Twitter vaatii lukutaitoa

Hiljattain julkaistusta Nielsenin tutkimuksesta käy ilmi, että 60 % uusista Twitter-käyttäjistä jättää palvelun ensimmäisen käyttökuukauden jälkeen. Tähän ilmiöön liittyen kannattaa lukea Howard Rheingoldin artikkeli "Twitter Literacy (I refuse to make up a Twittery name for it)". Rheingoldin mukaan medialukutaito ("…taito suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota"), tarkemmin Twitter-lukutaito, ratkaisee miten hyödylliseksi välineen kokee.

Twitter on arkipäiväinen, keskinkertainen, täynnä solipsistista hälyä ja narsistista itsekehua, mutta sitä samaa on täynnä koko Internet. Twitter ei pohjimmiltaan ole sen kummempi kuin ihmisten "reaalimaailma" (tuntuu hassulta käyttää tuota sanaa, mutta näemmä päädyn sitä kuitenkin käyttämään). Jostakin syystä ihmiselle tyypillinen saa ylimääräisen miinuskertoimen näkyessään sähköisenä. Ehkäpä arjen vuorovaikutuksessa ihmisten huonot puolet on helppo unohtaa, koska keskustelutilanteet etenevät ja harvemmin puheenvuoroja kirjoitetaan sellaisenaan muistiin. Internetissä vuorovaikutus perustuu vielä pitkälti tekstiin ja nopeatempoisessa Twitterissäkin teksti näkyy tallentuen pysyvästi tilin haltijan arkistoon. Ajan kuluminen ei valitettavasti jalosta typerää ja narsistista!

Rheingold luettelee useita Twitterin ominaisuuksia, jotka käyttäjän on ymmärrettävä ja joiden kanssa hänen täytyy opetella tulemaan toimeen. Käyttäjästä itsestään on pitkälti kiinni se, kääntyykö ominaisuus hänen kannaltaan hyödylliseksi vai häiritseväksi:

Avoimuus - kuka tahansa voi seurata ketä tahansa, ellei tilinhaltija sitten ole määritellyt tiliään suljetuksi. Juuri tämä avoimuus sai minut valitsemaan Twitterin eikä Jaikua kun oli "pakko" kokeilla jotakin mikrobloggaushärpätintä. Jaikun kutsusysteemi vaikutti minusta ikävän sisäpiirimäiseltä, mitä en ymmärrä silloin kun puhutaan avoimuudesta ja sosiaalisesta. Tuskin kutsusysteemi pitää loitolla spämmääjiä ja trollaajia? Aina joku tuntee jonkun ikävän tyypin, joka sitten pääsee ilmapiiriä pilaamaan. Ehkä ymmärsin Jaikun väärin, mutta selittäköön kutsusysteemin merkityksen joku, joka ymmärtää sen paremmin!

Läsnäolon kokemus - tämä korostuu erityisesti minulla, koska teen välillä pitkiä aikoja töitä yksin vain koirat seuranani. Pidän siitä, että saan elonmerkkejä muista ihmisistä, joista osasta on tullut jopa jollakin tavoin tuttuja. Parhaan käsityksen Twitteristä saa jos pystyy notkumaan mukana tunnin pari esimerkiksi päivittäin tai edes joka toinen päivä. Jos tilinsä pääsee tarkistamaan vain harvoin, Twitter voi tuntua käsittämättömältä. Mukana notkuminen on toisaalta huonosti sanottu. Twitter ei vaadi herkeämätöntä tarkkaavaisuutta vaan tweettejä voi lukea kun itselle sopii.

Vastavuoroisuus - Twitteriä on sanottu narsistien hiekkalaatikoksi, jossa kaikki höpäjävät itsekseen omia juttujaan (ks. video, jonka löysin Tuhat sanaa -blogin kautta!). Sanoisin, että tähän kokemukseen voi ja pitääkin itse vaikuttaa! Minun Twitterissäni ihmiset kysyvät toisiltaan asioita ja vastaavat toisilleen. Vastauksia voi lähettää julkisesti sekä yksityisesti. Etsin äskettäin ilmaisia Euroopan karttoja vektorigrafiikkana. Office Onlinen kartoissa maantietoa oli tulkittu kieltämättä mielenkiintoisella tavalla, mutta tarvitsin oikein piirrettyjä karttoja. Heitin kysymyksen Twitteriin, kului 15 minuuttia ja Uudessa-Seelannissa vaikuttava Olivia Mitchell vastasi, vuorokauden sisällä tuli lisää vastauksia! Toistaiseksi Twitter toimii näin ja se toimii näin niin kauan kuin sinä käyttäjänä olet valmis tähän! Verkostostaan voi ja kannattaakin blokata pois spämmääjät, jotka eivät koskaan tarjoa muuta kuin omaa erinomaisuuttaan tai maksettuja mainoslinkkejä. Hälyä ei ole pakko sietää, koen suoraan sanoen vaikeammaksi paeta pitkästyttävää itsekehuskelijaa reaalimaailmassa kuin netissä!

Twitter on keino tutustua ihmisiin, joiden kanssa on yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Seuraan ihmisiä useilta eri aloilta, mutta heidän yhteinen nimittäjänsä on se, että heidän kiinnostuksen kohteensa liittyvät jollakin tavoin omiini. Twitteriin on mahdollista luoda henkilökohtainen oppimisverkosto, mistä kritiikin aiheita hakevat pääsevät sanomaan, että vaikuttimeni käyttää Twitteriä ovat itsekkäät. Totta kai haluan oppia ja laajentaa näkemyksiäni, mutta olen myös valmis auttamaan muita (ks. vastavuoroisuus). Jos kysymyksen nähdessäni muistan, että kirjanmerkeissäni on aiheeseen liittyvä linkki, se lähtee eteenpäin. Tästä on Twitter-verkostossa kyse. Ei siitä, että hohhoilet miten ilmoja pitelee, kehut itseäsi tai kitiset, miten on tylsää. Toki on kiva lukea, millaiseen säähän Twitter-kamu Englannissa aamulla heräsi, mutta ellei tällä koskaan olisi mitään muuta, en seuraisi kyseistä henkilöä. Ja nyt ei pidä ymmärtää väärin: Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Minä vain en välttämättä odota verkostoltani samaa kuin sinä tai joku kolmas.

Rheingold muistuttaa toisaalta siitä, että Twitter ei ole yhteisö. Se on vasta maaperää, josta yhteisöjä voi lähteä kasvamaan (ks. Twibes). Tässä mielessä ulkopuolisen silmiin banaalilta näyttävä jutustelu on tarpeellista. Tiedotukset oman maapallon kolkan säätilasta, lounasmenusta tai joogatunnille lähtemisestä ovat sitä sosiaalista "kittiä", joka luo yhteenkuuluvuutta ja luottamusta verkoston jäsenten välille.

Kaiken kaikkiaan Twitter pitää "tuunata" itselleen sopivaksi. Jokainen voi koota oman sekoituksensa, johon kuuluu sopiva suhde työtä ja hupijuttuja. Ja ellei Twitteriä kerta kaikkiaan koe omakseen, se joutaa menemään ohi. Medialukutaitoa on myös kyky tehdä valintoja. Seuraava väline odottaa ihan varmasti nurkan takana.