Ei mene hyvin Sampo-pankilla juuri nyt. Saa nähdä minkälaisia käänteitä nettipankkiongelmassa nähdään tulevalla viikolla. Tarkoitus ei millään muotoa ole ilkkua, sillä on ollut kyse mittavasta hankkeesta, jollaisessa ei paljon tarvitse mennä pieleen kun asiat kumuloituvat kaaokseksi. Ja muutenkin: Ellei kukaan koskaan mitään tekisi, ei tehtäisi virheitäkään. Yleensähän viisaimmat selitykset ja purevin kritiikki tuntuu löytyvän a) liike-elämässä kilpailijoilta b) liike-elämässä ja muutenkin niiltä, jotka ovat liian arkoja/laiskoja/osaamattomia yrittääkseen itse mitään.
Toivoa kuitenkin sopii, että ongelmat eivät johtuisi liiasta säästämisestä esimerkiksi testauksissa. Säästäminen on todenteolla alkanut kyllästyttää siinä mielessä kuin säästäminen on viimeaikoina kaikesta päätelleen ymmärretty. Useimmat säästämishankkeet kun kiusallisesti muistuttavat hölmöläistarinan peitonjatkamiskonstia. Ellette tiedä mistä puhun, lukekaa hölmöläistarinoita. Lyhyt johdatus aiheeseen Wikipedian artikkelissa Hölmölä. Ja tämä on siis täysin fiktiivinen yhteisö, vaikka toisenlaisenkin käsityksen voisi hätäinen saada.
Tietoyhteiskunta on kaikessa hiljaisuudessa muuttunut arjen tietoyhteiskunnaksi . Nimen muutos antaa jostakin syystä vaikutelman aikaisempaa paremmasta ihmisläheisyydestä, aika näyttää miten käy. Parantamisen varaa kun vielä on tekniikan avulla toteutettujen palveluiden käyttäjäystävällisyydessä. Useinmiten lipputilaukset, varaukset, ostokset yms. ovat onnistuneet hienosti, mutta yllätyksiäkin riittää. Yritin aikaisemmin talvella löytää If-vakuutusyhtiön verkkosivulta tarkentavia tietoja matkavakuutuksestani. Tapasin virtuaalisen Leenan . Ehkä odotukset eivät olisi olleet niin korkealla, ellei sivua olisi otsikoitu ”Kysy Leenalta”. ”Lisätietoja” olisi varmaankin tässä tapauksessa riittänyt ja ehkä kuitenkin olisi useimmille käyttäjille helpompaa, kun ohjeiden sisältö olisi näkyvissä otsikoituna hierarkiana. Hakusanojen ja hakusanayhdistelmien keksiminen alkoi lievästi sanottuna suivaannuttaa ja vuorovaikutus muistutti jotakin sellaista, josta Kafka kirjoittaisi jos eläisi nyt.
Joskus tuntuu siltä, että palvelun laittaminen verkkoon tarkoittaa sitä, että kunhan verkossa ollaan, palvelu saa olla sitten mitä tahansa. Ei nyt sentään. Olisiko jonkinlainen laatuminimi verkkopalvelulle suunnilleen sellainen, että olisi saatu puhelimella kiinni tolkussaan oleva sisälukutaitoinen ihminen?
sunnuntai 30. maaliskuuta 2008
tiistai 25. maaliskuuta 2008
Sählääminen tapahtuu työnantajan ajalla
No niin, mitäs minä sanoin. Artikkelissa ”Karseimmat koulutusmokat on valittu” osoitetaan keskeimpiä it-opetuksen puutteita. Artikkelissa sanotaan melko suoraan, miksi tilanne on sellainen kuin on ”…monet johtajat eivät usko tehokkaan koulutuksen tuomiin rahallisiin etuihin.” He eivät usko, koska it-osaamiselle ei ole erillistä tunnuslukua ja sen puute piiloutuu muihin kustannuksiin. Talousihmisille olisikin nyt tilaus kehittää tunnusluku it-koulutuksen vaikutukselle. Nimettäköön tämä tunnusluku vaikka FF-kertoimeksi (Fumble Factor = tumpelointikerroin). Osaamattomuus ja ongelmatilanteet ovat monen mukavan kaskun aihe, mutta jos niiden aiheuttamat vahingot pystyttäisiin osoittamaan numeroin, hymyt hyytyisivät.
torstai 20. maaliskuuta 2008
Versiosidonnainen tietoyhteiskunta
Muutaman viikon tästä eteenpäin blogini hoitelee oppimispäiväkirjan tehtävää. Aloitin nimittäin maanantaina TIETY-tutkinnon kouluttajapätevyyteen tähtäävän opiskelun. Tiedossa on siis tutkinnon sisältöalueisiin liittyviä pohdintoja.
Tämän TIETY-tutkinnon perusidea on minusta hyvä ja toivon tiedon tällaisesta kantautuvan mahdollisimman moniin korviin. Nimittäin yhä useampi työelämässä toimiva ihminen tekee työtä, joka melko pitkälle vastaa tietotyön määritelmää. On tiettyjä yleisiä taitoja, joita tarvitaan oman työn sujuvaan hoitamiseen. Tietenkään vastaavat taidot eivät olisi pahitteeksi koululaisille tai opiskelijoillekaan. Esimerkiksi tyttäreni tehdessä yläasteella esitelmää ilmeni, että minkäänlaista tietoa lähdekritiikistä tai tekijänoikeuksista (!) ei oltu annettu. Tehtävänanto kuitenkin sisälsi tiedonhakua netistä. Tästä on nyt jokunen vuosi. Toivottavasti tilanne kouluissa on parempi.
TIETYn anti voisi olla esimerkiksi jotakin sellaista osaamista, jota Jacob Nielsen on peräänkuuluttanut Alertbox-artikkelissaan Life-Long Computer Skills. Nielsen kysyy, olisiko mahdollista opettaa "elinikäisiä tietotekniikkataitoja" sen sijaan, että puuhastellaan tietyn ohjelmaversion yksityiskohtien parissa. Ihmisille pitäisi tarjota enemmän tieto- ja viestintäteknistä yleissivistystä, koska sellainen helpottaisi ja nopeuttaisi tulevaisuudessa taas uusien käyttöjärjestelmä- ja ohjelmaversioiden oppimista.
Olen itsekin kauan ollut sitä mieltä, että tyypillinen tietotekniikkakoulutus on liian versiosidonnaista eikä tästä syystä anna mitään kovin pysyvää. Muutama vuosi sitten pidin erimittaisia taukoja työelämästä opiskellakseni itselleni toisen tutkinnon. Tulin tuolloin käyneeksi parilla tietotekniikkakurssillakin. Olin hämmästynyt siitä, miten sitkeästi tietotekniikan "perinteinen" lähiopetustapa oli pysytellyt hengissä. Pää kenossa seurataan seinältä opettajan tekemistä. Toisilla on täysi työ pysyä perässä ja toiset turhautuvat kun tuon tuostakin pysähdytään kertaamaan kärryiltä pudonneiden kanssa. Tietenkään valikko- ja nappulatekniikan läpikäymisestä ei koskaan pääse täysin eroon, mutta enemmänkin voisi kertoa yleisistä periaatteista. Kun ymmärtää miten asiat toimivat, osaa oudostakin sovelluksesta lähteä etsimään tarvitsemaansa.
Pitäisikö koulutusluokista kieltää projektorit ja valkokankaat ennen kuin uudenlaisia lähestymistapoja ryhdyttäisiin vakavissaan miettimään? Se, että samaan aikaan kuuntelee ja katselee toisen tekemistä ja vielä yrittää matkia sitä, on opiskelutapana tehoton. Oppijan päässä ei tarvitse tapahtua yhtään mitään syvällistä eikä sille oikeastaan anneta edes tilaisuutta. Kouluttajalle parempien tapojen miettiminen merkitsisi tietysti uusia haasteita, mutta samalla saattaisi ammatin arvostuskin parantua. Nythän kuvitellaan, että kuka tahansa voi opettaa tietotekniikan käyttötaitoja kunhan löytää ohjelmasta valikot. Hei haloo, kyseessä on kuitenkin tietoyhteiskunnan eläjän perustaito jota pitäisi osata kurssin jälkeen soveltaakin omien työtehtävien hoitamiseen. Ei kouluunkaan kelpaa rehtorin sukulaispoika huseeraamaan aapisen kanssa, vaikka miten sujuvasti lukisi.
Tämän TIETY-tutkinnon perusidea on minusta hyvä ja toivon tiedon tällaisesta kantautuvan mahdollisimman moniin korviin. Nimittäin yhä useampi työelämässä toimiva ihminen tekee työtä, joka melko pitkälle vastaa tietotyön määritelmää. On tiettyjä yleisiä taitoja, joita tarvitaan oman työn sujuvaan hoitamiseen. Tietenkään vastaavat taidot eivät olisi pahitteeksi koululaisille tai opiskelijoillekaan. Esimerkiksi tyttäreni tehdessä yläasteella esitelmää ilmeni, että minkäänlaista tietoa lähdekritiikistä tai tekijänoikeuksista (!) ei oltu annettu. Tehtävänanto kuitenkin sisälsi tiedonhakua netistä. Tästä on nyt jokunen vuosi. Toivottavasti tilanne kouluissa on parempi.
TIETYn anti voisi olla esimerkiksi jotakin sellaista osaamista, jota Jacob Nielsen on peräänkuuluttanut Alertbox-artikkelissaan Life-Long Computer Skills. Nielsen kysyy, olisiko mahdollista opettaa "elinikäisiä tietotekniikkataitoja" sen sijaan, että puuhastellaan tietyn ohjelmaversion yksityiskohtien parissa. Ihmisille pitäisi tarjota enemmän tieto- ja viestintäteknistä yleissivistystä, koska sellainen helpottaisi ja nopeuttaisi tulevaisuudessa taas uusien käyttöjärjestelmä- ja ohjelmaversioiden oppimista.
Olen itsekin kauan ollut sitä mieltä, että tyypillinen tietotekniikkakoulutus on liian versiosidonnaista eikä tästä syystä anna mitään kovin pysyvää. Muutama vuosi sitten pidin erimittaisia taukoja työelämästä opiskellakseni itselleni toisen tutkinnon. Tulin tuolloin käyneeksi parilla tietotekniikkakurssillakin. Olin hämmästynyt siitä, miten sitkeästi tietotekniikan "perinteinen" lähiopetustapa oli pysytellyt hengissä. Pää kenossa seurataan seinältä opettajan tekemistä. Toisilla on täysi työ pysyä perässä ja toiset turhautuvat kun tuon tuostakin pysähdytään kertaamaan kärryiltä pudonneiden kanssa. Tietenkään valikko- ja nappulatekniikan läpikäymisestä ei koskaan pääse täysin eroon, mutta enemmänkin voisi kertoa yleisistä periaatteista. Kun ymmärtää miten asiat toimivat, osaa oudostakin sovelluksesta lähteä etsimään tarvitsemaansa.
Pitäisikö koulutusluokista kieltää projektorit ja valkokankaat ennen kuin uudenlaisia lähestymistapoja ryhdyttäisiin vakavissaan miettimään? Se, että samaan aikaan kuuntelee ja katselee toisen tekemistä ja vielä yrittää matkia sitä, on opiskelutapana tehoton. Oppijan päässä ei tarvitse tapahtua yhtään mitään syvällistä eikä sille oikeastaan anneta edes tilaisuutta. Kouluttajalle parempien tapojen miettiminen merkitsisi tietysti uusia haasteita, mutta samalla saattaisi ammatin arvostuskin parantua. Nythän kuvitellaan, että kuka tahansa voi opettaa tietotekniikan käyttötaitoja kunhan löytää ohjelmasta valikot. Hei haloo, kyseessä on kuitenkin tietoyhteiskunnan eläjän perustaito jota pitäisi osata kurssin jälkeen soveltaakin omien työtehtävien hoitamiseen. Ei kouluunkaan kelpaa rehtorin sukulaispoika huseeraamaan aapisen kanssa, vaikka miten sujuvasti lukisi.
lauantai 15. maaliskuuta 2008
Uskalla syrjäytyä hetkeksi
Kielen välittämää kuvaa todellisuudesta voi ja pitääkin kyseenalaistaa. Kun jotakin sanotaan, kuvataan vain harvoin reaalimaailman tapahtumia. Enimmäkseen luodaan mielikuvia, väännetään ja käännetään. Useimmilla käsitteilläkään ei ole, eikä tietenkään voikaan olla konkreettista vastinetta vaan ne ovat sopimuksia, joihin sisältyy aina tietty näkökulma. Virkistävän uudenlaista näkökulmaa syrjäytymisen käsitteeseen tarjoaa Pekka Seppäsen artikkeli Talouselämän verkkolehdessä. Suora lainaus: ”Syrjäytyneen määritelmä voisi olla, että syrjäytynyt on se, jonka kontaktit toisiin ihmisiin liittyvät pääosin työhön.”
Totta! Voidaankin kysyä kuka oikein syrjäytyy ja mistä. Voi syrjäytyä työelämästä, mutta yhtä hyvin myös kokonaisvaltaisesta ja autenttisesta elämästä. Jälkimmäistä syrjäytymisen lajia on se, että elää pelkästään median ja sosiaalisen paineen ohjaamana. On pakko katsoa uutiset, lukea netistä vielä tuoreemmat uutiset, kirjoittaa blogiin ettei vain kukaan luule tietoyhteiskunnasta pudonneeksi, katsoa mitä nyt ”pitäisi” lukea tai pukea päälleen, Facebookissa notkumisesta nyt puhumattakaan. Loppujen lopuksi viikonloppu, viikko tai kuukausikin ilman pakonomaista itsepäivitystä ja digitaalisten elonmerkkien osoittamista ei ole katastrofi. Asiat ja puheenaiheet tietysti tulevat ja menevät. Kuitenkin noin 90 % kaikesta informaatiotulvasta on huuhaata ja saman toistoa vähän eri sanoin. Olennaisen 10 % omaksuu suhteellisen nopeasti tauonkin jälkeen. Talouselämämme pelastajana peräänkuulutetun luovuuden kannalta etäisyydenotto 24/7 häly-yhteiskunnasta on välttämätöntä. Uusille asioille tarvitaan aikaa ja tilaa.
Totta! Voidaankin kysyä kuka oikein syrjäytyy ja mistä. Voi syrjäytyä työelämästä, mutta yhtä hyvin myös kokonaisvaltaisesta ja autenttisesta elämästä. Jälkimmäistä syrjäytymisen lajia on se, että elää pelkästään median ja sosiaalisen paineen ohjaamana. On pakko katsoa uutiset, lukea netistä vielä tuoreemmat uutiset, kirjoittaa blogiin ettei vain kukaan luule tietoyhteiskunnasta pudonneeksi, katsoa mitä nyt ”pitäisi” lukea tai pukea päälleen, Facebookissa notkumisesta nyt puhumattakaan. Loppujen lopuksi viikonloppu, viikko tai kuukausikin ilman pakonomaista itsepäivitystä ja digitaalisten elonmerkkien osoittamista ei ole katastrofi. Asiat ja puheenaiheet tietysti tulevat ja menevät. Kuitenkin noin 90 % kaikesta informaatiotulvasta on huuhaata ja saman toistoa vähän eri sanoin. Olennaisen 10 % omaksuu suhteellisen nopeasti tauonkin jälkeen. Talouselämämme pelastajana peräänkuulutetun luovuuden kannalta etäisyydenotto 24/7 häly-yhteiskunnasta on välttämätöntä. Uusille asioille tarvitaan aikaa ja tilaa.
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Muoti-ilmaisusuodin Wordiin?
Vaihteeksi aamu ilman hosumista. Tein tavallista pidemmän lenkin nelijalkaisten muusieni kanssa. Pikkupakkasta, vähän uutta lunta, kaunista! Aamukahvin lisukkeena nautitussa hesarissa oli tänään pari hykerryttävää kolumnia. Vesa Karonen kirjoitti Kanavalla-kolumnissa sanojen ”aidosti” ja ”oikeasti” käyttötaudista. Minusta ei ole tiukkapipoisuutta ärsyyntyä tämmöisistä muoti- tai tapailmaisuista, joita säännöllisin väliajoin putkahtelee kielenkäyttöön. Hyvä, että jotkut tiedostavat ja ajattelevat. Missähän Wordin tulevista versioista olisi toiminto, jolle saisi ilmoittaa aggressiotasoaan nostavat hokemat estääkseen niitä päätymästä omaan tekstiinsä? ”Aivan, aivan” taitaa olla jo vähenemään päin, eikä se ollutkaan sitä tyyppiä, joka livahtaa kirjoitettuun tekstiin. Aidosti on siinä rajoilla. Muoti-ilmaisut ovat raivostuttavia eivätkä vähiten siksi, että ne tarttuvat. Sitä vain yhtäkkiä huomaa sanovansa: ”Mitä sinä oikeasti tällä tarkoitat” kun haluaisi kysyä ”mitä tämä käytännössä merkitsee”. Argh!
Wordillehän voi ilmoittaa sanat, joita EI halua kielentarkistuksen merkitsevän virheeksi. Pitäisi vielä olla muoti-ilmaisusuodin, joka päästäisi läpitunkevan äänen, käskisi varotusmerkein ja pääkallonkuvin koristellussa viesti-ikkunassa keksimään jotakin omaperäisempää, ja poistaisi kammotukset tekstistä. Tämän pitäisi tosin olla ehdottoman henkilökohtainen. Jos nimittäin itse määrittelisin sanat, joita tekstissäni en missään tapauksessa halua näkyvän, sananvapausasiat olisivat kunnossa. Mutta takuuvarmasti tästä toiminnosta tehtäisiin ennen pitkää myös verkkoversio, jolla yksi ihminen voisi karsia monen ihmisen teksteistä ”väärät" ilmaisut…soveltuvaa tekniikkahan taitaa olla jo maailmalla pilottikäytössä. Että se siitä sitten!
Napakka kommentti oli myös Mikko-Pekka Heikkisen näppäimistöltä lähtenyt Välihuomio (A5) Nuoriherra Heikkinen on ennenkin ilahduttanut aamujani osuvilla kirjoituksillaan. Tekstiviestijupakasta ei sen enempää, mutta sen sanon, että valtakunnan päättäjäportaan touhu pistää hieman kummastuttamaan. Meno on välillä löperöä, löperöä ja löperöä.
Wordillehän voi ilmoittaa sanat, joita EI halua kielentarkistuksen merkitsevän virheeksi. Pitäisi vielä olla muoti-ilmaisusuodin, joka päästäisi läpitunkevan äänen, käskisi varotusmerkein ja pääkallonkuvin koristellussa viesti-ikkunassa keksimään jotakin omaperäisempää, ja poistaisi kammotukset tekstistä. Tämän pitäisi tosin olla ehdottoman henkilökohtainen. Jos nimittäin itse määrittelisin sanat, joita tekstissäni en missään tapauksessa halua näkyvän, sananvapausasiat olisivat kunnossa. Mutta takuuvarmasti tästä toiminnosta tehtäisiin ennen pitkää myös verkkoversio, jolla yksi ihminen voisi karsia monen ihmisen teksteistä ”väärät" ilmaisut…soveltuvaa tekniikkahan taitaa olla jo maailmalla pilottikäytössä. Että se siitä sitten!
Napakka kommentti oli myös Mikko-Pekka Heikkisen näppäimistöltä lähtenyt Välihuomio (A5) Nuoriherra Heikkinen on ennenkin ilahduttanut aamujani osuvilla kirjoituksillaan. Tekstiviestijupakasta ei sen enempää, mutta sen sanon, että valtakunnan päättäjäportaan touhu pistää hieman kummastuttamaan. Meno on välillä löperöä, löperöä ja löperöä.
lauantai 8. maaliskuuta 2008
Välttämätön pakko vai tietokoneen tehokkain työväline?
Esitysgrafiikan käyttö on kehittynyt, sanottakoon siitä muuten mitä tahansa. Kehityskulussa voisi nähdä jopa eri vaiheita. Jonkinlainen esivaihe oli siirtyminen käsin piirretyistä kalvoista esitysgrafiikkaohjelmalla tuotetuiksi ja tulostetuiksi kalvoiksi, joita muuten minäkin ehdin vielä printtaamaan hävyttömän kalliilla väriaineella vielä kalliimmille kalvoille. Ensimmäinen käyttämäni esitysgrafiikkaohjelma taisi olla nimeltään Harvard Graphics.
Vaihe 1 - esitys on hyvä kun se on sähköinen
Sähköiseen esittämiseen tarkoitettujen apuvälineiden yleistyminen aloitti esitysgrafiikan ensimmäisen vaiheen. Tunnusomaista olivat täyteen ahdetut tekstiluettelot ja Excelistä kopioidut suuret taulukot. Fonttia oli pakko pienentää jotta edes suurin osa taulukosta mahtuisi diaan. Ilmeisesti tästä tuli palautetta, koska pian tavaksi tuli diaa näytettäessä sanoa ”näin pientä tekstiä ei kuulemma pitäisi näyttää, mutta + [tilanteen mukainen selitys]”. ClipArt ja kolmiulotteinen grafiikka olivat jotakin uutta ja ihmeellistä. Graafeista ei välttämättä saanut mitään käsitystä etenkin kun niiden kokoa muuteltiin hyvin ennakkoluulottomasti ja rohkeasti mittasuhteilla leikitellen.
Vaihe 2 - esitys on hyvä kun siinä on animaatioita
Toisessa vaiheessa pidettiin uskollisesti kiinni ensimmäisen vaiheen käytännöistä ja tehokkaampi konekanta salli myös dian vaihtumistehosteet ja animaatiot. Välkettä ja väriä riitti. Mitenkähän migreeniin taipuvaiset selviytyivät palavereista ja seminaareista? Ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen liittyi myös ajattelutapa, jonka mukaisesti diaesitys oli esiintyjän julkinen lunttilappu. Käytännössä siis esiintyjä käveli yleisön eteen ja aloitti sisälukusessionsa. Pitkän. Ei jälkeäkään pecha kucha -tyyppisestä ytimekkyydestä!
Vaihe 3 - esitys on suunnattu toisille ihmisille
Kolmas, ehkä nyt meneillään oleva vaihe alkoi, kun joku hoksasi esitysgrafiikan käytön liittyvän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Esitysgrafiikan käyttötilanteet ovat viestintää, vaikuttamista, tiedon välittämistä, opettamista jne. Esitysgrafiikka ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään ihmeellistä, vaan pelkkä työväline, jota olisi myös osattava käyttää tilanteeseen sopivalla tavalla. Jos ihminen haluaa esimerkiksi taulukoukulle reiän seinään, hän poraa sen kokoisen reiän kuin tarvitsee eikä käytä jokaista poranterää vain siksi, että ne ovat tulleet poran mukana.
Saatavilla on paljon havaitsemiseen, oppimiseen ja muistamiseen liittyvää tutkimustietoa, jota soveltamalla ei ole pakko tyytyä tekemään esityksiä esimerkiksi PowerPointin oletusasetusten ohjaamana. Kummallisen sitkeästi ensimmäisen ja toisen vaiheen käytännöt silti elävät. Seth Godin on osuvasti kirjoittanut: ” PowerPoint could be the most powerful tool on your computer. But it’s not.” Onneksi kehitystäkin tapahtuu. Tässä asiassa toimii varmasti eräänlainen luonnonvalinta. Kun esitysgrafiikka on jo levinnyt luentosaleihin, kokoushuoneisiin ja tietoverkkoihin, massasta erottautuakseen on löydettävä toimiva tapa esittää sanottavansa. Ja joskus toimivin tapa voi olla vaikkapa esitysgrafiikan käyttämättä jättäminen.
Vaihe 1 - esitys on hyvä kun se on sähköinen
Sähköiseen esittämiseen tarkoitettujen apuvälineiden yleistyminen aloitti esitysgrafiikan ensimmäisen vaiheen. Tunnusomaista olivat täyteen ahdetut tekstiluettelot ja Excelistä kopioidut suuret taulukot. Fonttia oli pakko pienentää jotta edes suurin osa taulukosta mahtuisi diaan. Ilmeisesti tästä tuli palautetta, koska pian tavaksi tuli diaa näytettäessä sanoa ”näin pientä tekstiä ei kuulemma pitäisi näyttää, mutta + [tilanteen mukainen selitys]”. ClipArt ja kolmiulotteinen grafiikka olivat jotakin uutta ja ihmeellistä. Graafeista ei välttämättä saanut mitään käsitystä etenkin kun niiden kokoa muuteltiin hyvin ennakkoluulottomasti ja rohkeasti mittasuhteilla leikitellen.
Vaihe 2 - esitys on hyvä kun siinä on animaatioita
Toisessa vaiheessa pidettiin uskollisesti kiinni ensimmäisen vaiheen käytännöistä ja tehokkaampi konekanta salli myös dian vaihtumistehosteet ja animaatiot. Välkettä ja väriä riitti. Mitenkähän migreeniin taipuvaiset selviytyivät palavereista ja seminaareista? Ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen liittyi myös ajattelutapa, jonka mukaisesti diaesitys oli esiintyjän julkinen lunttilappu. Käytännössä siis esiintyjä käveli yleisön eteen ja aloitti sisälukusessionsa. Pitkän. Ei jälkeäkään pecha kucha -tyyppisestä ytimekkyydestä!
Vaihe 3 - esitys on suunnattu toisille ihmisille
Kolmas, ehkä nyt meneillään oleva vaihe alkoi, kun joku hoksasi esitysgrafiikan käytön liittyvän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Esitysgrafiikan käyttötilanteet ovat viestintää, vaikuttamista, tiedon välittämistä, opettamista jne. Esitysgrafiikka ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään ihmeellistä, vaan pelkkä työväline, jota olisi myös osattava käyttää tilanteeseen sopivalla tavalla. Jos ihminen haluaa esimerkiksi taulukoukulle reiän seinään, hän poraa sen kokoisen reiän kuin tarvitsee eikä käytä jokaista poranterää vain siksi, että ne ovat tulleet poran mukana.
Saatavilla on paljon havaitsemiseen, oppimiseen ja muistamiseen liittyvää tutkimustietoa, jota soveltamalla ei ole pakko tyytyä tekemään esityksiä esimerkiksi PowerPointin oletusasetusten ohjaamana. Kummallisen sitkeästi ensimmäisen ja toisen vaiheen käytännöt silti elävät. Seth Godin on osuvasti kirjoittanut: ” PowerPoint could be the most powerful tool on your computer. But it’s not.” Onneksi kehitystäkin tapahtuu. Tässä asiassa toimii varmasti eräänlainen luonnonvalinta. Kun esitysgrafiikka on jo levinnyt luentosaleihin, kokoushuoneisiin ja tietoverkkoihin, massasta erottautuakseen on löydettävä toimiva tapa esittää sanottavansa. Ja joskus toimivin tapa voi olla vaikkapa esitysgrafiikan käyttämättä jättäminen.
torstai 6. maaliskuuta 2008
Alkajaisiksi
Palasin juuri Intiasta talvilomalta ja olo on samaan aikaan sekä väsynyt että virkistynyt. Rutiinien rikkoutuessa on aina mahdollisuus nähdä asioita toisin ja levänneet aivot näkevät muutakin kuin pakkoja ja väistämättömyyksiä. Mielentila on oikein sopiva jollekin uudelle, kuten blogin ensimmäisen merkinnän kirjoittamiselle.
Tämä ei ole ensimmäinen blogini. Kirjoittelin nimimerkin turvin talven 2005 – 2006. Aiheena olivat lähinnä luetut kirjat, kuunneltu musiikki tai paremman puutteessa jokin mikä sillä hetkellä sattui ilahduttamaan tai ärsyttämään. Tarkkaavainen saattoi syksyllä 2007 löytää myös Word-aiheisen blogini, joka syntyi kun kokeilin sisällön kirjoittamista ja julkaisua suoraan Word 2007 -ohjelmasta. Tälläkin kerralla on tarkoitus esiintyä mielikuvituksettomasti (?) omalla nimellä ja keskittyä niihin aihealueisiin, joita tähän blogiin tuova verkkosivunikin käsittelee. Toisin sanoen odotettavissa on ajatuksia ja huomioita toimisto-ohjelmista, koulutuksesta, oppimisesta yms.
Tämä ei ole ensimmäinen blogini. Kirjoittelin nimimerkin turvin talven 2005 – 2006. Aiheena olivat lähinnä luetut kirjat, kuunneltu musiikki tai paremman puutteessa jokin mikä sillä hetkellä sattui ilahduttamaan tai ärsyttämään. Tarkkaavainen saattoi syksyllä 2007 löytää myös Word-aiheisen blogini, joka syntyi kun kokeilin sisällön kirjoittamista ja julkaisua suoraan Word 2007 -ohjelmasta. Tälläkin kerralla on tarkoitus esiintyä mielikuvituksettomasti (?) omalla nimellä ja keskittyä niihin aihealueisiin, joita tähän blogiin tuova verkkosivunikin käsittelee. Toisin sanoen odotettavissa on ajatuksia ja huomioita toimisto-ohjelmista, koulutuksesta, oppimisesta yms.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)