Helsingin Sanomien tämänaamuisessa pääkirjoituksessa huomautettiin miten entisajan yhteisöllisyys ei suinkaan ollut sellaista auvoa, millaisena sen moni vanhemman ikäpolven ihminen muistaa. Yhteisöllisyys voi todellakin olla hyväksyvää, toiset huomioivaa ja lämmintä yhtä hyvin kuin ahdasta, pakolliseen samanlaisuuteen perustuvaa ja poissulkevaa. Tulvan viedessä talon yhteisö voi tulla ja auttaa uuden rakentamisessa, mutta yhteisö on myös se, joka käynnistää noitavainot. Siinä meille haastetta tulevaan: miten edistää yhteisöllisyyttä, joka välittää, suvaitsee ja antaa tilaa erilaisuudelle, mutta joka ei ahdista, pakota ja vähättele.
Jostakin syystä puheet yhteisön kontrollista puistattavat. Siinä päädytään pian äärimmäisyyksiin. Pelkästään viimeaikaiset uutiset meidän sijoittumisestamme maailman työpaikkakiusaajien eliittiin saavat mielikuvituksen liikkeelle. En epäile, etteivätkö ihmisen käyttäytyminen ja ulkoinen olemus muutu asioiden alkaessa mennä huonoon suuntaan, mutta tervettä järkeä tarvitaan muutosten tulkinnassa etenkin tässä vaiheessa kun tunteet ovat pinnalla. Ja yritettiinhän yhteisön kontrollilla puuttua Kauhajoenkin tapaukseen, mutta yhtä tyhjän kanssa. (Paljonkohan tähän on vaikuttanut mm. poliisin pula resursseista?) Eikä Jokelan tai Kauhajoen tapauksissa ollut kyse siitä, etteivätkö ampujat olisi tunteneet ihmisyhteisön perussääntöjä. Kyllä he varmasti tiesivät, mitä tarkoittaa toisen ihmisen ampuminen. Mutta tapahtui jotakin, mikä luistatti yli laidan.
On korostettu varhaisen puuttumisen merkitystä, mikä edellyttää tietenkin, että vanhemmilla, opettajilla ja opoilla on riittävästi apunaan lapsi- ja nuorisotyön ammatti-ihmisiä. Resursseja on siis osoitettava lisää tähänkin työhön vaikka sitten kilpailukyvyn uhalla.
Asioihin puuttuminen jää kuitenkin puuhasteluksi jos päällimmäisenä on tarve päästä osoittamaan miten tuloksia syntyy. Olisi päästävä pureutumaan nimenomaan niihin syviin syihin, jotka kääntävät ihmisen lajitoverinsa vihaajaksi. Näyttää ilmeiseltä, että mm. käsiaseiden saantia on syytä rajoittaa, mutta jos tähän jäädään, on pistetty vain pää pensaaseen. Eri tahojen ja ammattiryhmien keskinäinen syyttely ei vie asioita eteenpäin. Tosin syyttelyllä annetaan mielikuva toiminnasta ja vältetään epämiellyttävät ja pelottavat pohdinnat siitä vastuusta, joka jokaisella aikuisella on. Jokainen meistä osallistuu oman elämänsä kautta maailman rakentamiseen ja mallien antamiseen. Lasten ja nuorten pahoinvoinnin helpottamiseksi ei välttämättä olekaan nopeita ratkaisuja, koska ne vaativat aikuisten muuttumista.
Hannu Lehtilä on lisännyt Kauhajoen tapahtumia käsittelevään artikkeliinsa seuraavanlaisen jälkikirjoituksen:
Välittäminen on tärkeää ja sen osoittaminen. Mutta entä ne, joille kukaan ei tällaista viestiä lähetä? Onko kenties omassa lähipiirissäsi joku, jonka näet olevan yksin ja onneton? Pieni ystävällisyyden osoitus voisi hänen kohdallaan olla ratkaiseva juttu, juuri sitä huomioivaa ja lämmintä yhteisöllisyyttä."P.S. Tyttäreni käy lukiota Ilmajoella, Kauhajoen naapurikunnassa. Hän lähetti siskolleen seuraavan tekstiviestin viime yönä: "Muistathan, että sinä olet minulle tärkeä - lähetä tämä viesti ystävillesi, joiden haluat muistavan, että ovat tärkeitä sinulle. Tänään iltapäivällä moni nuori menetti ystävänsä Kauhajoella, kouluammuskelussa. Tämän viestiketjun tavoite on muistuttaa, että juuri sinä olet jollekulle hyvin tärkeä ihminen'. "
Entäpä jos jokainen meistä aikuisista kävelisi tänään peilin eteen ja kysyisi: ”Minkälaista maailmaa SINÄ rakennat omilla asenteillasi ja teoillasi?”.
