Kiusaajille kyytiä, sillä työssä pitää olla kivaa!

Olen ajatellut näin koko työelämässä oloaikani ja koko ajan on myös riittänyt niitä, jotka ovat kiirehtineet vakuuttamaan miten "työ nyt on työtä eikä pidä odottaa liikoja". Kun lueskelin tänä aamuna äskettäin valmistunutta Hyvän työn manifestia ja uutisointia siitä, alkoi hymyilyttää. Minun ei ole tarvinnut muuttaa ajatuksiani vuosien mittaan vaan nähtävästi muutkin ovat tulleet järkiinsä.

"Henkinen väkivalta asettaa sukupolvet usein erilaiseen asemaan. Monet vanhemmat kestävät paremmin naljailua "työ on työtä" -asenteella. Jos asenteemme on "työ on osa yksilöllistä elämäntarinaani", on myös v*****lun tulkinta erilainen." (Hyvän työn manifesti s. 8)

Mm. Fakta-lehden verkkosivulta löytyy artikkeli: Lisää vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa työelämään.

Hyvän työn manifestissa on paljon hienoja ajatuksia mm. työelämästä nyt ja tulevaisuudessa. Siinä nostetaan esille myös työpaikkakiusaaminen. Olen viime vuosina yhä useammin ajatellut, että parissa muinaisessa työpaikassani käytettiin suorastaan johtamismenetelmänä tarkoituksellista kiusaamista ja henkisen väkivallan järjestelmällistä suosimista. En varmaankaan olisi sanonut noin silloin kun tilanne oli ajankohtainen vaan tyydyin ihmettelemään miksi en viihtynyt. Pohdin joskus, että mikähän vika minussa on ja muuten pidin tilanteita normaaliin tylsään työelämään kuuluvina kuten luultavasti kaikki asianosaiset. En usko, että kyse oli mitenkään henkilööni kohdistuvasta ilmiöstä, se oli arkea niissä ympyröissä. On ollut muita työpaikkoja, jotka eivät ole tietenkään olleet täydellisiä nekään, mutta osoittaneet käytännössä miten työpaikkojen henkisessä ilmapiirissä voi olla merkittäviä eroja. Työn ei tarvitse olla "vain" työtä ja siltä saa odottaakin jotakin! Työkavereiden kanssa voivat sukset mennä joskus ristiin, mutta silti yhteistyö voi taas jatkua hyvänä.

Toisaalta ikävistä työkavereista ja pomoista kärsivien kannattaisi lukea Anthony de Mellon Havahtuminen -teosta oikein ajatuksen kanssa:

"Ihmisten on kärsittävä ihmissuhteissaan kylliksi, siihen asti, että he kadottavat kaikkia ihmissuhteitaan koskevat harhaluulonsa."

Anthony de Mellon viesti tulkintani mukaan on, että ihmiset ajattelevat vain ja ainoastaan itseään. Jos haluaa olla ihmisten suhteen realistinen, heiltä ei kannata odottaa liikoja. Me olemme kaikki rakastettavia pieniä itsekkäitä typeryksiä. Kaikki ovat syvällä omissa asioissaan ja pohdinnoissaan miten elämänsä järjestäisi mahdollisimman hyväksi. Kuten Dalai Lama sanoo, onnellisuus on jokaisen elävän olennon tavoite ja tältä pohjalta ihmisten tekoja tulisi pyrkiä ymmärtämään. Se työpaikan ilkiö ei välttämättä juonittele juuri sinun pääsi menoksi. Hän vain yrittää järjestää omaa elämäänsä mukavaksi ja sinä satut olemaan paikalla. Älä odota siltä työkaverilta yhtään mitään niin ei tarvitse pettyä ja mököttää toteutumattomien toiveiden vuoksi.

No vaikka ihminen olisikin pohjimmiltaan pieni itsekäs typerys, olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka vaativat puuttumista päiväkotien, koulujen ja työpaikkojen kiusaamiseen. On pöyristyttävää, miten jotkut ovat sitä mieltä, että lapsen pitää vain sietää kiusaaminen, koska se muka jotenkin kasvattaa. Erimielisyyksien kestämiseen ja ihmissuhteiden monimuotoisuuden sietämiseen ei kasvateta järjestelmällisellä kiusaamisella, joka on yksi alkeellisimpia ryhmäkäyttäytymisen muotoja. Kanalaumakin oppii nokkimaan eriväristä ja heikointa, ei siihen kovin korkeaa henkistä kehitystasoa tarvita.