Jari Parantaisen Pölli tästä -blogissa oli mainio artikkeli Vain kasvuyrittäjä kelpaa, osa 1. Kannattaa lukea, jos esimerkiksi tällä hetkellä olet harkitsemassa yrittäjyyttä, mutta kavahdat tietynlaisia yrittäjyyteen liittyviä mielikuvia. Etkä koe Nalle Wahlroosia sielunsukulaiseksesi.
Suomalainen yrittäjyys taitaa ainakin vanhemman väestönosan mielikuvissa olla pitkälti sitä, että sikaenergialla pusketaan yhden ihmisen, yleensä miehen, nyrkkipajasta usealla paikkakunnalla toimiva yritysrypäs. Sitten myhäillään lehtikuvissa ja annetaan haastatteluja nousukasmaisesti sisustetussa olohuoneessa Afrikan safarilla ammutun elukkaparan pään vieressä. Kahden avioeron ja ensimmäisen ohitusleikkauksen jälkeen myydään firma ja muutetaan Floridaan tai Espanjaan. Sitten poksautetaan maksa kittaamalla mahdottomasti viinaa. Onnekkaimmat hoksaavat ajoissa, miten raha ja laiskuus eivät ole onnellisuuden synonyymi ja perustavat uuden yrityksen tai jatkavat esimerkiksi jossakin mentorointiohjelmassa nuorempiaan auttaen. Postmoderni versio yrittäjyydestä lienee sitten se, jossa naistenlehtien lemmikiksi nostettu nuori Joukahainen ansaitsee rahaa jollakin, jota 75 % ihmisistä ei edes ymmärrä ja ostaa sikakalliin auton sekä asunnon, joka sisustetaan täsmälleen samanlaiseksi kuin kuvat ulkomaisissa kiiltäväpaperisissa sisustuslehdissä. Lopulta yrittäjämme päätyy raastuvanoikeuteen kateellisen kansan vahingoniloisen naurun kohteeksi, ellei sitten ole ajoissa älynnyt muuttaa maasta. Ja nämähän ovat siis karkeita kärjistyksiä, joten nyt minua ei kannata ottaa ihan tosissaan.
Itseni piti voittaa yrittäjyydestä sellainen mielikuva, miten joudun ahdinkoon ja tekemään enemmän töitä kuin jaksaisin tai haluaisin, koska eri tahot kumminkin painostavat ottamaan hirveästi lainaa ja kasvattamaan toimintaani nopeammin ja suuremmaksi, kuin pitäisin mielekkäänä. Eli oikeastaan olot olisivat lainanottoa lukuun ottamatta vastanneet jotakuinkin tämänhetkistä palkkatyötä, mutta ilman palkkaa. Lisäksi ajattelin, etten voi mitenkään pärjätä yrittäjänä, koska en hallitse itseni katteetonta kehumista ja tyhjänpuhumista.
Omat kokemukseni, siis täysin subjektiiviset – mitään tilastotietoa sisältävää tutkimusta ei tähän hätään ole tarjota – viittaavat siihen, että on vähintään kahdenlaista yrittäjyyttä. On toisaalta yrittäjyys, joka täyttää poliitikkojen suhdannepuskurin funktion – juuri tästä ilmiöstä Jari Parantaisen artikkelissa on herkullisia kuvauksia. Sitten on yrittäjyys keinona tavoitella mielekästä ja autenttista elämää. En ollenkaan niele sitä, että minun yrittäjänä pitäisi olla jonkinlainen uudenajan torppari, jolle huonoina aikoina heristellään sormea ja syytetään työllistämättä jättämisestä. Jo yrittäjäksi ryhtyminen on vapaaehtoinen valinta. Vapaaehtoista on myös se, jääkö yhden ihmisen kokoiseksi, palkkaako 5 hyvää tyyppiä ja jatkaa heidän kanssaan vai lähteekö kasvattamaan, mikä totta kai on paikallaan sille, kenelle se sopii.
Roope Mokka kirjoittaa Tietoviikko-lehden verkkokolumnissaan Orjasta sosiaalinen kapitalisti yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä. Ehkä on liioiteltua sanoa, että tässä on yrittäjyyden uusi paradigma, mutta ehkä vähän siihen suuntaan. Tällaisen uuden yrittämisen tarkoitus ei ole ainoastaan voiton tuottaminen yrityksen omistajille vaan myös maailman muuttaminen paremmaksi. Samaa ajatusmaailmaa edustavat esimerkiksi Pamela Slim tai Seth Godin, jonka Squidoo-verkkoyhteisö lahjoittaa mainostuottojaan hyväntekeväisyyteen.
Eilen kuuntelin vaahteranlehtiä haravoidessani Tuhat sanaa -blogista noutamaani pocastia, jossa suomalaissyntyinen, USA:ssa asuva Katja Presnal kertoo kokemuksistaan sosiaalisen median avulla toteuttamastaan yritystoiminnasta. Myös tässä kuuluu uudenlaisen yrittäjyyden ääni. Nähdäkseni tällainen uusi yrittäjälaji haluaa toimia itsenäisesti ja omia juttujaan toteuttaen, mutta yhdessä hyvien tyyppien verkostossa ilman jo lähtökohtaisesti huonon työnantaja-työntekijä -suhteen aiheuttamaa kitkaa. Uusi yrittäjä pystyy myös toimimaan joustavasti ja pienin kustannuksin, joten mahdollinen lama-aika ei välttämättä olekaan maailmanloppu vaan hengähdystauko, jonka aikana voi testailla ja valmistella uusia juttuja.
Syyllistynkö naiviin idealismiin, jos toivoisin yleisiin yrittäjyyttä koskeviin mielikuviin lisättävän tällaisen vastuuntuntoisen luovan ihmisen, joka nostaa ns. hyvän elämän useiden asuntojen ja ökyautojen edelle sekä yrittäjyydellään auttaa myös muita samanlaisia hyvän elämän tavoittelussa? Minusta kuitenkin paljon naivimpia ovat ne, jotka kuvittelevat meidän voivan jatkaa täällä toinen toisillemme yhä enemmän turhaa tavaraa tuottaen.
Hahaa! Näähän on mun juuri spottaamia artikkeleja :D
VastaaPoistaEikös olleetkin hyviä juttuja. Yrittäjyyden sisältöä ja merkityksiä on jo aika tuulettaakin.
VastaaPoistaHyvä, että tätä tuuletusta tehdään.
VastaaPoistaMitä erilaisimpia yrittäjyyden motiiveja on tullut esille tutkimuksissa kautta aikain, mutta sankareina on tavattu pitää vain niitä kasvuyrittäjiä.
Yrittäjyydestä voisi useammin puhua työkaluna, jolla saavutetaan lisäarvoa. Arvo voi olla raha, mutta yhtä hyvin vaikka taiteen luominen, hyvä perhe-elämä tai vähempiosaisten auttaminen. Tällaiset tavoitteet eivät saa verokarhua kehräämään, mutta ovatko ne yhteiskunnalle sen vähempiarvoisia?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSinulla onkin hyvä yrittäjyyden määritelmä, joka sallii monenlaiset yrittäjyyden motiivit ja tavoitteet.
VastaaPoistaPerinteinen näkemys lienee se, että yrittäjän opittua tekemään hommansa nopeammin ja paremmin, hän voi ottaa enemmän tilauksia. Voihan myös ottaa vastaan saman määrän tilauksia ja käyttää luppoajan tutkimalla uusia mielenkiintoisia asioita, joista kukaan ei vielä siinä vaiheessa maksa. Päättäjät peräänkuuluttavat luovuuden ja innovaatioiden perään. Mm. näissä asioissa katselisin ei-perinteisin yrittäjäarvoin toimivien suuntaan...
PS Ei pidä välittää tuosta edelisestä "haamukommentistani", kunhan täällä sählään :)
Jep.. Mä uskon että maailma on menossa yhä enemmän siihen suuntaan että kaikkialle putkahtelee yhden hengen mikroyrityksiä.
VastaaPoistaVarsinkin vaikkapa tällä mun omalla alalla homma toimii ihan hyvin siinä missä kirves- ja putkimiehilläkin.
Lisäksi kun ammattitaito moninaistuu, on mahdollista tehdä yhä erinäköisempiä hommia.
Musta tuntuu myös hyvin luontevalta tuotteistaa omaa ammattitaitoaan.
Voidaan esim. kysyä, kumpi on järkevämpää:
1. se että yritys työllistää vaikka kolme tyyppiä ja stressaa siitä että riittääkö niille hommia ja tuottaako ne tarpeeksi ja jos ei niin kuinka niistä pääsee eroon
2. se että työntekijä hankkii/ottaa vastaan haluamansa määrän työtä vaikka parilta kolmelta yritykseltä, jolloin siinäkin tapauksessa että jonkun kanssa menee sukset ristiin, pelaa homma vielä parin muun kanssa.
-----
Itsehän olen palkkatyössä, mutta ei se mulle ole mikään itseisarvo että raha tulee vain yhdestä tuutista. Oikeastaan en näe mitään syytä miksi en pärjäisi toiminimen kanssa ihan mukavasti, samoja hommia tehden.
Yrityksen kanssahan voi olla halutessaan työntekijämäisessä suhteessa vaikka ei töissä talon siällä olisikaan.
Voihan sitä tehdä vaikka kuukausimaksusopimuksen, johon sisältyy tietty tuntimäärä palvelua. Erona olisi työntekijäsuhteeseen vain se että sopimuksen sisältö on vapaasti määriteltävissä, eikä tarvitse maksella veroja ihan miin paljoa ja moneen kertaan.
Uskon että jonain päivänä vielä jokainen täysjärkinen ammattilainen on yrittäjä.
Niinpä. Yritykset eivät sitoudu eivätkä nykyoloissa voikaan sitoutua huolehtimaan työntekijöistään samalla tavalla kuin esimerkiksi joku Gösta Serlachius aikanaan. Tästä seuraa minusta automaattisesti se, että työntekijänkään ei kannata henkisesti sitoutua yhteen työnantajaan. Jopa palkkatyösuhteessa oleva on minusta vahvoilla, jos suhtautuu itseensä kuin mikroyrittäjään.
VastaaPoistaTietysti tässäkin pitää taas muistaa erilaiset elämäntilanteet. Eivät kaikki jaksa tai muuten voi elää ihan koko aikaa itseään päivittäen.
Nuo verojutut kannattaa muuten tarkistaa, ettei tule pettymyksiä. Ainakin ammatinharjoittajan statuksella verotus on käytännössä henkilöverotusta, toiminimestä en tiedäkään.
..mun mielestä tavoiteltava asia olisi se että saa päivät pitkät tehdä juuri niitä asioita joista eniten pitää. Jollekin se voi olla oman firman pyörittäminen ja siellä työskentely, mikä varmaan on aika tavallista jollekin taideteollisuuspuolen ihmiselle, tai vaikka muusikolle.
VastaaPoistaJollekin yritystoiminta voi kuitenkin olla vain väline jolla mahdollistetaan taloudellinen riippumattomuus ja sitä kautta maksimoidaan se oma vapaa-aika, että pääsee vaikka purjehtimaan :) Tarkoitan tällä siis juuri sellaista kasvuyrittäjää, joka lopuksi myy koko työnsä suurta pottia vastaan, tai järjestää asiat niin että se pyörii itsellään ja itse voi keskittyä muihin asioihin.
Yrityksellähän ei ole oikein myyntiarvoa, ellei se pyöri jokseenkin omavaraisesti.
Nämä kaksi tavoitetta yrittäjillä ovat mun mielestä ne kaksi tavallisinta. Harvalle ihan oikeasti taitaa olla raha se päätavoite (vaikka näin itsekin luulisi). Oikeasti siis tavoitellaan itselle mieluisia asioita, toinen vain saavuttaa tavoitteensa vähemmällä kun voi saada rahaa mieleistensä asioiden tekemisestä.
Täydellisessä maailmassa jokaiselle ihmiselle löytyisikin juuri sopiva työ josta pitää ja jossa haluaa kehittyä :) Joskus tosin olen epäillyt, että moni ei edes tiedä mitä haluaa. Ihmiset valittavat paljon, mutta kun tulee tilaisuus muuttaa olosuhteita, tekosyitä vanhan jatkamiseksi löytyy loputtomiin. Voi olla, että monella yrittäjällä on vahva näkemys siitä millaisen elämäntyylin itselleen haluaa, eikä tämmöinen ihminen jää odottamaan antaako työympäristö hänelle siihen mahdollisuuden vaan lähtee tarvittaessa hakemaan haluamansa itse joko yrittäjyydestä tavallaan elämänmuotona tai välikappaleena. Aina ei ehkä löydy sitä mitä kuvitteli, mutta olennaista on kai kuitenkin se, että uskoo pystyvänsä vaikuttamaan asioihin, yleensä silloin näin tapahtuukin.
VastaaPoistaEhkä yrittäjässä on myös tietty prosentti ”leikkivää ihmistä”? Omaisuuden kasvattaminenkin on varmasti monelle yrittäjälle enemmän pelinomainen juttu kuin roopeankkamainen pakkomielle. No överiksi menneen pelaamisen tuloksia on viime viikot saatu seurata :) mutta toisaalta tietty määrä näitä pelihenkisiäkin tarvitaan.
Aivan varmasti näin on. Muistelen että entisen työpaikkani omistajarinkiin kuului melkoisia pelureita. He kuitenkin olivat tehneet varsinaisen yrittäjäuransa jo aiemmin ja sitten siirtyneet enemmänkin sijoituspuolelle.
VastaaPoistaKaverit oli kyllä aina paikalla kun oli joku todella iso case menossa, mutta pääosin heidän panoksensa oli osaavaa omistajuutta, ja huipputason neuvonantajuutta, eikä niinkään yritysjohdollista tms.
Näillä onkin sitten jo sormensa pelissä ties minkätyyppisissä yrityksissä, lähtien ravintoloista ja päättyen teollisuusalan yrityksiin.
Näytti siltä että rahan arvo näille tyypeille oli jotain ihan muuta kuin itselle. Se elän valo tuntui tosiaan olevan juurikin ne yritystoiminnan haasteet ja se adrenaliinipiikki ja hurmos minkä saa megaluokan neuvottelujen onnistumisesta.
Luulen, että minäkin olen törmännyt tuohon ihmistyyppiin :)
VastaaPoistaOlen katsellut tämän Timothy Ferrisin verkkosivua - menestynyt nuori kaveri, joka kertoo päässeensä 4 tunnin työviikkoon ja auliisti jakelee kokemuksiinsa perustuvia neuvoja, esim. miten oppia uusi kieli tunnissa (myöntää sentään, että ei nyt niin mahdottoman täydellisesti).
En oikein tiedä mitä hemmosta ajattelisi. Laskeeko hän 4 tunnin työviikkoon vain firman pyörittämiseen liittyvän pakkopullan: byrokratian ja ulkoistettuja toimintoja pyörittävien vahtimisen (se käy varmasti työstä enkä edes usko, että siihen 4 tuntia riittää!) Sitten uusien ajansäästöideoiden ja työntehostuskonstien keksiminen ja niistä kertominen on hauskaa leikkiä. Kadehdittavaa tuon kaverin meiningissä ei niinkään ole 4 tunnin työviikko vaan se tekemisen riemu, mikä hänen jutuistaan paistaa.
En ole hänen kirjaansa tosin lukenut, eli jos sinne kätkeytyy jokin suuri ajansäästösalaisuus niin se on minulta pimennossa :)