Eläkeikäkeskustelua käydään kiivaana. Aamuisessa hesarissa muistutettiin eräästä olennaisesta seikasta: Eläkeiän nostaminen vaatii paremmat työolot (paperiversiossa, linkkiä en tähän löytänyt). Katselin viikonloppuna aiemmin tallentamani Punaisen langan, jonka aiheena oli työpaikkakiusaaminen. Tänä aamuna törmäsin Hesarin nettisivulla taas uuteen kiusaamisuutiseen. Mikä kumma ihmisiä vaivaa? Freenä on kieltämättä hyvä olla kun voi keskittyä olennaiseen eikä tarvitse käydä turhia kiistoja ja valtataisteluita. Tänä päivänä yksin työtä tehden ei edes tarvitse tuntea itseään yksinäiseksi, sillä tekniikka mahdollistaa verkostoitumisen ja kontaktien ylläpitämisen. Eikä siinä verkostossa tarvitse pitää kaunaisia verenimijöitä, työpaikalla sellainen voi vaania naapurisermin takana.
Mutta ikäkysymykseen: Minusta työiän pidentämisvaatimukset ovat mitä suurinta tekopyhyyttä niin kauan kuin asenteilla sanotaan täysin päinvastaista. Olen jostakin syystä ottanut talteen 19.1.09 päivätyn hesarin artikkelin, jossa pääministeri maalailee uhkakuvaa "poikkeuksellisen epäedulliseksi muodostuvasta väestörakenteesta". Muutama viikko myöhemmin sama mies kömpii ihmisten ilmoille Rukan hangilta patistelemaan ihmisiä pysymään töissä! En minä ainakaan haluaisi pyöriä toisten jaloissa esimerkkinä epäedullisesta väestörakenteesta. En sentään tarkoita, että pitäisi kieltää tosiasioita. Ihmiset toki vanhenevat, mutta se pitäisi ymmärtää, että jokainen vanhenee yksilöllisesti. Mitä vanhemmiksi ihmiset tulevat, sitä erilaisempia heistä tulee verrattuna muihin samanikäisiin. Asenteet kuitenkin perustuvat typerään yleistämiseen ja ylläpitävät sitä.
Olen lukenut Don Tapscottin mielenkiintoista kirjaa nimeltä Grown up digital. Kirjassa tuodaan esille viime aikoina tehtyä aivotutkimusta, jonka tulosten mukaisesti ihmisen ympäristö ja hänen oma toimintansa muokkaavat aivoja, nuorella iällä tietenkin voimakkaasti, mutta myös aikuisiällä enemmänkin kuin on uskottu. Tästä voisi tehdä päätelmiä siihen suuntaan, että tietyn määrän ikävuosia ei automaattisesti tarvitse lyödä otsaan horiskon leimaa, sen voi ansaita jo nuorenakin. Jos on jo kolmikymppisenä ollut vain periaatteessa jokaikistä muutosta vastaan (näitä löytyy!) ja jos sama linja on jatkunut viisikymppisille saakka, ehkä voisi puhua työuran pidentämisen kannalta poikkeuksellisen epäedullisesta asennoitumisesta ja toimintatavoista.
Työpaikkojen negatiivista ilmapiiriä pahempana työuran pidentämisen esteenä pidän siis typeriä yleistyksiä viljelevää asenneilmastoa. Se väsyttää, koska asenteiden kohteena oleva joutuu puolustautumaan jatkuvasti ainakin omassa mielessään. Asenteet paistavat läpi itsekin jo ikääntyvien päättäjien puheista mutta kaikuvat myös ihmisten puhuessa omasta itsestään. Hiukseni nousevat pystyyn aina kun kuulen nelikymppisen haikailevan eläkevuosia. Aika voi tulla pitkäksi! Ja entä jos ne eläkevuodet eivät edes ehdi tulla tai tulevatkin toisenlaisena kuin oli kuvitellut? Ikävintä on myös se, että nämä eläkeikää haikailevat ovat usein samoja, jotka pilkkaavat ja vähättelevät ikätovereidensa opiskeluhankkeita: Kun en minä viitsi kehittää itseäni enkä halua tutkia uusia asioita niin eivät muutkaan saa, koska se nyt on nuorten juttu.
No entä nämä Y-sukupolvihohhoilut, LOL, OMG! Tulee uusi uljas sukupolvi ja kaikki muuttuu, niin niin. Entäs kun se uusi sukupolvi ei välttämättä pysty tekemään kaikkea tekemätöntä työtä? Enkä millään jaksa uskoa, että joku sukupolvi yhtäkkiä olisi täysin erilainen kuin edeltäjänsä. Tietyt kehitykselliset lainalaisuudet erottavat toisistaan kaikkien sukupolvien yksilöitä vaikkapa nyt tämän aivotutkimuksen näkökulmasta: Aina on niitä, jotka omalla toiminnallaan edistävät omaa kehittymistään. Vastaavasti löytyy niitä, jotka jo varhain lyövät luukut kiinni ja junttaantuvat oman mielensä tuottamiin kuviin siitä, miten asioiden pitäisi olla. Työelämässä pyörii niin kolmikymppisiä raakkeja kuin viisikymppisiä kehitysmyönteisiä elinikäisiä oppijoitakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti