Uskalla syrjäytyä hetkeksi

Kielen välittämää kuvaa todellisuudesta voi ja pitääkin kyseenalaistaa. Kun jotakin sanotaan, kuvataan vain harvoin reaalimaailman tapahtumia. Enimmäkseen luodaan mielikuvia, väännetään ja käännetään. Useimmilla käsitteilläkään ei ole, eikä tietenkään voikaan olla konkreettista vastinetta vaan ne ovat sopimuksia, joihin sisältyy aina tietty näkökulma. Virkistävän uudenlaista näkökulmaa syrjäytymisen käsitteeseen tarjoaa Pekka Seppäsen artikkeli Talouselämän verkkolehdessä. Suora lainaus: ”Syrjäytyneen määritelmä voisi olla, että syrjäytynyt on se, jonka kontaktit toisiin ihmisiin liittyvät pääosin työhön.”

Totta! Voidaankin kysyä kuka oikein syrjäytyy ja mistä. Voi syrjäytyä työelämästä, mutta yhtä hyvin myös kokonaisvaltaisesta ja autenttisesta elämästä. Jälkimmäistä syrjäytymisen lajia on se, että elää pelkästään median ja sosiaalisen paineen ohjaamana. On pakko katsoa uutiset, lukea netistä vielä tuoreemmat uutiset, kirjoittaa blogiin ettei vain kukaan luule tietoyhteiskunnasta pudonneeksi, katsoa mitä nyt ”pitäisi” lukea tai pukea päälleen, Facebookissa notkumisesta nyt puhumattakaan. Loppujen lopuksi viikonloppu, viikko tai kuukausikin ilman pakonomaista itsepäivitystä ja digitaalisten elonmerkkien osoittamista ei ole katastrofi. Asiat ja puheenaiheet tietysti tulevat ja menevät. Kuitenkin noin 90 % kaikesta informaatiotulvasta on huuhaata ja saman toistoa vähän eri sanoin. Olennaisen 10 % omaksuu suhteellisen nopeasti tauonkin jälkeen. Talouselämämme pelastajana peräänkuulutetun luovuuden kannalta etäisyydenotto 24/7 häly-yhteiskunnasta on välttämätöntä. Uusille asioille tarvitaan aikaa ja tilaa.