Miksi en ole Facebookissa (ainakaan vielä)

Aina joskus sitä tapahtuu. Kutsu Facebookiin ilmestyy sähköpostiin tai Twitteristä tulee suoraviesti: "Let's be friends in Facebook, too". Omatunto parahtaa: Olenko ikävä ihminen kun en mene mukaan? Loukkaantuukohan se.

Sitä, että en tartu Facebook-kutsuihin, ei pidä kenenkään ottaa henkilökohtaisena. En käytä Facebookia. Tämä johtuu kummallista kyllä samasta syystä, jonka vuoksi ylipäätään pyörin verkossa: Minulle nettielämä merkitsee suurimmaksi osaksi työtä. Enin osa minulle tärkeästä tiedosta on verkossa ja verkkoresursseihin turvautuminen oli arkipäivää jo kauan ennen sosiaalista mediaa. Sosiaalisen median "ensimmäinen aalto" menikin minulta vähän ohi, koska olin ilmeisesti urautunut omiin toimintamalleihin ja ohitin uudet asiat pitkään pelkällä hymähdyksellä. Parempi tietysti myöhään kuin ei ollenkaan.

Olen liittänyt Facebookin lähinnä vapaamuotoiseen kaverustamiseen. Sen vuoksi olen ajatellut, että se myös vaatisi minulta intensiivisempää verkkoläsnäoloa kuin mihin olen halukas. Koska olen nyt jo niin paljon verkossa ja riippuvainen tietokoneesta työtä tehdessäni, haluan ihan elämän tasapainon vuoksi tehdä toisentyyppisiä asioita. Alan mm. heitellä tavaroita seinille ellen saa riittävästi liikuntaa. Koirani tarvitsevat lenkkinsä ja muuta aktivointia, tai ne alkavat keksiä sitä itse.

Tiedän, että Facebookilla voisi olla ammattikäyttöä. Esimerkiksi useimmat Twitterin kautta tulevat kutsut kuuluvat lähinnä tähän ryhmään. Tämä puoli minua ehkä kiinnostaisikin. Eilen esimerkiksi juttelin erään valokuvaajan kanssa, joka totesi, että Facebook olisi hyvä kanava saada omia töitään esille. Totta. Varmaankin saisin Facebookin taipumaan myös itselleni sopivaksi ja olisihan sen käyttö oman osaamisenkin kannalta hyvää kokemusta. Itse asiassa on pari ideaa, joihin Facebook voisi sopia. ..kun vielä löytäisi tavan venyttää vuorokautensa 36 tuntiseksi.

Facebookissa on tähän saakka huolestuttanut myös elämän eri osa-alueiden sekoittuminen. Siinä sitä olisivat harrastustuttavat, kaverit vuosien takaa ja ammattikontaktit pyrkimässä yhteiselle foorumille. En toisaalta usko siihen, että elämässä täytyisi vetää rajoja työhön ja yksityiselämään kuin viivottimella. Yrittäjältä se ei edes onnistuisi kovinkaan helposti. En kuitenkaan pidä tarpeellisena avata ihan koko elämääni kaikkien näkyville. Sanokaa vain vanhanaikaiseksi. Asioiden kiertonopeus on tätä nykyä sitä luokkaa, että tänään kalkkis voi olla jo ylihuomenna trendikäs! Minusta esimerkiksi työn kautta tutuiksi tulleille ihmisille kannattaa kertoa itsestään JOTAKIN, mutta jossakin kulkee raja, jonka jälkeen henkilökohtaisia asioita koskeva tieto muuttuu tarpeettomaksi ja alkaa tuoda kuvioihin vain epäolennaisuuksia. Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö työn kautta tutuiksi tulleiden ihmisten kanssa voisi ystävystyä. Sitä ei kuitenkaan automaattisesti tapahdu aina eikä se ole edes välttämätöntä. Toista voi arvostaa ja pitää hyvänä tyyppinä muutenkin.

Kirjoitin tämän artikkelin ensimmäisen version jo aikaisemmin kesällä, mutta se jäi jostakin syystä silloin julkaisematta. Tuolloin otsikko kuului "Miksi en ole Facebookissa (enkä mene)". Mietin jo silloin, että tulikohan sanottua turhan tiukasti. Luettuani Tuhat sanaa -blogissa olevan artikkelin " Facebookin yksityisyysasetukset tiukalle - aloita tästä" otsikko muuttuikin, sillä ko. postaus hälvensi monta huolenaihetta ja selvitti epäselväksi jääneitä asioita. Ilmeisesti eri elämänalueet olisi mahdollista pitää tyylikkäästi erillään Facebookissakin. Eihän sitä tiedä vaikka hyvä syy vielä "pakottaisi" menemään mukaan.

(Tämä on muuten ensimmäinen blogiartikkeli, jonka kirjoitin Microsoft Office Word 2010 Technical Preview -versiolla ja lähetin suoraan ohjelmasta bloggeriin.)