia esittäen ja tässä moni asiantuntijuuteensa rakastunut joutuu epämukavuusvyöhykkeelleen, koska perinteisten näkemysten mukaan vain kaikkitietävä on pätevä. Uuden ajattelutavan mukaisesti pätevä onkin se, joka kykenee muuntumaan ja oppimaan.


Mielenkiintoinen, mutta jo oman postauksensa arvoinen aihe olisi ammatillinen verkostoituminen ja sen ylläpitäminen yhteisöpalveluiden välityksellä. Tätä postausta luonnostellessani luin mm. Anja Alasillan artikkelin Piiri pieni pyörii. Anja huomauttaa yhteisöllisen median vaikuttajien sisäänpäinlämpiävyydestä, josta itsekin olen joskus tehnyt vastaavia huomioita. Voisiko tästä siis päätellä, että yhteisömedia onkin tarkoitettu valmiiden verkostojen keskustelufoorumiksi? Saman pihan lapset leikkivät mieluiten keskenään? Jotkut kokemukset yhteisömediassa viittaavat kuitenkin aivan toiseen suuntaan. Eihän koko ilmiössä olisi mitään järkeä, ellei yhteisömedian palveluiden käyttöön sisältyisi edes pienen pientä mahdollisuutta ennestään toisilleen outojen ihmisten kohtaamisista. Minäkin täällä kirjoittelisin edelleen sähköposteja omalle pienelle piirilleni.

2 kommenttia:

Timo Rainio kirjoitti...

En nyt muista missä ja kuka, mutta jossain joskus joku vanha viisas myyntimies kiteytti myyntityön olevan pohjimmiltaan vain ja ainoastaan luottamuksen rakentamista. Vähän samaa olen taipuvainen ajattelemaan verkostoitumisestakin. Kun luottamus osapuolien välillä on kunnossa on helppo tehdä asioita yhdessä ja jos se puuttuu ei minkäänmoiset kikkakuutoset auta pitkällä tähtäimellä.

outi.lammi kirjoitti...

Hei Timo ja kiitos kommentista. Myös Silvennoinen mainitsemassani kirjassa kirjoittaa paljon luottamuksesta, mitä itsekin pidän yhtenä verkostoitumisen kivijalkana. Verkostoituminen pitänee jopa nopeiden muutostenkin keskellä nähdä pitkäaikaisena prosessina, jonka kuluessa kyllä käytännössä testataan luottamuksen laatu, onko kyse muusta kuin puheesta.

Kun tenttasin tätä samaa asiaa mieheltäni, joka työssään on mukana pitkissä projekteissa alihankkijoiden ja kumppaneiden kanssa, hän korosti juuri tuota pitkäjänteisyyttä. Hän sanoi, että nopeatempoinen tuttavuuksien haaliminen, jona verkostoituminen joissakin yhteyksissä esitellään on hänen mielestään vasta alku, josta verkostoituminen voi suotuisissa oloissa lähteä kehittymään.