Hellitä hetkeksi, vältät turhaa työtä

(Kuva: Emy Tik)

Tunnustan, että istun toisinaan liian pitkiä aikoja tietokoneen vieressä. Mutta se on oma valinta. Tiedän hyvin ne moninaiset syyt, joiden vuoksi yhtäjaksoinen paikallaan istuminen on haitallista ja tiedän myös, että toimiakseen hyvin aivot tarvitsevat lepoa. Mutta kuka voi vastustaa kunnon flowta? Eihän siitä tule mitään, jos kesken hyvän nousuflown pitää nousta koipiaan oikomaan vain siksi, että joku ohje niin käskee. Toisaalta usein sattuu myös niin, että käytännössä huomaa työssä jaksamiseen liittyvät neuvot toimiviksi. Näin kävi viimeksi tämän viikon keskiviikkona.

Olin kokoamassa erääseen aineistoon liittyvää tukisivua ja halusin tehdä siitä mukavan lukea ja säällisesti navigoitavan. Näpertelin tyylitiedoston parissa ja lisäilin linkkejä. Jonkun mitättömän virheen vuoksi sain koko sivun täydelliseksi sekasotkuksi. Kello oli jo niin paljon, että joogatuntini lähestyi ja ajattelin ensimmäiseksi, että enhän minä tästä nyt mihinkään voi lähteä. Työ ei ollut kauhean kiireinen, mutta kun tekemistä riittää, pitäisi yksittäisistä hommista tulla joskus valmistakin. Olin niin väsynyt ja kyllästynyt, etten pystynyt näkemään sekasotkun syytä, joka – kuten sitten myöhemmin osoittautui – oli todella pieni itsestäänselvyys. Kello kävi ja pää oli sumuinen. Lopulta totesin, että koska asiat eivät etene, yhtä hyvin voisin lähteä tunnilleni, tai oikeastaan tunneilleni.

Tällä hetkellä käyn kahdella peräkkäisellä joogatunnilla. Ensin on tunti yang-joogaa, jota voisi lyhyesti kuvata kertomalla, että hiki virtaa ja syke on ihan hyvä rasvanpolttosyke. Tämän jälkeen vaihdan kuivan paidan päälleni, puen villasukat jalkaan, juon vettä ja virittäydyn yin-joogatunnille, jonka aikana tehdään pitkiä rauhallisia venytyksiä. (Jos kiinnostuit, niin ainakin täällä Jyväskylässä molempia joogamuotoja ohjaa Pilatesplussan Leena.)

Tämmöisen joogaputken jälkeen palasin takaisin tänne tuolin ja näppäimistön väliin, jossa sekasotku odotti. Yhdellä vilkaisulla huomasin virheen syyn. Yksinkertainen perusjuttu, mutta kun aivot olivat väsyneet, ne eivät rekisteröineet mitään virheen huomaamisen kannalta tarpeellista. Vanhanaikaisen kasvatuksen saaneella ihmisellä kun vielä aktivoituvat helposti kaikki mielen "no-pitihän-se-arvata-ettei-edes-yksinkertaista-asiaa-osaa-kerralla-tehdä" -rakenteet. Sen jälkeen alkavat turhat tunteet myllertää ja mieli harhailee epäolennaisessa. En tiedä miten nopeasti olisin asian selvittänyt, jos olisin jättänyt tuntini väliin. Sen tiedän, että olisin ollut koko loppupäivän ja ehkä seuraavankin ärtynyt ja tikkuinen.

Tarinan opetus: Ellei ole flow juuri päällä, pidä tauko heti kun siltä tuntuu. Pidä vaikka pitkä tauko. Jo puolenkin tunnin tauolla voi välttää kahden tunnin turhan työn. Tämmöisenä elämäntapafreelancerina pidän suunnattomana etuna mm. sitä, että kotitoimistopäivinä voin lähteä koirieni kanssa lenkille lähes mihin aikaan tahansa. Puhelinhan kulkee mukana. Moni työjumitus johtuu yksinkertaisesti väsymisestä eikä silloin kannata juuttua koneen eteen nuokkumaan ja itseään inhoamaan.

Entä sitten ne tilanteet, jolloin ei ole oikein väsynytkään, mutta mistään ei vain tule mitään. Joskus nimittäin on päiviä, jolloin tuntuu koko ajan siltä, että täytyisi pitää tauko vaikka edellisestä on kulunut 5 minuuttia. Silloin auttaa keskittyminen ja järjestelmällinen asioihin tarttuminen. Tähän liittyen pari artikkelilinkkiä:

Artikkeli David Allenin blogissa.

Asioiden aikaansaamisen FAQ (erittäin vapaa käännökseni englanninkielisen artikkelin otsikolle).

Tietokone-lehden artikkeli: Sähköposti addiktoi ja vie työtehoa